Claus Montonen on tuplarauhan­nobelisti

Claus Montonen on tuplarauhan­nobelisti

Fyysikko Claus Montonen on tehnyt fysiikan tutkimuksen lisäksi pitkän päivätyön rauhanliikkeessä ajaen ydinaseiden kieltämistä. Häntä ihmetyttävät poliitikkojen löysät puheet Naton ydinaseiden saamiseksi Suomeen, vaikka sotilaat itse ajatuksen torjuvat.

 

Claus Montonen syntyi vuonna 1946 Helsingissä suomenruotsalaiseen perheeseen. Montosen vanhemmat erosivat varhain, ja hän kasvoi yksinhuoltajaäitinsä kanssa. Montonen kävi ruotsinkielisen oppikoulun ja innostui siellä teinikunnan toiminnasta, vaikka muuten oli kertomansa mukaan lukutoukka. Helsingin ruotsinkielisten lukioiden teinikuntien yhdistys aloitti yhteistyön suomenkielisten koulujen kanssa, ja noissa ympyröissä Claus tutustui silloin muun muassa Ilkka-Christian Björklundiin ja Erkki Tuomiojaan.

Fysiikan opinnot Montonen aloitti Helsingin yliopistossa, jonne professori Kalervo Laurikainen oli perustanut hiukkasfysiikan tutkimusalueen. Kannustavina opettajina hän muistaa Pekka Tarjanteen ja Keijo Kajantien.

1960-luvun puoliväli oli radikaalin nuorison heräämisen aikaa. ”Kyllä se oli aika säyseätä,” muistelee Montonen. ”Olin ainejärjestössä aktiivinen ja minut valittiin ylioppilaskunnan valtuustoon. Istuin hetken ylioppilaskunnan hallituksessakin, josta minut potkittiin pois ilmeisesti liian radikaalien mielipiteiden takia.”

”Liityin myös demarien ruotsinkieliseen opiskelijajärjestöön. Siellä tutustuin yhä aktiivisiin rauhanaktivisteihin Folke Sundmaniin ja Marianne Laxéniin ja sittemmin ulkoministeriössä työskennelleeseen Markus Lyyraan. Tämä opiskelijapolitiikan aika jäi lyhyeksi, kun valmistuin ja lähdin armeijaan. Sen jälkeen vuonna 1970 sain stipendin Englantiin Cambridgeen, jossa väittelin tohtoriksi vuonna 1974. Olin vuoden Ranskassa ja kaksi vuotta Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa Cernissä. Sitten palasin Helsingin yliopistoon tutkijaksi ja opettajaksi eläkkeelle jäämiseeni saakka, joskin tein tutkimusyhteistyötä muiden hiukkastutkimuslaitosten kanssa koko ajan.”

Havahtuminen ydinaseiden vaaraan

”Jokainen fyysikko tietää ihan koulutuksen perusteella ydinaseiden vaarat. Omalla kohdallani tähän liittyy se, että varusmiespalveluksessa 1960-luvun lopussa pääsin fyysikon tutkintoni takia erikoistehtävään, johon liittyivät ydinohjukset.”

”Neuvostoliitto oli rakentanut Moskovan puolustukseen ydinkärjillä varustetun ohjustentorjuntajärjestelmän. Sellainen oli tarkoitus rakentaa myös Leningradin ympärille. Suomessa tiedettiin, että amerikkalaisten ohjusten radat menivät Suomen yli, ja Neuvostoliitto olisi torjunut ne ohjuksilla Suomen yllä alueella, joka ylsi Etelä-Karjalasta Varkauteen asti noin kahdenkymmenen kilometrin korkeudessa. Minun tehtäväni oli selvittää mitä tapahtuu, jos ydinkärjellä varustettu torjuntaohjus räjähtää mannertenvälisen ydinkärjen vieressä. Tulin siihen tulokseen, että saapuvan ohjuksen ydinpommi ei räjähtäisi, mutta plutoniumia olisi satanut Suomen päälle siinä ilotulituksessa, ja maaperä olisi saastunut.”

USA ja Neuvostoliitto solmivat vuonna 1972 ABM-sopimuksen, joka rajoitti juuri torjuntaohjusten määrää. Sopimuksen mukaan molemmat maat saivat suojata vain kaksi kohdetta. Vuoden 1974 lisäpöytäkirja rajoitti kohteiden määrän yhteen. Tämä oli ensimmäinen ydinaseita rajoittava sopimus. Se päättyi vuonna 2002.

