Maailma näyttää kovin erilaiselta, kun sitä katsoo Euroopan unionin sisältä eikä sen ulkopuolelta. Ukrainan sodan seurauksena Euroopassa havahduttiin siihen, että iso osa maailman maista ei kokenut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tavanomaista sotaa kummempana. Enemmistö maista tuomitsi Venäjän hyökkäyksen, mutta ei asettunut tukemaan Ukrainaa eikä Venäjän boikottia.
Risto Marjomaa, Helsingin yliopiston historian yliopistonlehtori ja sotien ja konfliktien tutkija, avaa perusteita näiden maiden päätökselle.
”Siihen on monia syitä. Ukrainan nimen voisi vaihtaa nimiin Jemen tai Etiopia ja ihmetellä samaa asiaa toisesta näkökulmasta. Meiltä päin katsottuna Ukrainan sota on aivan poikkeuksellinen, mutta maailmassa käydään muitakin sotia emmekä ole niistä kiinnostuneita. On siis varsin ilmeistä, että muissa maanosissa ei koeta meidän sotiamme poikkeuksellisina. Jos meillä ei ole kantaa sotaan Etiopiassa, Jemenissä, Malissa tai Burkina Fasossa tai missä tahansa muualla missä soditaan, niin miksipä sitten afrikkalaisilla tai aasialaisilla mailla olisi vahva kanta Ukrainan sotaan. Se on yksinkertaisin selitys.”
Marjomaa kertoo toiseksi syyksi sen, että kun Ukrainan sota alkoi, sen uutisointi aiheutti valtavasti katkeruutta Afrikassa ja Lähi-idässä. Euroopassa puhuttiin, että tällaista ei nykymaailmassa saisi enää tapahtua. Se oli aika loukkaavasti sanottu niiden maiden tai alueiden kannalta, joissa tai joiden lähialueilla soditaan samaan aikaan, esimerkiksi Syyriassa, Irakissa ja Libyassa. Väite loukkasi myös Balkanilla, jossa Jugoslavian sodat olivat vielä raaempia kuin Ukrainan sota.
Ukrainalaispakolaiset Euroopassa ovat kolmas syy. He saivat Euroopassa etusijan muualta tulevien pakolaisten sijaan. ”Se koettiin hyvin vahvasti rasismina, mitä se tavallaan olikin.” Marjomaa kyllä ymmärtää, että eurooppalaiset tuntevat toisten eurooppalaisten hädän itselleen läheisenä.
”Tietyllä tapaa se on kuitenkin myös rodullistamista. Emmekö me kaikki ihmiset ole samanlaisia, syyrialaisten hätä on ihan samanlaista kuin ukrainalaisten. Pakolaisten kohtelu koettiin Euroopan ulkopuolella epäreiluna.”
Neljäntenä syynä Marjomaa pitää vaatimusta, että kaikkien maiden pitää tuomita hyökkäys. ”Panin merkille, että hyökkäyspäivänä 24.2.2022 Ylen iltauutisissa oli juttu, jossa Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi lehdistötilaisuudessa, että kaikki maat tuomitsevat Venäjän hyökkäyksen. Lopussa hänelle tuli vielä yksi kysymys. Äänenpainoista päättelin, että intialainen toimittaja kysyi, onko Intiaan oltu asiasta yhteydessä. Tämä tuli Bidenille aika yllättäen ja hän tokaisi, että pitäisikin soittaa sinne. Seuraavana päivänä YK:n äänestyksessä Intia äänesti tyhjää.”
”Intia on yksi maailman mahtavimmista valtioista, ja Biden katsoi olevansa oikeutettu puhumaan Intian puolesta kysymättä siitä intialaisilta.”
Lännen tekopyhyys
Marjomaa kertoo, että asenteellisuus, jossa ei oteta vakavasti muita maita itsenäisinä toimijoina, periytyy siirtomaa-ajalta. Sama puhe on tarttunut Euroopan unioniin. EU, USA ja Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanovat mielellään, että koko maailma sitä tai tätä, mikä synnyttää lisää katkeruutta. Retoriikka aiheuttaa paljon haittaa. Kun puheet on tarkoitettu kotimaan yleisölle, ei ymmärretä, miten loukkaavaa se on muualla.
Miten lännen olisi pitänyt ottaa kantaa Afrikan ja Lähi-idän sotiin ja kriiseihin?
Risto Marjomaa kertoo esimerkkejä: ”Saudi-Arabialle ei ole asetettu Jemenin sodan vuoksi pakotteita, eikä Etiopialle ole asetettu aseidenvientikieltoa tai taloudellisia sanktioita hallituksen väkivallasta Etiopian kapina-alueilla. Israeliin ei kohdistu minkäänlaisia sanktioita huolimatta miehitetyllä Jordanjoen Länsirannalla vuosikausia jatkuneista toimista, jotka loukkaavat kansainvälistä oikeutta. Siinä on se ero EU:n lausuntojen ja toimien välillä.” Marjomaa sanoo, että EU:lta pitäisi edellyttää toimia sen omien puheiden perusteella.
”Ongelma on siinä, että retoriikka ja käytäntö ovat niin erilaisia.”
