Suomalaisvaltuuskunta vei vuonna 1987 sadantuhannen suomalaisen ydinkoekieltovetoomuksen USA:n ulkoministeriöön Washingtonissa.
Suomessa ydinkokeita ja -aseita vastaan oli syntynyt hyvin voimakas kansanliike. Sen ponnistelujen seurauksena suomalainen ydinkoekieltotoimikunnan valtuuskunta vieraili Yhdysvalloissa maaliskuussa 1987. Valtuuskunta ojensi USA:n hallituksen edustajille ydinkoekieltovetoomuksen, jonka satatuhatta suomalaista oli allekirjoittanut edellisenä syksynä YK:n aseidenriisuntaviikolla. Minulla oli uusikaupunkilaisena kunnia osallistua tähän ainutlaatuiseen matkaan, olihan allekirjoitusten joukossa myös 1 500 uusikaupunkilaisen nimet. Saman vuoden toukokuussa vastaavanlainen valtuuskunta kävi luovuttamassa ydinkoekieltovetoomuksen myös Neuvostoliiton korkeimmalle johdolle.
Kongressille tehtiin aloite ydinkokeiden lopettamiseksi
Vuonna 1987 Yhdysvaltoihin lähtenyt kolmetoistahenkinen valtuuskunta koostui ydinkoekieltotoimikunnan, eri rauhanjärjestöjen ja kunnallisten rauhantoimikuntien edustajista. Valtuuskuntaa johtivat ydinkoekieltotoimikunnan puheenjohtaja professori Göran von Bonsdorff ja sihteeri, toimittaja Anne Suominen. Yhdysvalloissa valtuuskunnan isäntänä toimi järjestö nimeltä Center for Defence Information (CDI), joka on entisten sotilaiden hallinnoima rauhan ja aseidenriisunnan tutkimuskeskus. Sen puheenjohtajana toimi eläkkeellä oleva amiraali Gene La Rocque.
USA:n ulkoministeriössä valtuuskunnan otti vastaan maan Pohjois-Euroopan-osaston päällikkö Fred Cooper. Erityisen innostuneesti ei Cooper poliittisine asiantuntijoineen valtuuskunnan vierailuun suhtautunut ja totesi USA:n ulkopolitiikan perustuvan juuri ydinpelotteeseen. Asiaa pidettiin kuitenkin tärkeänä ja vetoomuksen sisältö luvattiin tutkia. Mainittakoon, että Fred Cooper puhui suomea.
Ulkoministeriön edustajia huomattavasti lämpimämmän vastaanoton valtuuskunta sai tuolloin USA:n kongressin aseidenriisuntavaliokuntaa johtaneelta demokraattisenaattori Patricia Schroederilta. Hän oli tehnyt USA:n uudelle kongressille aloitteen ydinkokeiden lopettamiseksi. Aloitteella oli laaja tuki kongressissa, sillä lähes 180 senaattoria oli sen allekirjoittanut – joukossa oli edustajia myös republikaaneista.
Schroederin toinen aloite, josta riippui miten paljon varoja muun muassa juuri ydinkokeita varten myönnetään budjetissa, oli samana päivänä tulossa päätöksentekovaiheeseen kongressin valiokunnassa. Seuraavana päivänä saatoimmekin iloksemme lukea Washington Post -lehdestä, että Schroederin esitys oli hyväksytty valiokunnassa äänin 31–22. Esityksen läpimeno oli merkittävä askel USA:n lähtemiselle ydinkokeita rajoittavalle tielle. Esityksen mukaan USA kieltää yli kilotonnin suuruiset ydinkokeet mikäli Neuvostoliitto tekee samoin. Jatkotoimista, jotka tähtäsivät kokeiden lopettamiseen kokonaan, oli myös olemassa selvät esitykset.
Patricia Schroeder korosti pitävänsä suuressa arvossa suomalaisten ja muiden pohjoismaalaisten liikkeellä oloa ydinkoekiellon aikaansaamiseksi. Maailman yleinen mielipide oli myötävaikuttanut ilmapiirin muuttumiseen USA:ssa suopeammaksi aseidenriisunnalle. Vaikkei Schroeder nähnyt mahdollisuuksia johdonmukaiseen rauhanpolitiikkaan Reaganin valtakaudella, erityisesti Suomen roolia sillanrakentajana idän ja lännen välillä hän arvosti ja toivoi suomalaisilta aloitteellisuutta ja aktiivisuutta rauhan puolesta jatkossakin. Aktiivisuutta tarvitaan kaikilla tasoilla. On turha kuvitella rauhan maailman toteutuvan ilman ruohonjuuritason toimintaa. On luotava yhteyksiä ja yhteistoimintamuotoja valtioiden ja maanosien rajojen yli. Näin voisi tiivistäen ilmaista keskustelujen henkeä.
Mielenkiintoisia keskusteluja käytiin myös Sateenkaari-liittouman (Rainbow Coalition) johtajan senaattori Jesse Jacksonin kanssa. Tämä musta kansalaisoikeustaistelija, joka oli tuolloin juuri aloittanut kilvoittelun USA:n demokraattisen puolueen presidenttiehdokkuudesta, korosti erityisesti kehitysmaiden ja amerikkalaisten köyhien kärsivän asevarustelusta. Sateenkaari-liittouman tavoitteena oli saada amerikkalaiset ymmärtämään talousongelmiensa johtuvan paljolti juuri kilpavarustelusta.
Suomalaisnimi Vietnam-uhrien joukossa
Lukuisista rauhanjärjestöistä, joiden toimintaan valtuuskunta tutustui, mainittakoon myös Freeze eli ydinasevarustelun jäädytysliike sekä American Peace Test, joka on tullut tunnetuksi muun muassa Nevadan ydinkoealueella järjestetyistä mielenosoituksista. Tämän lisäksi tapasimme sikäläisiä tiedemiehiä ja rauhantutkijoita sekä katolisen ja luterilaisen kirkon edustajia.
Paikka, johon Washingtonissa tietysti kävimme tutustumassa, oli Vietnamin sodan muistomerkki. Se on sisäkulmaa kohti syvenevä sorapainautuma nurmikossa, reunuksena tummaa kiveä, johon on hakattu Vietnamin sodassa kaatuneiden yli 58 000 amerikkalaissotilaan nimet. Kukat ja hiljaisina nimiä tutkivat ihmiset osoittivat paikan tuovan mieleen kipeitä muistoja tästä USA:n traumaattisesta, tappioon päättyneestä sotaseikkailusta Vietnamin viidakoissa. Heti matkan jälkeen kotikaupungin elokuvateatterissa katsomani Oliver Stonen Platoon – nuoret sotilaat antoi aavistuksen tuon lohduttoman sodan amerikkalaistunnoista. Vietnamin kansan suunnattomista kärsimyksistä ei ollut silloin vielä vastaavaa tullut suomalaisissa elokuvateattereissa vastaan.
Teksti: Ilmo Suikkanen
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien Uudenkaupungin yhdistys ry:n puheenjohtaja.
