Potsdamissa järjestettiin toukokuussa konferenssi, jonka teemana oli ”Tiede ja tutkimus militarismin palveluksessa ensimmäisestä maailmansodasta nykypäivään”. Tapahtuman mottona oli vuonna 1954 fysiikan Nobel-palkinnon saaneen Max Bornin toteamus, että nykypäivänä ihmiskuntaa uhkaa poliitikkojen ajattelun urautuneisuuden lisäksi ennen kaikkea se, että fyysikot ja muut tieteentekijät eivät kanna vastuuta tekemisistään.
Bertolt Brecht pohti toisen maailmansodan aattona tieteentekijän vastuuta ja merkitystä sodan ja rauhan yhteydessä seuraavasti: ”Fyysikon on kyettävä suunnittelemaan optisia laitteita, joilla pystytään rintamaoloissa näkemään mahdollisimman laajalle, ja hänen on samalla kyettävä olemaan näkemättä itsensä kannalta äärimmäisen vaarallisia kehityskulkuja lähiympäristössään… Fyysikoiden vastuulla on, että sodasta tulee hirvittävä, mutta ratkaisun siitä, suuntaudutaanko sotaan vai rauhaan, he joutuvat jättämään ihmisille, joilla on ilmeisen vähän älyä…”
Potsdamin konferenssin esittämä keskeinen vaatimus oli: ”Yliopistot rauhan puolesta!” Tieteentekijät, opettajat, opiskelijat ja ammattiyhdistysliike tukevat jo monissa Saksan yliopistoissa siviiliklausuuliliikettä (Zivilklauselbewegung), jonka tavoitteena on saada yliopiston johto, tieteentekijät ja opetushenkilökunta sitoutumaan siviilitutkimukseen ja sen mukaiseen opetukseen. Yliopistojen ei pidä palvella sotateollisuutta, militarismia ja erilaisten sotilaallisten instituutioiden toimintaa. Vaatimus on ajankohtainen, sillä noin 60 saksalaisessa yliopistossa tehdään sotateknistä tai -lääketieteellistä tutkimusta.
Monilla tutkimuksilla palvellaan sodankäyntiä
”Miksi ihmiset käyttävät niin paljon hengenlahjoja itsensä vahingoittamiseen sen sijaan että panisivat kaiken viisautensa onnensa varjelemiseen?” Tämän kysymyksen esitti hollantilainen renessanssifilosofi ja humanisti Erasmus Rotterdamilainen vuonna 1517 kirjoittamassaan rauhanvetoomuksessa Querela pacis. Kysymys on entistä aiheellisempi nykyisin, ydinaseiden ja ilmastomuutoksen aikakaudella. Onko aikansa elänyt ajatus asevaraisesta turvallisuudesta viemässä ihmiskunnalta ne henkiset, taloudelliset ja materiaaliset resurssit, jotka se tarvitsisi omien elinehtojensa turvaamiseen ja ekologisen kriisin aiheuttamien ongelmien ratkaisemiseen?
Esimerkiksi Yhdysvaltojen budjettivaroista käytettiin muutama vuosi sitten asevarusteluun ja sotiin 647,5 miljardia ja aseteknologian kehittämiseen 77 miljardia dollaria. Tohtori Subrata Ghoshroy, joka toimii tutkijana kuuluisassa Massachusetts Institute of Technology (MIT) -yliopistossa, totesi Potsdamissa, että jopa 72 prosenttia Yhdysvaltojen yliopistoissa tehtävästä sähköteknisestä tutkimuksesta palvelee varusteluteollisuutta ja sodankäyntiä. Vastaava prosenttiluku on koneenrakennuksessa 60 ja tietojenkäsittelyssä noin 55 prosenttia.
Hengen asein – aseiden henkeä vastaan
”Mit den Waffen des Geistes gegen den Geist der Waffen” – hengen asein aseiden henkeä vastaan – on siviiliklausuuliliikkeen tunnus. Liikkeen tavoitteena on saada yliopistojen johto tekemään velvoittavia päätöksiä siitä, että tutkimus ja opetus palvelevat vain ja ainoastaan siviilitutkimusta.