”Ymmärrän kyllä sen, että jos Euroopan unioni tiukasti seuraisi omaa retoriikkaansa, se joutuisi asettamaan sanktioita valtaosaan maailman maista. Esimerkkinä vaikka Kiina ja se, miten se on kohdellut omia kansalaisiaan. Tämä taas ei ole taloudellisesti mahdollista. Tässä on vakava ristiriita, kun puhutaan yhtä, mutta omia ajatuksia ei toteuteta käytännössä.”
Marjomaan mielestä Euroopan unionin retoriikka ei millään lailla vastaa sen ulkopolitiikan käytännön todellisuutta. Sellaiset maat kuin Israel, Saudi-Arabia ja Egypti ovat olleet hyvin läheisiä lännelle siitä huolimatta, että missään näistä maista ei noudateta eurooppalaisia arvoja, ja niissä rikotaan ihmisoikeussopimuksia ja tehdään sotarikoksia. Myös kiinalaiset mitä ilmeisimmin sortavat omaa väestöään maan länsiosissa.
Kiinalla ja Venäjällä on ollut kansainvälisesti etulyöntiasema, koska ne eivät aseta yhteistyölle arvopohjaa. Ne ovat tavallaan luotettavampia. ”Erityisesti kiinalaisia arvostetaan. Heillä on meidän mielestämme kyyninen asenne siinä, että maiden sisäisiin asioihin ei puututa. Jos jonkin Afrikan maan hallitsija tekee Kiinan kanssa sopimuksen, niin hän voi myös luottaa siihen, ettei Kiina puutu maan sisäisiin asioihin ellei sopimus itse ole vaarassa – olipa tuo maa muuten millainen tahansa.”
Lännen kanssa taas ei koskaan voi olla varma: jos menee sukset ristiin jossain asiassa, läntiset maat voivat asettaa pakotteita ja sulkea pankkitilejä. Afrikassa ja Aasiassa on Marjomaan mukaan ollut puhetta siitä, että näiden alueiden valtioiden pitäisi siirtää rahansa pois lännestä jonnekin turvallisempaan paikkaan. ”Että voisi luottaa siihen, että pankkitilejä ei suljeta yhtäkkiä, jos länsi ei tykkää maan toiminnasta.”
”Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa pidetään tärkeinä demokratiaa, ihmisoikeuksia ja perusarvojen noudattamista. Mutta kun retoriikan muuttaminen käytännöksi olisi taloudellisesti ja poliittisesti epärealistista, niin sitä ei tehdä. Tästä seuraa väistämättä tekopyhyys.”
Marjomaan mukaan länsi ei ole erityisen pidetty muualla maailmassa: ”Aika paljon Euroopan ulkopuolella ajatellaan, että Ukrainan sodassa on kyse Naton ja Venäjän välisestä kamppailusta ja sen takia muita vaaditaan siihen mukaan.”
Historian taakka painaa kaikesta edistyksestä huolimatta
”Me lännessä olemme sitä mieltä, että siirtomaakaudesta puhumisen voisi lopettaa. Mutta ei se mihinkään ole häipynyt. Jälkikolonialistinen talous hallitsee yhä maailmanjärjestystä. Ja sitten on yhä katkeruus siitä kaikesta, mitä emämaat tekivät siirtomaissa.”
Marjomaan mukaan länsimailla on edelleen valtava vastuu imperialismin ajan teoista ja tuhosta. Aika ei ole parantanut haavoja eikä sitä, mihin kuntoon siirtomaat jäivät. Suomalaisen ja eurooppalaisen voi olla vaikea ymmärtää, että puhe ihmisoikeuksista, demokratiasta ja muusta edistyksestä kaihertaa erityisesti entisissä siirtomaissa.
Onko lännenvastaisuus köyhien maiden kosto?
”Kyllä se sitä on, ja myös sitä käytetään tilaisuutena saada itselleen parempaa vipuvartta. Yritetään asettautua niin, että ollaan lännen, Kiinan ja Venäjän välissä ja yritetään saada nämä pelaamaan toisiaan vastaan ja saada siitä samalla omaa etua.”
Latinalainen Amerikkakin on tässä mukana.
”Muistan tällaisen jutun, että kun länsimainen toimittaja oli kauhistellut meksikolaiselle kollegalleen sitä, että Ukrainan sota uhkaa maailmanjärjestystä, niin tämä oli sanonut, että meksikolaisten puolesta se joutaakin poistua. Tähän olen törmännyt vuoden aikana eri puolilla maailmaa. Muualla maailmassa ajatellaan aika laajasti, että mikä tahansa muutos maailmanjärjestykseen, vaikka uusi kylmä sota, olisi parannus nykytilanteeseen.”
Voisiko Suomi toimia yhteistyössä tasavertaisesti ja paikallisesti
Marjomaa sanoo, että Suomella on suhteellisen hyvä maine – silloin kun me muistamme sitä mainostaa. ”Me emme ole entinen siirtomaavalta, pikemminkin olemme olleet Ruotsin ja Venäjän yhteydessä alusmaa-asemassa. Meillä ei ole läntistä painolastia takana.”
