Yhteisöpedagogiksi kouluttautunut ja kohta teatteritieteen maisteriksi valmistuva Maria Hukkamäki on toimen ihminen. Hän muokkaa mieltään askarruttavia aiheita esityksiksi ja näkee synkässä tulevaisuudessa yllättäen paljon toivoa.

Maria ”Mimmi” Hukkamäki syntyi Ruotsissa vuonna 1983 kolmilapsisen perheen keskimmäiseksi. Hukkamäen vanhemmat olivat muuttaneet länsinaapuriin opiskelemaan vuosikymmentä aikaisemmin. Hukkamäki veikkaa, että syntyminen Ruotsissa on vaikuttanut häneen, vaikka perhe muuttikin takaisin Suomeen kun hän oli vielä vauva.

”Ala-asteella, ehkä ekalla luokalla, lapset puhuivat suomalaisuudesta tyyliin missä olet syntynyt. Muistan silloin miettineeni, että olen syntynyt Ruotsissa, olenko siis ruotsalainen”, Maria nauraa. Äiti oli selittänyt, että tytär on kyllä suomalainen, ja sitten he olivat yhdessä pohtineet, mitä syntyperäisellä suomalaisuudella oikein tarkoitetaan. ”Se on ehkä ollut ensimmäisiä kertoja kun olen huomannut, että tämä on monimutkaisempi kysymys kuin se kuka olen ja mitä tarkoittaa olla jostain kotoisin.”

ARVOJEN RUNSAUS

Hukkamäen vanhemmat vaikuttivat siihen, että tyttären keskeisiä arvoja ovat kansainvälisyys ja siihen liittyvä avoimuus.

”Feminismi, tasa-arvo ja koulutus ovat asioita, jotka olen ottanut kotoa, mutta oma poliittinen analyysini on tavallaan kääntynyt eri suuntaan kuin vanhempieni ajatusmaailma. Minusta tuli ensin vihreä ja sitten vasemmistolainen. Siltä pohjalta mietin, millä tavoin rakennetaan maailma, jossa tasa-arvo taattaisiin kaikille.”

Hukkamäen kokoomuslainen äiti on kertonut, että hän äänesti Ruotsissa asuessaan kommunisteja, koska he olivat ainoita, jotka eivät olleet avoimesti maahanmuuttovastaisia.

Alppilan lukiossa puolestaan oli hyvin kriittinen henki, ja siellä opiskelevien ajatuskulut ja kiinnostuksen kohteet olivat Hukkamäelle uusia.

”Lukion lopussa havahduin siihen, että kirkko edustaa sellaista valtarakennetta, joka ei ole suosinut omaa sukupuoltani lainkaan. Erosin silloin kirkosta, mikä oli jatkoa syvenevälle kriittiselle ajattelulle, joka oli saanut alkunsa lukiosta.”

Hukkamäen täti Raija Hukkamäki on kokenut ay-puheenjohtaja, joka on vaikuttanut Marian maailmakuvaan paljon ja saanut hänet ymmärtämään, että järjestäytyminen on työläisen ase markkinavoimia vastaan.

PELKO KÄÄNTYI VOIMAKSI

Maria Hukkamäki oli luopunut punaisesta lihasta yläasteella teollisen lihantuotannon takia.

”Parikymppisenä lukion jälkeen ryhdyin kasvissyöjäksi mutta ajattelin, ettei se riitä. Minun kasvissyöntini ei ratkaise mitään, muutoksen pitää olla rakenteellista ja isompaa. Kiinnostuin ympäristökysymyksistä ja poliittisesta vaikuttamisesta.”

Puolueista valikoitui vihreät ympäristökysymysten takia. Hukkamäki oli vihreissä pari vuotta ja koki toiminnan merkityksellisenä.

Yksi tärkeimmistä kokemuksista oli seminaarimatka junalla halki Euroopan. Vihreät nuoret lähettivät hänet 10-päiväiseen seminaariin, joka käsitteli Balkanin kestävää rauhaa. Seminaaripaikka oli Ohridissa Makedoniassa. Toinen lähtijä vihreistä perui matkan, ja Hukkamäki oli kauhuissaan ja jännitti hirvittävästi etukäteen. Junareissusta muodostui kuitenkin viihtyisä.

”Matkalla Belgradista Skopjeen jaoin hytin keski-ikäisen makedonialaisen serbinaisen kanssa. Meillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta kommunikoimme vilkkaasti koko matkan ajan, hän näytti lehdestä horoskooppeja ja kaikkea muuta”, Hukkamäki nauraa. Oli myöhäinen ilta, kun juna tuli Skopjeen. Nainen viittoili Mariaa tulemaan mukaansa, mutta tämä vastusteli. Hostelli oli varattuna, eikä hän ollut oikein varma, mitä nainen halusi. Mutta tämä tarttui Mariaa käsipuolesta ja vei poikansa luokse, joka oli tullut autolla hakemaan äitiään junalta. Kaappauksen syy oli sydämellinen: he heittivät Marian hostellille.