Kysymys tutkimuksen luonteesta ja tarkoituksesta on uuden yliopistolain voimaantulon jälkeen käynyt entistä polttavammaksi niin Saksassa kuin Suomessakin. Tämä uusliberalistinen uudistus on ajanut yliopistot ja tieteentekijät katkeraan kilpailuun ulkopuolisesta rahoituksesta. Yliopistojen tehtävänä ei ole enää niinkään tuottaa mahdollisimman objektiivista tietoa vaan ennen kaikkea olla voittoa tuottavia. Tämä on avannut yliopistojen ovet sotilaalliselle tutkimukselle. Saksan puolustusministeriö rahoitti yliopistojen sotilaallista tutkimusta vuonna 2010 yhteensä 1,1 miljardilla eurolla. Oman taloudellisen panoksensa aseteknologisen tutkimuksen edistämiseen ovat antaneet myös sotateollisuuden yritykset kuten Rheinmetall. Yhdysvaltojen puolustusministeriö on vuodesta 2000 lähtien rahoittanut sodankäyntiin liittyviä projekteja 22 saksalaisessa korkeakoulussa yhteensä runsaalla 10 miljoonalla dollarilla.
Vaatimukset tutkimuksen ”taloudellistamisesta” ja ulkopuolisen rahoituksen kasvanut rooli ovat johtaneet lisäksi siihen, että yliopistot ja tutkijat eivät enää kykene itse päättämään tutkimustulosten hyödyntämisestä ja julkaisemisesta. Marburgin yliopiston siviiliklausuuliliike vaatiikin läpinäkyvyyttä muun muassa tutkimuksen rahoituksesta ja siitä, mikä taho määrittää kysymyksenasettelun. Siviiliklausuuliliikkeen piirissä on todettu, että yliopistojen riippuvuus ulkopuolisesta rahoituksesta vaarantaa niiden autonomian ja tuhoaa demokraattisen kehityksen.
Tiukka ei varusteluteollisuuden tukemiselle
Bremenin yliopisto hyväksyi ensimmäisenä tutkimusta ja opetusta sitovan siviiliklausuulin vuonna 1986. Päätös vahvistettiin uudelleen vuonna 1992. Sen mukaan yliopiston akateeminen johto torjuu ”kaikkinaisen osallistumisen sotilaallisia tai varusteluteollisuuden tavoitteita hyödyntävään opetukseen ja tutkimukseen”. Klausuuli edellyttää, että yliopiston työntekijät ”kieltäytyvät sellaisista tutkimusaiheista ja -resursseista, joita on mahdollista hyödyntää varusteluteollisuudessa”.
Maineikkaan eliittiyliopiston Rheinisch-Westfälische Technische Hochschulen (Aachen) rehtori Ernst Schmachtenberg on todennut siviiliklausuulin merkityksestä yliopistolle: ”Me saksalaiset olemme tuottaneet melkoisesti vahinkoa aseteknologisella tutkimuksella. Tämä tie ei mielestäni sovi avoimelle yliopistolle Saksassa.” Yhteensä 19 saksalaista yliopistoa ja korkeakoulua on tähän mennessä hyväksynyt siviiliklausuulin oman toimintansa ohjenuoraksi. Tähän joukkoon kuuluvat Bremenin yliopiston lisäksi muun muassa Bremerhavenin korkeakoulu, Berliinin, Darmstadtin, Dortmundin ja Ilmenaun tekniset korkeakoulut sekä Göttingenin, Frankfurt am Mainin, Konstanzin, Oldenburgin, Rostockin, Kielin (Christian-Albrechts-yliopisto), Freiburgin, Kasselin ja Tübingenin yliopistot. Emden/Leer-korkeakoulu on viimeisin tulokas. Se hyväksyi siviiliklausuulin 12.2.2014.
Opiskelijat ovat useissa yliopistoissa vaatineet suurella ääntenenemmistöllä siviiliklausuulin hyväksymistä. Esimerkiksi Kölnin yliopistossa järjestettiin asiasta äänestys joulukuussa 2010. Siviiliklausuulin puolesta äänesti opiskelijoista 65,4 prosenttia, vastaan 17,9 prosenttia ja 14,9 prosenttia pidättäytyi äänestyksestä. Myös opetus- ja tiedealoja edustavan ammattiliiton (Gewerkschaft Erziehung Wissenschaft – GEW) puheenjohtaja Marlis Tepe antoi Potsdamin konferenssissa täyden tukensa siviiliklausuuliliikkeelle.
