Kunnon suunnitelmatalous

Esitellessämme osallisuustalouden ideaa kohtaamme usein yleisen käsityksen siitä, että talouden suunnittelu on kommunistista ja näin ollen vältettävää. Kommunistisissa maissa käytössä ollut keskusjohtoinen suunnitelmatalous on osoitettu sekä teoreettisesti että käytännössä erittäin ongelmalliseksi muun muassa ekologisuuden, oikeudenmukaisuuden, tehokkuuden ja demokraattisuuden suhteen.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että talouden suunnittelu ylipäätään on pahasta. Eikä se myöskään tarkoita sitä, että reaalisosialismia toteuttaneilla mailla, kuten Neuvostoliitolla ja Kiinalla, olisi ollut yksinoikeus talouden suunnitteluun. Pienten valtioiden kokoiset kapitalistiset yritykset harjoittavat sisäisesti suunnitelmataloutta, ja valtiokapitalismille tyypillinen teollisuuspolitiikka perustuu pitkälti resurssien keskusjohtoiseen ohjaukseen.

Suuryritysten suunnitelmatalous

Viime vuosikymmeninä maailmantaloudessa toimivien suuryritysten koko on alati kasvanut ja yhä suurempi osa taloudellisesta toiminnasta on siirtynyt uudenkaltaisen suunnittelun piiriin. Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto ovat ohjanneet erityisesti talousvaikeuksissa rämpiviä maita suosimaan ulkomaista omistusta ja monikansallisia suuryhtiöitä alhaisin veroin. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen argumentoi[1], että käytännön kapitalismi on erkautunut kauaksi markkinaintoilijoiden teoreettisista ideaaleista:

Huomattava osa kansainvälisestä kaupasta käydään monenlaista säätelyä harjoittavien suuryritysten sisällä. OECD:n uusimpien arvioiden mukaan jopa yli puolet maailmankaupasta käydään kansainvälisten konsernien eri maissa sijaitsevien tytäryhtiöiden välillä.
Kun yritysten yhteenliittymä ostaa itseltään ja myy itselleen, hinnanmuodostus poikkeaa taloustieteen ideaalimallien olettamasta vapaasta kysynnästä ja tarjonnasta. Siirtohinnoittelulla suuryritysten strategisen suunnittelun konttorit pyrkivät ohjaamaan voitot sinne, missä se on niille verotuksellisesti hyödyllisintä. Tällöin on vapaiden markkinoiden sijaan aiheellista puhua kapitalistisesta suunnitelmataloudesta.

Kapitalistinen suunnitelmatalous on pääasiassa lainmukaista, koska verosuunnitteluun erikoistuneet asiantuntijayritykset osaavat ottaa asiakkaidensa “kirjanpitokoukkauksissa” paikallisen verottajan vaatimukset hyvin huomioon.

Yritysten suunnittelun monet muodot

Verosuunnittelun lisäksi yritykset harjoittavat muitakin suunnittelun muotoja. Yksinkertainen esimerkki voidaan ottaa yrityksestä, joka lanseeraa uutta tuotetta markkinoille. Kuluttajien kiinnostusta mittaillaan koeryhmien avulla, mutta lopullista tuotteen kysyntää ei osata ennustaa etukäteen. Yrityksen sisällä tapahtuukin valtavasti suunnittelua, kun tuotteita lanseerataan ja tuodaan markkinoille.

Yritykset harjoittavat myös strategista suunnittelua. Esimerkiksi markkina-arvoltaan maailman suurimmaksi yhtiöksi noussut Apple on tehnyt yksinoikeussopimuksia valmistajien kanssa varmistaen vuosiksi etenpäin kriittisten komponenttien saatavuden. Tätä suunnittelua kutsutaan “toimitusketjun hallinnaksi” ja se on suuryhtiöille arkipäivää. Esimerkiksi öljy-yhtiöt kontrolloivat koko tuotantoketjua kuljetuksista ja jalostusprosessista myyntiin asti.