”Se oli hyvä kokemus siitä, että ne tuntemattomat ihmiset joita pelkäät, ovatkin ihania tyyppejä jotka auttavat.” Lopulta seminaarireissu venähti kuukauden mittaiseksi, kun Hukkamäki jäi vierailemaan ihmisten luokse, joihin tutustui tapahtumassa.

AJATUKSET ESITYKSIKSI

Hukkamäelle tuli vähitellen olo, että puoluepolitiikka ei ollut hänen juttunsa.

”Petyin siihen, että jouduttiin antamaan periksi niin monissa asioissa. Se oli ristiriidassa sen kanssa, miten koin että maailmaa pitäisi järjestää.”

Hukkamäki tunsi Greenpeacessa mukana olevia ihmisiä ja havahtui siihen, että koska järjestö keskittyi vain tiettyihin asioihin, se pystyi niissä olemaan tinkimättömämpi ja suoraselkäisempi. Ei ollut samanlaista tarvetta lehmänkaupoille kuin puoluepolitiikassa. Vuodesta 2006 hän toimi Greenpeacen aktivistina ja vapaaehtoisena ja oli mukana muun muassa ydinvoiman ja arktisen öljynporauksen vastaisissa mielenosoituksissa.

Ympäristönsuojeluaktivisminsa alkuaikoina Hukkamäki oli tutustunut teatterintekijöihin. Yhteisöpedagogiopintojensa loppusuoralla vuonna 2008 Maria lähti vaihtoon Espanjaan. Siellä hän kävi katsomassa teatterifestareilla esityksen, joka sai huomaamaan, että teatterin kieli oli hyvin puhuttelevaa. Halu yhdistää teatteria ja politiikkaa vahvistui. Hän jatkoi Metropoliaan opiskelemaan esittävää taidetta ja valmistui vuonna 2013 teatteri-ilmaisun ohjaajaksi.

Hukkamäki on vuosien varrella tehnyt lukuisia esityksiä, muun muassa katuteatteria, poliittisia sketsejä ja klovneriaa. Aiheena on ollut esimerkiksi ilmastoaktivismi, taiteilijoiden toimeentulo, naiseus ja sukupuoleen liittyvät odotukset sekä taistelevat kurdinaiset ja vastarinta.

TEATTERITYÖPAJA PAKOLAISLEIRILLÄ

Vuonna 2011 Hukkamäki lähti Psykologien sosiaalinen vastuu -järjestön Kirsti Palosen ehdotuksesta Lähi-itään Burj-el-Shamalin pakolaisleirille vetämään teatterityöpajaa palestiinalaispakolaisille. Mukaan tuli valokuvaaja Mari Hokkanen ohjaamaan valokuvaustyöpajan. Työpajat olivat Rauhanpuolustajien rahoittamia ja niiden pohjalta järjestettiin Helsingissä hankkeesta kertova tapahtuma ja valokuvanäyttely.

Hukkamäki oli kokemuksesta innoissaan.

”Minulla oli oma oletus siitä millainen pakolaisleiri on, mutta todellisuus oli ihan toinen. Palestiinalaispakolaiset ovat olleet leireillä jo monen sukupolven ajan. Ihmiset rakentavat sinne väliaikaisen oloisia juttuja, jotka vähitellen jäävät pysyviksi. Siellä eletään normaalia elämää kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa. On sydäntä riipivää, että ihmiset osoittavat etteivät he halua sinne asettua, mutta eihän heillä ole muutakaan paikkaa eikä mitään kansalaisoikeuksia siellä.”

”Leirillä huomasi olevansa todella etuoikeutettu voidessaan matkustaa. Monien elinpiiri siellä on hyvin kapea ja rajattu, ja tarkastuspisteitä on ympärillä lukuisia. Me ensin jännitimme tarkastuspisteillä, mutta emmehän me olleet niitä, joista sotilaat olivat kiinnostuneita.”

LAPSISOTILASKAMPANJASTA RAUHANTYÖHÖN

Vuonna 2007 Maria Hukkamäki tuli työharjoitteluun Rauhanpuolustajien Helsingin-toimistoon. Hän sai työkseen vetää Kaikille se ei ole viihdettä -kampanjaa. Siinä nostettiin esiin aggressiivisten tietokonepelien haittoja ja muistutettiin, että maailmassa oli edelleen tuhansia lapsisotilaita, joille sota ei ollut leikkiä vaan raakaa todellisuutta.

”Kampanjan vetäminen oli superkiinnostavaa! Opin harjoitteluaikanani paljon taitoja, joita olen sittemmin päässyt hyödyntämään työelämässä, muun muassa tapahtumien järjestämisestä.”

Hukkamäestä oli mahtavaa löytää paikka, jossa keskitytään maailman parantamiseen. Järjestön monivuotisena jäsenenä hän istuu nyt ensimmäistä kauttaan Rauhanpuolustajien johtokunnassa. Hän kertoo iloitsevansa monista ihmisistä, jotka ovat sitoutuneet olemaan mukana Rauhanpuolustajien toiminnan kehittämisessä.