”Suomen sotilastiedustelu oli saanut tietoja ohjuspuolustuksesta idästä ja lännestä. Opin, että salassa pidetyn tutkimuksen laatu on usein heikko, kun julkinen vertaisarviointi puuttuu. Salassapidon takia oikealla tiedolla ei voi kumota vääriä tietoja. Tieteen kannalta on olennaista, että meillä on avoin kriittinen vertaisverkko, joka voi vahvistaa tai kumota esitetyn väitteen. Tällainen nuori fysiikan koulutuksen saanut maisteri näki jo silloin, että Puolustusvoimilla oli tuolloin puutteita esimerkiksi suojautumisessa taktisen ydinaseen räjähtäessä.”

Fyysikkojen omatunto

Claus Montonen sanoo, että fyysikot ovat hyvin selvillä ydinaseiden vaaroista: ”Meillä on huono omatunto siitä, että päästimme hengen ulos pullosta. Missä ikinä on ydinaseiden vastaisia liikkeitä, siellä on fyysikoita mukana.”

Kun Montonen tuli takaisin Suomeen pidemmältä ulkomaiselta tutkimusjaksolta vuonna 1980, oli euro-ohjuskriisi ja hänellä oli perhe, jossa oli kolme lasta. Silloin Montonen tunsi, että hänen panostaan tarvitaan. Suomen fyysikkoseuraan perustettiin ydinaseriisunnan jaosto, joka yhdessä lääkärien ydinaseiden vastaisen liikkeen kanssa toi tietoisuuteen ydintalvi-käsitteen. Ydintalvi tarkoittaa, että ilmasto kylmenee merkittävästi ja pitkäksi aikaa, kun mahdollisen ydinsodan seurauksena syttyvät tulipalot synnyttävät ilmakehään nokipilven.

”Fyysikkoseuran ydinaseriisunnan jaosto halusi Suomen hallituksen tosissaan edistävän ydinaseiden poistamista ja keräsi vaatimukseensa kuusisataa allekirjoitusta, kun meitä ammattifyysikkoja oli silloin noin kahdeksansataa. Vaatimus luovutettiin pääministeri Kalevi Sorsalle.” Myöhemmin jaoston toiminnassa mukana olleita fyysikoita liittyi Tekniikka elämää palvelemaan -järjestöön, jonka jäsenlehden yksi numero on muutamien vuosien ajan jaettu myös Rauhanpuolustajan liitteenä.

Nobelin rauhanpalkinnot

Montonen oli perustamassa kansainvälistä insinöörien ja luonnontieteilijöiden INES-verkostoa vuonna 1991. Aluksi he yrittivät edetä ydinaseriisunnassa laatimalla hyvin yksityiskohtaisen sopimusluonnoksen ydinaseiden vähentämiseksi. Costa Rica saatiin esittämään aloite YK:n yleiskokouksessa. Se jopa hyväksyttiin, mutta ei johtanut mihinkään.

”Sitten Lääkärit ydinsotaa vastaan -järjestö keksi, että toimitaan samalla tavalla kuin maamiinojen ja rypäleaseiden kanssa. Tehdään siitä aloite YK:n yleiskokoukseen ja kierretään turvallisuusneuvosto. Ydinasevallat eivät sitä allekirjoita, mutta pikkuhiljaa muut maat liittyvät siihen, ja siitä tulee YK:n sopimus.”

Vuonna 2007 perustettiin ydinaseiden vastainen ja ydinaseiden hävittämiseen tähtäävä ICAN-verkosto (International Campaign to Abolish Nuclear Weapons), ja liittolaisiksi saatiin muun muassa Kansainvälinen Punainen Risti, Irlanti, Itävalta, Meksiko ja alussa Norjakin. Sitkeällä yhteistyöllä syntyi ydinaseet kieltävä sopimus, joka hyväksyttiin YK:ssa 7.7.2017. Suomi ei ole sitä allekirjoittanut.

ICAN sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2017. Suomen ICAN-verkoston aktiiville Montoselle se oli jo toinen rauhanpalkinto, sillä tieteilijöiden kansainvälinen aseidenriisuntaa edistävä järjestö Pugwash sai sen jo vuonna 1995.

Mikä saisi ydinasevaltojen kansalaiset vaatimaan ydinaseriisuntaa oman etunsa vuoksi?

”Ydinaseet ovat vaarallisimpia juuri ydinasevaltioille, koska ne voivat olla maalitaulu vastapuolen aseille. Me pyrimme kansalaismielipiteen avulla vaikuttamaan erityisesti eri maiden kansanedustuslaitoksiin. Monet suomalaiset kansanedustajat ovat sitoutuneet tekemään työtä täydellisen ydinaseistariisunnan puolesta. Viime hallituksen viidestä puolueesta kolme oli sitoutunut tavoitteeseen. Nykyisessä hallituksessa tilanne on toinen. Ainoa puolue, joka on tässä uudessa eduskunnassa ottanut asian uudestaan käsittelyyn, on vihreät. He esittävät edelleen, että Suomen pitää liittyä ydinasekieltosopimukseen.”

