Kävin Suomalainen asekauppa -kirjaani varten läpi edellisiä taistelupanssarivaunuhankintoja. Käytännössä Suomi hankkii uuden taistelupanssarivaunumallin kerran vuosikymmenessä: T-55:n 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa Neuvostoliitosta, T-72:n 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Neuvostoliitosta ja Saksasta, Leopard 2A4:n 2000-luvulla Saksasta ja nyt 2010-luvulla 2A6:n Hollannista.
Asealustojen käyttöikä on 25-45 vuotta. Esimerkiksi Hornet-rynnäkköhävittäjien on suunniteltu olevan käytössä noin 35 vuotta. Aika vastaa yhdeksää vaalikautta, mikä asettaa haasteita niin sotilaalliselle suunnittelulle kuin poliittiselle päätöksenteollekin.
Ensinnäkin on ymmärrettävä, että hankintahinta muodostaa vain osan asevarustelun kokonaiskustannuksista. Kustannuksia tulee käyttöönotosta eli muun muassa tyyppikoulutuksen antamisesta sotilaille ja kaluston huolto- sekä ylläpitokuluista. Hollantilaisissa Leopardeissa iso osa niistä saatiin sisällytettyä hankintahintaan.
Teknisen kehityksen vaikutuksia on vaikea ennakoida. Vain pari kuukautta sen jälkeen, kun Suomi hankki Saksasta T-72-panssareita, alkoi Persianlahden sota. Se merkitsi tietoyhteiskunnan esiinmarssia ja loi uudenlaisen sodankäynnin. Yhdysvaltojen Abrams- ja Britannian Challenger-taistelupanssarivaunut pystyivät uusien teknisten laitteiden avulla tuhoamaan irakilaisten T-72-vaunut jo ennen kuin ne edes näkivät vastustajaansa.
Asevarustelukierteessä uuteen tekniikkaan on vastattava kehittämällä sen päihittävää tekniikkaa. Seuraavan teknisen askeleen saavuttaminen vanhalla tekniikalla on usein kalliimpaa kuin kokonaan uuden tekniikan hankkiminen. Puolustusvoimat aikoivat vielä 2000-luvun alussa päivittää T-72-panssarit sodankäynnin uusia vaatimuksia vastaaviksi. Laskelmien jälkeen ajatuksesta luovuttiin. Katse suunnattiin takaisin Saksaan, jossa oli kaupan seuraavan sukupolven Leopard 2A4-taistelupanssarivaunuja.
T-72-panssarivaunujen osat kiertävät yhä
Uusvanhojen hankkiminen ei ole ilmaista. Suomi kehui saaneensa Leopardit Saksasta uskomattoman edullisesti, puolella miljoonalla eurolla kappale. Vuotta myöhemmin Saksan valtiontalouden tarkastusviraston tekemä selvitys paljasti Puolan ostaneen niitä sadalla tuhannella eurolla kappale. Hollantilaiset Leopardit taas ovat melkein neljä kertaa kalliimpia kuin Saksasta hankittu malli.
Käytettyinä hankittujen taistelupanssarivaunujen suomalainen käyttöikä on vajaat 20 vuotta. Saksalaiset Leopardit ovat jo melkein nelikymppisiä päästessään eläkkeelle. Puolustusvoimien mukaan hollantilaiset Leopardit tulevat palvelemaan ”pitkälle 2030-luvulle”. Silloin ne olisivat jo vähän yli viisikymppisiä ja nykyiseen 2A6-versioonsa päivitettyinä nelikymppisiä.
Mitä muuten tapahtui T-72-taistelupanssarivaunuille? Ne romutettiin vuosina 2006-07. Itse romutuksesta käydään yhä lahjusoikeudenkäyntiä Turun hovioikeudessa. Varastoissa olleet varaosat taas myytiin Tšekkeihin. Ne päätyivät sieltä joko Tšekin omiin panssareihin tai varaosavälittäjän välityksellä muille maille. Osaa Tšekin käytetyistä T-72-taistelupanssarivaunuista ollaan parhaillaan myymässä toistaiseksi tuntemattomaan Afrikan maahan.
Jarmo Pykälä