Hukkamäen käsitys rauhasta ei ole ihan perinteinen. Hänestä rauha on mahdollisimman hyvä tilanne, jossa jatkuvasti olemassa olevat konfliktit on saatu neuvoteltua eri osapuolille niin reiluiksi kuin mahdollista.

”Ajattelen niin, että me ihmiset ja erilaiset ryhmät, instituutiot ja intressiryhmät olemme koko ajan jatkuvassa konfliktissa keskenämme. Se on eräänlainen luonnollinen tila, koska olemme kaikki erilaisia ja meillä on erilaisia tarpeita eri elämänvaiheissa. Käytettävissä olevat resurssitkin vaihtelevat paljon. On helppo sanoa tuolla leipäjonossa nyrkkiä heristävälle, että ota iisisti vaan kyllä se siitä. Jos jengillä ei ole kokemusta siitä, että he pystyvät vaikuttamaan omaan elämäänsä tai toimeentuloonsa, niin se on konflikti. Joko se ratkaistaan niin, että resursseja jaetaan paremmin eri ryhmien välillä, tai sitten konflikti pahenee. Kyse on yhteiskuntarauhasta ylipäänsä: kun lukee uutista että joku hoivayhtiö aloittaa yt:t koska voittoa ei tehdä tarpeeksi, niin tulee olo että tämä on iso konflikti työntekijän ja työnantajan ja myös yhteiskunnan välillä.”

Hukkamäen vinkki rauhanteoksi on: Ole ihmiselle ihminen.

”Kaikki sosiaalinen etäisyys on kasvanut paljon. Olemme olemisessamme ylimielisiä, ja ylimielistä on myös yhteiskunnallinen keskustelu.”

MONENTAUSTAISIA SUOMALAISIA

Maria Hukkamäki aloitti helmikuussa työt Suomen somalialaisten liitossa. Hän koordinoi nuorten verkostoprojektia, jonka tarkoituksena on lisätä nuorten vaikutusmahdollisuuksia ja käsityksiä siitä, mikä heille on mahdollista. Hanke sisältää neljä ryhmää, jotka ovat koulutus, työ ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen, vapaa-aika ja media. Nuoret suunnittelevat monenlaista ohjelmaa, esimerkiksi sitä miten he pääsisivät haluamaansa koulutukseen ja sopivalle työuralle.

Hyvin moni nuori, jonka kanssa Maria tekee työtä, on syntynyt täällä ja on siten suomalainen.

”Joillekin nuorille suomalaisen identiteetin haltuun ottaminen on erittäin vaikeaa, koska koko ajan suomalainen yhteiskunta sanoo, että et ole itse asiassa suomalainen vaikka olisit syntynyt täällä. Projektissa tuetaan sitä, että heillä olisi ulottuvillaan samanlaiset mahdollisuudet kuin muilla suomalaisilla.”

Tavoitteena on tehdä Suomen somalialaista yhteisöä näkyvämmäksi muissa yhteyksissä kuin vain silloin, kun puhutaan kotoutumisesta tai maahanmuuton ongelmista.

”Missä näkyvät meidän somalitaustaiset tutkijat, joita on koko ajan enemmän? Haastattelupyynnöt ja ulkopuolisten kiinnostus liittyvät aina kulttuurieroihin, erilaisuuteen.”

TARVITAAN RAKENTEELLISIA MUUTOKSIA

”Olen ollut ahdistunut monta vuotta siitä, että suhtautumisemme maapalloon ja ympäristöön on niin lyhytnäköistä. Ei ymmärretä, että olemme yksi osa tätä kaikkea. Meidän pitää maksaa siitä mitä otamme.”

Hän näkee, että systeemisetkin muutokset on helpompi toteuttaa Suomen kaltaisessa vakaassa valtiossa. Mutta tosiasioita pitää katsoa silmiin, koska uutta tietoa ilmastokriisistä tulee päivittäin. Hukkamäki veikkaa, että tietynlaista kriisiä väheksyvää someölinää ei saa pois päältä, mutta jospa älykkäämmin keskustelevien äänet alkaisivat kuulua kovemmin.

”Ruoantuotanto ja liikkuminen tuottavat paljon hiilidioksidipäästöjä. Nyt kun niistä tiedetään enemmän, ihmiset ovat valmiimpia ottamaan rajoituspäätöksiä vastaan. Lihansyönti tulee vähenemään, mutta ruoantuotannon ratkaisuja on muitakin. Ylituotannosta ja turhasta tuotannosta on päästävä eroon. Yhteiskunnassa pitää tehdä rakenteellinen muutos, että resursseja käytetään järkevämmin, ja luoda sille puitteet. Kaikki ei saa olla yksilön vastuulla ja harteilla. Yhdyskuntasuunnittelua tehdään kaupunkien rakentamisessa poliittisessa ohjauksessa. Miksei samoin toimita tässä asiassa, joka on megalomaaninen mittasuhteiltaan?”

Teksti Anu Harju
Kuvat Nauska