Konservatiivien vastarinta
Kölnin yliopiston johtoelimissä vastustettiin vuonna 2013 opiskelijoiden suurella enemmistöllä hyväksymää siviiliklausuulia. Vastustajien keskeisen argumentin mukaan Saksan perustuslaki takaa ”tieteen vapauden”. Yliopiston johdon enemmistön mielestä pitäytyminen pelkässä siviilitutkimuksessa rajoittaisi tutkijoiden vapautta, koska uudet teknologiat vaikeuttavat entistä enemmän eron tekemistä siviili- ja militääritutkimuksen välillä.
Tähän niin kutsuttuun kaksikäyttöongelmaan (dual use) Kölnin yliopiston siviiliklausuulityöryhmä esittää ratkaisuksi ulkopuolisen rahoituksen täydellistä läpinäkyvyyttä ja yliopistoihin luotavia etiikkakomissioita, joiden tehtävänä olisi arvioida jokainen kiistanalainen tutkimushanke siviili- ja sotateollisen tutkimuksen näkökulmasta.
Osa tutkijoista vastustaa tutkimuksen rajaamista peläten, että merkittävä osa nykyisestä ulkopuolisesta rahoituksesta jää silloin saamatta. Uusliberalistinen politiikka heikentää jatkuvasti yliopistojen saamaa valtion rahoitusta, ja paine ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseksi kasvaa.
Aseteknologian kehittäminen ja suomalaiset yliopistot
Suomessa ei ole keskusteltu yliopistoissa tehtävästä sotilaallisesta ja varusteluteollisuuden tavoitteita tukevasta tutkimuksesta ja opetuksesta. Se näyttää saaneen itsestään selvän hiljaisen hyväksynnän.
Puolustusvoimat on merkittävä ulkopuolisen rahoituksen lähde yliopistoille ja VTT:lle. Tilastokeskuksen mukaan Suomen armeija käyttää tutkimukseen ja tuotekehitykseen vuosittain kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa. Myös maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta MATINE rahoittaa uusiin teknologioihin liittyvää tutkimusta. Sen piiriin kuuluu noin 400 suomalaista tieteentekijää. MATINEn tutkimusrahoitusmahdollisuuksia vuodelle 2014 mainostetaan nytkin monen yliopiston sivustoilla ulkopuolisen rahoituksen resursseina, joihin tutkijoiden tulee tarttua.
EU:sta on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikana tärkeä avaruus-, ilmailu- ja sotateollisuuden rahoittaja. Tämän kehityksen käynnistivät belgialainen tutkimuskomissaari Philippe Busqui ja yritystoiminnasta sekä tietoyhteiskunnan kehittämisestä vastannut talouskomissaari Erkki Liikanen vuosina 2002-2004. He auttoivat kaatamaan raja-aidat sotilaallisen ja siviilitutkimuksen väliltä.
Rauhaa turvaamaan perustettu Euroopan unioni on vähitellen muuttumassa merkittäväksi sotilaalliseksi toimijaksi, joka panostaa miljardeja euroja sotilaallisten voimavarojen kehittämiseen. Esimerkiksi Oulun yliopiston langattoman verkkotekniikan laboratoriossa on tutkittu tulevaisuuden sotilasverkkojen kehittämistä muun muassa Euroopan puolustusviraston EDA:n rahoittamassa projektissa. EU:n puiteohjelman vuosien 2014-2020 rahoituksessa on kohdennettu vuosittain noin 200-300 miljoonaa euroa nimenomaan sotilaallisiin tutkimus- ja tuotekehitysprojekteihin.
Suomessakin on välttämätöntä käynnistää keskustelu sotilaallisista tavoitteista yliopistollisessa tutkimuksessa, siviiliklausuulista ja rauhankysymyksen merkityksestä opetuksessa. Tätä keskustelua tulee rauhanjärjestöjen lisäksi edistää yliopistolla työskentelevien ammattiliitoissa ja opiskelijajärjestöissä.
Jouko Jokisalo
