Teksti Anna Kallio
Rauhanpuolustajien Satakunnan piirijärjestö sai tammikuussa uuden puheenjohtajan, Anna Kallion. Tässä hän kertoo taustastaan ja ajatuksistaan. Annan elämän keskeinen periaate on peräisin Mahatma Gandhilta: kieltäytyä muiden vahingoittamisesta.
Synnyin Lahdessa 40 vuotta sitten, mutta nykyinen kotikaupunkini on Pori. Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri, pääaineeni aikuiskasvatustiede. Saatuani opinnot päätökseen muutin Helsingistä Roomaan kolmeksi vuodeksi, ja sieltä Tallinnaan seitsemäksi vuodeksi. Suomeen palasin vuonna 2011. Olen työskennellyt kouluttajana ja käännösalan yrittäjänä yli kymmenen vuotta, mutta tämän vuoden alussa suljin yritykseni ja olen juuri päässyt tutustumaan uuteen, tärkeään alaan – nuorisotyöhön. Viihdyn nuorten parissa; heiltä voi oppia paljon.
Rauhanaatteen keskeisyyteen havahduin 90-luvun puolivälissä tutustuttuani kveekarikristillisyyteen. Kveekarien ”Peace Testimonyn” myötä aloin sisäistää aihepiiriä. Pikku hiljaa pyrkimykseni kunnioittaa elämää alkoi ulottua myös muihin lajeihin. Tähän vaikutti muun muassa Mahatma Gandhin tunnetuksi tekemä ahimsa-periaate (kieltäytyminen muiden vahingoittamisesta), joka on minusta erinomainen ”kompassi” elämässä.
Italiassa ja Virossa osallistuin aktiivisesti sodanvastaisiin mielenosoituksiin, mutta varsinaiseen järjestötoimintaan olen tullut mukaan vasta Satakunnan Rauhanpuolustajissa. Työskentelemme sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta ja vastustamme Nato-jäsenyyttä, joka vaarantaisi maamme turvallisuuden.
Olemme kutsuneet kansanedustaja Jyrki Yrttiahon Raumalle puhumaan Suomen ja Naton välisestä isäntämaasopimuksesta. Suomen, Yhdysvaltojen ja Ruotsin ilmavoimien yhteisharjoituksen aikaan järjestämme mielenosoituksen, sillä mitä tekee yhdysvaltalainen hävittäjälaivue Suomen ilmatilassa? Ja nyt eduskuntavaalien lähestyessä tiedotamme Satakunnan vaalipiirin ehdokkaiden Nato-kannoista.
Toinen keskeinen teemamme on Israel–Palestiina-konflikti. Vaadimme Suomen ja Israelin välisen asekaupan lopettamista sekä EU:n ja Israelin välisen assosiaatiosopimuksen purkamista. Kolmas tärkeä teemamme on Ukrainan tilanne, jota koskien järjestämme puhe- ja keskustelutilaisuuksia. Lisäksi järjestämme YK:n päivänä Porissa rauhankulkueen.
Olen ottanut piirijärjestön puheenjohtajuuden vastaan rohkein mielin, koska en ole haasteiden edessä yksin, vaan saan tehdä yhteistyötä järjestömme jäsenten kanssa. Heillä on näkemystä, kokemusta ja hyviä ideoita rauhantyöhön!
Toivotan kaikki rauhantyöstä kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan toimintaamme – rauha kaipaa jokaista!