Sumud – sisulla vapaa Palestiina

Sumud – sisulla vapaa Palestiina

Alkuvuonna 2023 joukko Suomen palestiinalaisia, Kiasma Strikeen osallistuneita taiteilijoita ja uusia ja vanhoja Palestiina-aktiiveja päätti perustaa uuden järjestön, joka kokoaa yhteen Israelin apartheidin purkamiseen tähtäävää ihmisoikeustyötä ja antaa sille kestävän pohjan.

Sumud – Suomen Palestiina-verkosto rekisteröitiin kesällä (sumud on arabiaa ja tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin suomen sana sisu). Puheenjohtajaksi valittiin näyttelijä Noora Dadu ja varapuheenjohtajiksi tutkijat Majed Abusalama ja Syksy Räsänen. Hallituksen jäsenistä vähintään kolmasosan on määrä olla palestiinalaisia.

Järjestön tavoitteena on koordinoida ja tukea Palestiina-aktivismia ympäri Suomen. Lokakuussa Gazassa alkaneen palestiinalaisten kansanmurhan seurauksena Sumud on saanut mukaan toimintaansa satoja vapaaehtoisia, jotka ovat järjestäneet monenlaista toimintaa eri puolilla Suomea. Aktiivisia ryhmiä toimii Helsingin lisäksi ainakin Turussa, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa ja Joensuussa. Helsingissä Sumudin joka toinen viikko järjestämät mielenosoitukset ovat koonneet tuhansia ihmisiä vaatimaan Suomen hallitusta kannattamaan tulitaukoa.

Joulukuussa Sumudille palkattiin osa-aikainen työntekijä, joka työskentelee Rauhanpuolustajien toimistolla.

Tule mukaan toimintaan ja liity jäseneksi. Lisätietoja: sumud.fi