Ydinasemaista Kiinassa ja Venäjällä ICANin toiminta on hyvin rajoitettua. Lisäksi Ukrainan sota on nostattanut vaarallisia ydinasepuheita.

Ydinaseisiin liittyy aina vahingon vaara. Joku tekee väärän johtopäätöksen tai jokin laite ei toimi niin kuin pitää. Tällaisia läheltä piti -tilanteita on ollut useita.

Suomeenko ydinaseita

Ydinaseet ovat eksistentiaalinen uhka – uhka koko elämälle. Siksi Montosesta on merkillistä, että jotkut poliitikot ehdottavat niitä sijoitettavaksi Suomeen.

”Jostakin syystä tämä ei mene perille. Yks kaks tulee aloite, että kyllä meitäkin suojaisi ydinase. Kukaan ei ole tarjoamassa Suomelle ydinasetta, ja Natolle olisi silkkaa itsemurhaa sijoittaa ydinaseita Suomeen. Ne ovat liian lähellä Venäjää, ja tämänhän sotilaatkin ovat sanoneet. Itse asiassa meillä on lainsäädäntö, joka kieltää ydinaseiden tuonnin Suomeen. Kuulin hyviä uutisia puolustusvaliokunnan puheenjohtajalta. Kun energialakia ollaan uudistamassa pienten ydinreaktorien lupahakemusten takia, niin ydinaseiden tuontikiellosta ei aiota luopua. Nato ei millään tavalla vaadi sitä, päinvastoin, tässä kunnioitetaan Suomen valtion tekemiä sopimuksia. Nato ei ole tuomassa tänne maamiinojakaan.”

Montonen muistuttaa, että Nato sanoo itse olevansa ydinaseallianssi, jonka pelote perustuu kolmen jäsenmaan ydinaseisiin. Suomi on siis uuden asian edessä, ja ydinaseisiin meidän pitää nyt ottaa kantaa. Montosen mielestä Suomen tulee olla edelleen ydinaseriisunnan aktiivinen toimija. Hän kertoo, että vuosi sitten Tekniikka elämää palvelemaan, Rauhanliitto, Lääkärin sosiaalinen vastuu ja Pugwash perustivat yhteisen asiantuntijaryhmän, jonka jäsen Montonen on. Ryhmä hahmottelee sitä, miten Suomen pitäisi suhtautua Naton ydinaseisiin.

”Suosittelemme, että Suomi ei osallistuisi niihin ydinaseen käyttöharjoituksiin, joita Nato vuosittain järjestää, vaan pysyisi niistä poissa niin kuin moni muukin Naton jäsenmaa tekee. Siinä riittäää työtä, koska hallitus ja eduskunta päättivät, että Suomi on Natossa kaikessa mukana. Suomi voisi olla mukana Naton ryhmässä, joka keskustelee Naton ydinasestrategiasta, koska sieltä voi saada informaatiota myös ydinaseriisuntaan. Meistä olisi erinomainen idea, että muodostettaisiin Naton sisällä pohjoismainen blokki, joka tavoittelisi ydinasepelotteen ensisijaisuudesta luopumista. Tiedämme, että Norjalla, ehkä Tanskalla ja ainakin Ruotsin edellisellä hallituksella oli tällainen tavoite. Jos Nato tavoittelisi oikeasti ydinaseetonta maailmaa ja ydinaseista luovuttaisiin, olisi Yhdysvallat yksin maailman vahvin valtio, ja ydinaseettomuus palvelisi myös Naton etuja.”

Claus Montosen kertomuksesta selviää, että rauhantyö on ollut pitkäaikainen harrastus. Mutta on muutakin kestävää. Hän pelasi nuorena shakkia ja nyt eläkkeellä ollessaan on jatkanut sitä itähelsinkiläisessä shakkikerhossa. Toinen koko ajan mukana ollut harrastus on klassinen musiikki. Montosen perheen lapset olivat Itä-Helsingin musiikkiopistossa ja vanhin tytär soitti Juniorijousissa. Montonen oli itse monta vuotta musiikkiopiston tukiyhdistyksen puheenjohtaja. Hän käy myös säännöllisesti Helsingin kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin konserteissa. Musiikki antaa voimaa elämään.

Teksti: Erkki Kupari
Kuvat: Essi Rajamäki

Lue lisää ydinaseiden seurantaryhmästä:
https://sites.google.com/view/ydinaseseuranta