Työpaikkojen rauhantoimikunta: Meillä on vastuu

[rapu] tanja_rapu (23.02.15)Toisinaan sitä istuu tyhjän Word-tiedoston edessä miettien mitä kirjoittaa kolumniin. Aiheita kyllä löytyy. Tulisiko esille ottaa Ukrainan tilanne ja huolestuttava kansainvälinen ilmapiiri, vai olisiko syytä kirjoittaa TTIP:stä ja etenkin suomalaisten ammattiliittojen kannasta sopimukseen? Nollatyösopimuksia vastustava ay-liikkeen kampanja on tärkeä, eikä sovi unohtaa eduskuntavaaleja, sillä tulevat kuukaudet ovat niitä, jolloin poliitikot, ja sellaisiksi haluavat, ovat kiinnostuneita ihmisten asioista.

On valtava määrä asioita, jotka vaikuttavat meidän jokaisen elämään ja hyvinvointiin. Niitä en oikein voi laittaa minkäänlaiseen tärkeysjärjestykseen ja toisaalta kaikesta kaiken omaksuminen on mahdotonta. Toivoisi voivansa luottaa siihen, että ammattiliitot ovat kriittisiä esimerkiksi TTIP:tä kohtaan ja vaativat selvityksiä. Kuten Rauman ay-väen rauhanpäivillä saimme huomata, meidän ammattiliittojen jäsenten tulee omissa liitoissamme valvoa sitä, minkälaisia kantoja liitot ovat ottamassa.

Infoähkyssä tulee helposti tunne siitä, ettei yksittäinen ihminen voi vaikuttaa monimutkaisiin ja monitahoisiin asioihin. Ajatus siitä, että antaa asioiden vain mennä omalla painollaan, on kuitenkin kestämätön: maailma on meidän yhteinen ja jokaisella on myös vastuu siitä, minkälainen se on. Käydessäni opetusalan Educa-messuilla ilahduin siitä, kuinka paljon erilaisia järjestöjä oli muistuttamassa lasten kanssa työskenteleville inhimillisistä arvoista ja tarjoamassa keinoja niiden toteuttamiseen. Toisaalta tuntui hämmentävältä, että tarvitsemme muistutusta ja jopa valmista materiaalia, jotta kasvatuksen perusasiat tulee huomioitua opetuksessa. Eikö niiden tulisi olla osa jokapäiväistä kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa?

Katsoessani alle vuoden ikäisen lapseni hymyä, innostusta ja uteliaisuutta mietin, missä vaiheessa ihminen lakkaa suhtautumasta asioihin uteliaana, luottavaisena ja ennen kaikkea innostuneena, ja miksi. Miltä näyttäisi maailmamme, jos ottaisimme uudet ihmiset ja asiat vastaan yhtä uteliaasti ja ennakkoluulottomasti kuin pieni lapsi, joka konttaa pöydän alle, poimii lattialta murun kerrallaan, tarkastelee sitä hievahtamatta eri suunnilta ja huudahtaa jokaisen kohdalla tasapuolisesti ja ihailevasti “vau”!

Tanja Pelttari
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtaja.