Vladimir Ruban, kansalaisjärjestön nimeltä Ofitserski korpus (Upseeristo) johtaja vangittiin maaliskuun alussa Kiovassa syytettynä suuren aselastin salakuljettamisesta ”tasavalloista” Ukrainaan. Itä-Ukrainan nelivuotisen konfliktin aikana juuri Ruban on ollut keskeinen neuvottelija vaihdettaessa konfliktin osapuolten vangitsemia henkilöitä. Kiovan piirioikeuden vangitsemisoikeudenkäynnissä kansanedustaja ja lentäjä Nadežda Savtšenko yritti mennä takuuseen Rubanista, mutta hänen vetoomuksensa hylättiin.
Tuomarien asenne Vladimir Rubania kohtaan on paljon ankarampi kuin niitä Donbassilla sotineita henkilöitä kohtaan, jotka ovat jääneet kiinni raskaista rikoksista. Helmikuussa 2018 sama Kiovan piirioikeus vapautti takuita vastaan poliisin ampumiseen syyllistyneen sotilas Fedortšenkon. Hänestä menivät takuuseen neljä parlamentin jäsentä, jotka perustelivat asiaa miehen osallistumisella sotaan ja hänen saamallaan urhoollisuusmitalilla. Vuonna 2015 eräät parlamentin jäsenet ottivat vastuulleen ns. Rovlikin partisaaniryhmän jäseniä, joita syytettiin muun muassa maanviljelijöiden kiduttamisesta ja ryöstömurhista. Rubanin tapauksessa oikeus ei pitänyt merkittävänä seikkana hänen osallistumistaan satojen ukrainalaisten sotavankien vapauttamiseen.
Perehdyttyäni Rubanille luettuun syytteeseen käsitin, että tämä pitkään tuntemani mies on Ukrainan Rambo. Syytteen mukaan Ruban aikoi hyökätä samanaikaisesti presidentti Porošenkon, Kansanrintama-puolueen johtajan Arseni Jatsenjukin, sisäministeri Arseni Avakovin ja turvallisuusneuvoston puheenjohtajan Turtšinovin koteihin.
Tapasin Vladimir Rubanin ensimmäisen kerran Donetskissa lokakuussa vuonna 2014. Olin kolmen päivän ajan yrittänyt selvittää kahden miehen, vangiksi joutuneen Ukrainan armeijan kersantin ja tietymättömiin kadonneen ”separatistin”, olinpaikkaa. Heidän vaimonsa olivat pyytäneet apuani.
Vangitun upseerin kohtalon selvittämiseksi tapasin ”Donetskin kansantasavallan” puolustusministerin Vladimir Kononovin. Hän vastaanotti minut seuranaan Taškent-nimellä esiintynyt Aleksandr Timofejev, joka oli univormussa ilman arvomerkkejä. Kononov tiedusteli, miksi ”separatistin” ja vangitun sotilaan kohtalot kiinnostavat. Yli tunnin mittaisen keskustelun jälkeen Kononov totesi: ”Puhutte paljon ja painokkaasti humanismista. Haluatteko, että luovutan teille vangitun sotilaan?” Kysyin millä ehdoin. ”Ilman ehtoja. Valikoimatta. Pidettäköön tätä hyvän tahdon eleenä.”
Neuvottelujen lopuksi pääsin ensimmäisenä ulkopuolisena ”tarkastajana” sotavankien säilytystiloihin entisissä Donetskin alueen turvallisuuspoliisin tiloissa. En oikein tiennyt mitä teen, jos vangittu sotilas tosiaan vapautetaan. En voinut kuitenkaan kieltäytyä, ja muutaman minuutin kuluttua Taškent toi vastapäisen talon porttikäytävästä nuoren pojan, jolle sanottiin, että hän on vapaa ja että minä luovutan hänet Ukrainan puolelle.
Minulla ei ollut aavistustakaan, miten luovutan hänet Ukrainaan, mutta tehtävän myötä sain tilaisuuden seurata kanssakäymistä ”Donetskin tasavallan” sotilasjohdon ja Ukrainan puolella vankeinvaihdosta vastanneen Vladimir Rubanin välillä.
Ruban saapui Donetskiin hakemaan huostaani jätettyä ukrainalaissotilasta. Vein pojan turvallisuuspoliisin tukikohdan portin ulkopuolelle yhdessä Taškentin kanssa. Kaksi Ofitserski korpus -järjestön tunnuksin varustettua maasturia seisoi 500 metrin päässä portilta. Selitin Rubanille, mistä vapautettu 20-vuotias vinnitsalainen kersantti oli ilmaantunut. Pojalta kyseltiin, miten häntä oli kohdeltu. Pyysin tekemään kaiken mahdollisen, että hän pääsisi kotiin äidin luo. Nuori sotilas oli kertonut ainoan toiveensa olevan, ettei enää koskaan joutuisi takaisin armeijaan.
Itä-Ukrainassa oli ollut sota jo puolisen vuotta, mutta oli ilmeistä, etteivät Ruban ja Taškent tavanneet ensi kertaa. Ruban kysyi jostakusta Donbass-pataljoonan miehestä, joka oli luvattu luovuttaa hänelle. Taškent käski tehdä näin. Seisoimme Rubanin autojen luona hänen keskustellessaan rauhallisesti Taškentin kanssa siitä, voisiko Ruban avata Ofitserski korpusin edustuston ”tasavallan” hallitusrakennukseen. Lisäksi he puhuivat yhteisten tarkastuspisteiden avaamisesta molempien osapuolten lippujen alla niin, että miehistöllä olisi vain pistoolit.
Taškent sanoi ohimennen Rubanille: ”Kuule, pelloilla piileksii yhä paljon teikäläisiä, jotka on selvinneet. Ota megafoni, ajele sielläpäin ja kerää ne viimeinkin pois.” Olin yllättynyt avoimesta keskustelutyylistä ja jopa muistutin heitä siitä, etteivät he olleet kahden. Molemmat vastasivat, etteivät pidä tällaisten aiheiden käsittelemistä todistajan läsnä ollessa vaarallisena. Ihmettelin ääneen, miksi sota vain kiihtyy, vaikka he vastapuolten edustajina pystyivät helposti sopimaan asioista. Ruban vastasi: ”Kyllä me Sašan (siis Taškentin) kanssa aina päästään sopimukseen. Ongelma ovat poliitikot, emme me.”
Rubanin poistuttua minut vietiin kahteen huoneeseen, joissa silloin oli sotavankeja: vapaaehtoisten Donbass-pataljoonan taistelijat (noin sata) oli sijoitettu kellarikerrokseen, Ukrainan armeijan vangitut sotilaat ja upseerit taas viereisen rakennuksen toiseen kerrokseen. Ainoa rajoitus vierailullani oli kielto keskustella vangittujen vapaaehtoisten kanssa, muutoin saatoin toimia vapaasti. Vierailuni aikoihin Donbass-pataljoonan komentaja Semjon Sementšenko – oikealta nimeltään Konstantin Grišin (venäläinen nimi, joka salattiin pitkään yleisöltä) – kertoi Kiovan televisiossa, miten julmasti hänen taistelutovereitaan kidutetaan vankeudessa. Sain tarkastaa kaikki miehet. He olivat synkkiä, mutta heissä ei ollut jälkiä kidutuksesta.
Seuraavan kerran tapasin Vladimir Rubanin Kiovassa. Hän kertoi tehneensä voitavansa, ettei vapautettu sotilas enää joutuisi armeijaan. Nämä tapaamiset Rubanin kanssa ovat vakuuttaneet minut siitä, että hän on säilyttänyt yhteistyökanavansa ”tasavaltojen” sotilasjohtoon. Hän on varovainen ja erittäin isänmaallinen mies, joka on kyennyt hankalassa tilanteessa toimimaan luotettavasti ja on siksi ollut merkittävä toimija sotavankien vapauttamisessa. Hänen roolinsa on ärsyttänyt niitä ukrainalaispoliitikkoja, jotka haluaisivat kunniaa vankienvaihtoprosessista, mutta joilla ei ole yhteyksiä eikä pääsyä ”tasavaltoihin”.
Ruban on ollut pidätettynä aiemminkin, viime vuoden helmikuussa turvallisuuspoliisi pidätti hänet matkalla Donetskiin. Silloin pidättämiselle ei esitetty muuta syytä kuin vilkkuvalo, jonka käyttöön hänellä ei ollut oikeutta, ja rikkonaiset käsiraudat autossa. Ukrainalainen ihmisoikeusaktiivi, sotavangeille humanitaarista apua toimittanut Aleksandr Kudinov, joka oli ollut vuosina 2014–15 muutaman kuukauden itsekin sotavankina Donetskissa, pitää todellisena syynä Rubanin ongelmiin sitä, että Ukrainan turvallisuuspoliisi ja presidentinhallinto haluavat hankaloittaa sotavankien vapauttamista sotaisan mielialan säilyttämiseksi maassa.
