Turussa vuonna 1927 syntynyt Oili Suomi oli mukana Rauhanpuolustajien toiminnassa heti sen käynnistyttyä. Rauhanpuolustajien lisäksi Oili muistetaan Työväen urheiluliikkeen aktiivina, kansanedustajana, Turun kunnanvaltuutettuna ja monen kulttuurijärjestön kantavana voimana. Rauhanaatteen ja kiinnostuksen kulttuuriin hän peri isältään työläiskirjailija Vilho Kaislalta pikkutyttönä 1930-luvulla.

Jo vuonna 1950 Oili keräsi aktiivisesti nimiä Tukholman vetoomukseen, jossa vaadittiin atomi- ja muiden aseiden kieltoa. Suomessa vetoomukseen kerättiin lähes miljoona allekirjoitusta. Rauhantyö poiki lopulta Oilille työpaikan Rauhanpuolustajissa 1960-luvulla. Hän työskenteli Turun piirijärjestön toiminnanohjaajana parinkymmenen vuoden ajan. Sitä ennen hän oli ollut Turussa Suomen demokraattisen nuorisoliiton ohjelmasihteerinä ja pioneeriliiton piirisihteerinä.

Oilin käynnistämä piirijärjestön matkailutoiminta oli vilkasta. Hän järjesti säännöllisesti bussimatkoja Turun ystävyyskaupunkiin Leningradiin. Matkat olivat aina kulttuurintäyteisiä. Ryhmämatkoja järjestettiin Oilin vetämänä myös muualle Neuvostoliittoon ja muun muassa Tšekkoslovakiaan, Puolaan, Saksaan, Unkariin ja Ruotsiin. Vastavuoroisesti järjestettiin Leningradin rauhan ja sovinnon neuvoston ja muiden ystävyysjärjestöjen vierailuja Turkuun.

Oili osallistui aktiivisesti Rauhanpuolustajien toimintaan niin pitkään kuin terveys sen salli. Vielä 2000-luvun alkuvuosikymmenen aikana Oili oli usein mukana Työpaikkojen rauhantoimikunnan matkoilla hänelle niin rakkaaseen Pietariin. Monet muistavat hänen viihdyttäneen matkalaisia monin tavoin. Runot, laulut ja vitsit, joita hän oli vuosien varrella reissuvihkoihinsa kerännyt, elävöittivät matkantekoa, ja jokaiselle matkalle Oili oli koonnut lauluvihkon jaettavaksi osallistujille.

Vuonna 2008 Rauhan Puolesta -lehdelle antamassaan haastattelussa Oili nosti esiin yhä edelleen ajankohtaisen asian: ”Nykyajassa erityisesti harmittaa ilmiö, kuinka ihmisiä pelotellaan heidän rauhanmyönteisestä asenteestaan. Että kuinka sitten käykään, kun ei olla mukana sotilasliitoissa ja aseteollisuuden kilpavarustelussa. Kun politiikan ja vallankäytön avuksi otetaan aseet, on se aina huono vaihtoehto.”