Marjomaan mukaan kehitysyhteistyötä pitäisi nimittää yhteistyöksi ja jättää tämä imperialistinen ja rasistinenkin etuliite pois.
”Varsinkin 2000-luvulla olemme menestyneet yhteistyökuvioissamme. Mutta me olemme hyvin pieni maa. On hyvä, että meille ei sälytetä toisten painolastia, mutta oikeasti emme ole tärkeä maa kenellekään. Katastrofiavussa, jossa pelastetaan ihmishenkiä, panoksemme on näiden ihmisten kohdalla aito. Mutta emme pysty suuresti vaikuttamaan minkään maan talouden tilaan.”
”Nyt sitten saa nähdä, miten Nato-jäsenyys sitoo meidät osaksi suurta yhteistyökuviota. Se voi olla riippakivi kansainväliselle maineellemme. Toisaalta voi olla, että Suomi on silloinkin pieni ja harmiton maa. Se on periaatteessa hyväkin asia, Suomen passilla on helppo matkustaa.”
Naton jäsenyys ja turvatakuut
Mitä Risto Marjomaa ajattelee Suomen liittymisestä Natoon?
”Se riippuu aika paljon siitä, haluaako olla optimisti vai pessimisti. Jos ajattelee, että sota on tulossa, niin silloin Naton jäsenyys on järkevää. Mutta on niinkin, että liittyminen maailman vahvimpaan sotilasliittoon voi nostaa sodan riskiä jossain määrin. Konfliktiin voi joutua jonkin muun maan takia.”
Marjomaan mukaan on paljon todennäköisempää, että Turkki ja Venäjä ajautuisivat sotaan kuin Suomi ja Venäjä. Jos Venäjä ja Turkki päätyisivät sotaan, olisimme Naton jäseninä hyvin hankalassa asemassa.
”Meillä kovasti tunnutaan ajateltavan, että Nato turvaa juuri meidät ja olemme jotenkin erityisen uhanalaisia. Emme me ole. Jos olisin virolainen, minulle Viron turvatakuut olisivat kyllä ehdottomasti tärkeitä, mutta Suomi ei ole samanlaisessa asemassa.”
”Omasta mielestäni olisin ollut valmis jatkamaan sitä perinnettä, että pysytään konfliktien ulkopuolella. Vaikka sodassa sitten lännestä tulisikin apua, niin sota itsessään on vihollinen. Se on suuri epäonnistuminen. Pelkkä sotilaallinen apu ei pelasta mitään. Se, että luottaa väkivallan luomaan turvaan, on aina erittäin pettävää. Roomalaisilla oli iskulause ”Si vis pacem, para bellum – Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan”. Siitä huolimatta he olivat lähes aina sodassa, sillä heidän luomansa uhka muille loi ympärille vihollisia. Jos valmistaudut sotaan, todennäköisesti saat sen etkä rauhaa.”
”Politiikassa moni väittää, että Nato jotenkin suojaa. Se on samalla tavalla virheellinen ajatus kuin vakuutusyhtiön mainos ’vakuutuksella olet suojassa’. Ei se estä auto-onnettomuutta tai tulipaloa. Ei Nato-sopimuskaan toimi sillä tavalla. Molemmat maailmansodat ovat syntyneet siten, että kaksi sotilasliittoa törmäsi yhteen.”
”Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun Kansainliittoa perustettiin, oli yhtenä periaatteena, että sotilasliittoja ei saisi enää olla. Nato on vahva, ja se on aika aggressiivinen. Se on käynyt olemassaolonsa aikana neljä sotaa, ja kaikki sen oman alueen ulkopuolella Bosniassa, Kosovossa, Afganistanissa ja Libyassa.”
”Nato ei ole toiminut puolustusliittona vaan ajanut omia etujaan. Monet lähialueella Natoon kuulumattomat maat pitävät sitä uhkana. Myös Venäjällä on oikeutettu syy pitää Natoa uhkana, koska se joutuu luottamaan siihen, että Nato ei toimi sen etuja vastaan. Tarve luottaa toiseen luo aina riippuvuussuhteen, jota Venäjän kaltainen suurvalta ei halua hyväksyä.”
”Sanoisin, että aika väistämättömältä näyttää, että jossain aikataulussa Kiina ja Venäjä päätyvät omaksi edukseen perustamaan sotilasliiton, koska molemmat pelkäävät Naton vaikutusvaltaa.”
Lopuksi Risto Marjomaa toteaa: ”Jos kansanäänestys Nato-jäsenyydestä olisi järjestetty, olisin äänestänyt sitä vastaan. Mutta tässä Ukrainan sodan tilanteessa ymmärrän oikein hyvin kansalaisten pelon niin suureksi, että Natoon liittymistä kannatetaan. En myöskään usko siihen, että Nato väistämättä tuo meille sodan. Minusta kuitenkin olisi kaiken kaikkiaan yhä ollut parempi olla liittymättä Natoon, sillä nyt meistäkin tulee osa valtataistelua, emmekä voi enää yrittää pysytellä konfliktien ulkopuolella.”
Teksti: Erkki Kupari
Kuva: Essi Rajamäki