Kaiken lisäksi Ruban on löytänyt yhteisen kielen Ukrainan parlamentin jäsenen Nadežda Savtšenkon kanssa – entisen taistelulentäjän, jolla on Ukrainan sankarin arvonimi ja joka valittiin parlamenttiin hänen istuessaan vielä venäläisessä tutkintavankilassa osallisuudesta kahden venäläisen journalistin murhaan konfliktin alussa. Hän sai 22 vuoden tuomion mutta vapautui osana vankeinvaihtoa vuonna 2016 ja palasi Ukrainaan kansallissankarina. Kotimaassa Savtšenko on käyttäytynyt samoin kuin venäläisessä tuomioistuimessa: näyttänyt keskisormea ollessaan eri mieltä.
Helmikuussa 2017 Savtšenko ja Ruban vierailivat ”Donetskin tasavallan” alueella Makievkan vankilassa, jossa pidettiin ukrainalaisia sotavankeja. Savtšenko antoi tuolloin lausunnon, että sotavankien oloja voidaan pitää normaaleina – kolme henkeä sellissä, mahdollisuus katsoa televisiota ja ulkoilla. Lausuntoa oli edeltänyt suuri määrä ukrainalaismedian juttuja ”terroristien” harjoittamasta sotavankien kiduttamisesta.
Tuolloin molemmat selvisivät vierailulta palattuaan pelkillä keskusteluilla turvallisuuspoliisin kanssa. Ensimmäisten joukossa syytöksiä heidän vakavammista rikoksistaan esitti presidentti Porošenkon blokin kansanedustaja Tatjana Rytškova. Hän julisti parlamentissa, että matkallaan Ukrainan joukko-osastojen asemiin Avdievkan tienoille Savtšenko oli kehottanut sotilaita ”poistumaan asemistaan ja lähtemään Kiovaan kumoamaan rikollishallitusta”.
Kun nyt Ruban on vangittu kahdeksi kuukaudeksi, on Savtšenko seuraava kohde. Valtion pääsyyttäjä Lutsenkon mukaan Savtšenko ja Ruban ovat salaliitossa parlamentin jäsenten tuhoamiseksi ja Rubanin ajamassa autossa olleet aseet tuotiin ”tasavalloista” juuri tässä tarkoituksessa. Savtšenko tarvitsi kranaatinheittimiä pommittaakseen murskaksi parlamentin kupolin, ja romahduksesta selvinneet hän aikoi ampua konepistoolilla. Lutsenko ei ole esittänyt todisteita väitteittensä tueksi. Stalinin oikeudenkäyntejä muistuttava syytös on synnyttänyt meemejä, joissa Rambona esiintyy Savtšenko.
Joka tapauksessa Savtšenko on edelleen vapaana ja Ruban tutkintavankeudessa.
Ruban sanoi, ettei tiennyt autoon kätketyistä aseista, ja syytti vangitsemisoikeudenkäynnissä itseensä kohdistuneesta provokaatiosta kahdeksannen erikoiskomppanian komentajaa majuri Pavel Balovia, jota kutsutaan nimellä ”Kedr” (Seetri). Julkaistussa syytetiedotteessa todetaan, että samalla autolla on kuljetettu aseita ”tasavalloista” ennenkin, on jopa kerrottu aseiden säilytyspaikka: sotilasalue AO553 Hmelnitskin kaupungissa, jossa 8. erikoiskomppania sijaitsee. Herää kysymys, miten Ruban saattoi tuoda aseita ”Ukrainan alueella tehtävää terroria varten” samalla autolla, jota muut olivat käyttäneet aseiden tuomiseen jo aiemmin. Jos aseita säilytettiin 8. komppanian alueella, eikö komppania siis ole mukana salaliitossa?
Samaan aikaan ei ole kuulunut uutisia puhdistuksista erikoisjoukoissa. Savtšenkokin on vapaudessa pääsyyttäjän syytöksistä huolimatta. Kiovaa pilkkaavat nyt avoimesti sekä Savtšenko että kapinallistasavalta Donetskin hallinnon edustajat. Esimerkiksi Taškent ilmoitti, että majuri Balov on toistuvasti käynyt Donetskin ”tasavallassa” ja ottanut ”tasavalloilta” vastaan aseita, joita on sitten käytetty Ukrainan armeijaa vastaan niskoittelevia vapaaehtoispataljoonia vastaan. Savtšenko on puolestaan julkaissut dramaattisen videon, jossa hän seisoo mustiin pukeutuneena taustallaan tyhjä parlamenttisali – jonka hän Lutsenkon mukaan siis aikoi pommittaa. Hän katsoo suoraan kameraan ja sanoo vain: ”Pumpum. Menikö paskat housuun?” Että semmoinen show.
Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuva Essi Rajamäki
