Pitkän taantuman jälkeen Suomi on nousussa, minkä näkee rakentamisen kiivaasta tahdista. Pääkaupunkiseudulla suuret rakennuskohteet edellyttävät uusia teitä ja siltoja, jotta kuluttajat pääsevät poikkeamaan kauppakeskuksiin ja toisaalta ohittamaan ne mahdollisimman nopeasti. Julkinen liikenne saa omat, katetut liittymänsä ja valaistut pysäkkinsä, joilta jalan kulkevat ihmiset pääsevät vaihtamaan liikennevälineestä toiseen. Uusia toimitiloja ja korkeita asuintaloja sijoittuu samalla näiden logistiikkasolmujen ympärille ja tila tiivistyy. Ihmisen voi olla vaikea hengittää, kun katselee nostokurkien horsmamaista tiheikköä ja maansiirtolaitteiden muurahaismaista loputonta liikettä. Julkinen talous varmistaa näille kolosseille halutun ympäristön ja toiminnan teknisen perustan. On hienoa, että yhteinen julkinen sektori on niin joustava ja toimiva tänään, jotta kehitys tässä mittakaavassa on mahdollista. On sen sijaan surullista, että julkisen palvelutuotannon pirstominen ei ole herättänyt ihmisiä ajattelemaan, mihin suuntaan ollaan kehitystä arvojen mukaisesti viemässä, ja torjumaan se.
Yrityksillä on kassoissaan valtavasti sijoittamatonta rahaa, jota nyt valetaan betoniin ja rautaan. Kuluttajalla on rahaa tehdä ostoksia uusissa kaupallisissa tiloissa. Silti huomattava osa ihmisistä, joilla on aikaa enemmän kuin rahaa, kulkee ohi lasisten myymälöiden ja katumaisten käytävien ottamatta osaa uusien tavaroiden ja tekniikan käyttöönottoon. Työssäkäyvien ihmisten työaika pitenee hieman, mutta se aika, minkä ihminen työpaikallaan pidempään työskentelee, on kiinnitetty jo aukioloaikojen vapauttamiseen. Iltamyöhällä piipahdus hypermarketin hyllyllä on johtamassa pienten kauppojen lakastumiseen ja ne alkavat menettää kasvunmahdollisuuksiaan. Elämää vaikeutetaan, kun lähikaupassa huomaa, että vain hypermarketista löytyy se tuttu saippua.
Digitalisaation erinomaisuutta hypetetään kaikkialla. Haluttaisiin, että ihminen voisi tehdä töitä paikasta riippumatta, ja kotona se olisi helposti järjestettävissä. Toisaalta ihmisten osaamisessa on puutteita, ja suurella joukolla on väärä koulutus ja työkokemus. Tarvitaanko uusia työntekijöitäkään oikeasti, onko ratkaisu tietokonesovelluksissa ja järjestelmissä, joita kehitellään myyntiin lapsiyrityksissä enkelien rahoituksen suojissa. Keksitään kuluttajalle erilaisia tarpeita ja niitä sitten tyydytellään mobiiliratkaisuilla. Tavoitteena on olla järjestelmien valvottavissa ympäri vuorokauden.
On mahdotonta ymmärtää, että tulisimme toimeen ilman toisen ihmisen vuorovaikutusta. Onneksi meillä on vielä puhe-elin, pitkälle kehittynyt ja monipuolinen apuväline, jota käyttämällä yhteys toiseen ihmiseen on helppoa ilman sähköä ja minkäänlaista ulkopuolista järjestelmää.
Keijo Hiltunen
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan työvaliokunnan jäsen.