Valtioille arkipäivää

Myös kapitalistiset valtiot ovat harjoittaneet historiansa aikana monenmuotoista talouden suunnittelua tuotantokapasiteettinsa parantamiseksi ja talouskehityksensä turvaamiseksi. Kehittyneiden länsimaiden harjoittama protektionismi, jonka avulla esimerkiksi Englanti aikanaan ja myöhemmin Yhdysvallat vakiinnuttivat taloudellisen johtoasemansa, on yksi tällaisen suunnittelun muoto. Arvovaltaisen taloushistorioitsijan Paul Bairochin mukaan Yhdysvallat harjoitti voimakasta protektionismia valtion itsenäistymisestä alkaen 1920-luvulle asti, ja Bairoch painottaa, että tämä vahvan protektionismin aikakausi kiihdytti Yhdysvaltain kasvua ja sen myötä myös kaupankäyntiä.[2]

Alexander Hamilton, yksi Yhdysvaltojen talousohjelman merkittävimmistä suunnittelijoista, piti englantilaisten ideoita “vapaasta kaupasta” haitallisina Yhdysvaltojen kehitykselle, koska hänen mielestään “vapaa kauppa” suosii voimakkaasti kolonialistisia ja imperialistisia valtoja. Hamilton puolusti voimakkaasti valtion roolia talouden suunnittelussa erilaisten tullien ja tariffien muodossa. Bairochin mukaan 1900-luvulle tultaessa Yhdysvallat oli maailman protektionistisin valtio.

Anglosaksinen valtiokapitalismi

Toinen valaiseva esimerkki kapitalististen valtioiden taloussuunnittelusta on Yhdysvallat toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosikymmeninä. Sodan aikaan Yhdysvaltojen talous oli voimakkaassa valtion ohjauksessa ja merkittävä osa taloustuotannosta oli suoraan tai epäsuorasti valtion rahoittamaa.

Yhdysvallat ja Iso-Britannia laativat keskenään sodan jälkeisen talousohjelman Bretton Woods -konferenssissa. Tätä vuonna 1944 laadittua ohjelmaa oli suunnittelemassa muun muassa englantilainen taloustieteilijä John Maynard Keynes, joka piti valtioiden taloudellista suvereniteettiä keskeisenä tekijänä taloudellisen kasvun turvaamisessa. Järjestelmällä mahdollistettiin valtioiden väliintulot markkinoille sosiaalidemokraattisten toimenpiteiden toteuttamiseksi.

Suunnitelmatalous jo arkipäivää

Yritysten pelastuspaketteja voidaan myös perustellusti kutsua valtioiden taloussuunnitteluksi. Tuoreimpia esimerkkejä aiheesta ovat finanssikuplien seurauksena myönnetyt jättimäiset tuet suurille rahoituslaitoksille.
On myös tärkeää huomata, että viime vuosikymmeninä jaetut pelastuspaketit eivät rajoitu pelkästään rahoitusyhtiöihin, vaan esimerkiksi Yhdysvalloissa on 1970-luvulta asti pelastettu pankkien ohella autoteollisuutta (esimerkiksi Chrysler Corporation), sotateollisuutta (esimerkiksi Lockheed Corporation) ja vakuutusyhtiöitä.
Talouden suunnittelu ei siis rajoitu Neuvostoliittoon, vaan on yleistä kapitalististen sekatalouksien kaikilla tasoilla. Suuryritysten suunnitteluprosessit ovat kuitenkin äärimmäisen epädemokraattisia johtuen yritysten hierarkkisesta päätöksenteosta. Markkinataloudet sisältävät myös vakavia rakenteellisia vinoumia, jotka johtavat taloudelliseen tehottomuuteen ja ympäristön turmelemiseen.[3]

Uusi talous

Markkinatalouden ja keskusjohtoisen suunnitelmatalouden tilalle on kehitettävä uusi talousjärjestelmä. Demokraattinen suunnitelmatalous takaisi täystyöllisyyden sekä yksilön ja yhteisöjen vapaudet ja kannustaisi ekologiseen kestävyyteen.

Yritykset olisivat työntekijöiden johtamia ja tärkeät tuotannontekijät olisivat yhteistä vaurautta. Itsenäiset työntekijöiden yritykset saisivat käyttöoikeuksia yhteisten resurssien käyttöön, jos ne tarjoaisivat kuluttajille laadukkaita tuotteita.

Demokraattisen suunnittelun arkea

Mitä tämä sitten tarkottaisi käytännössä? Kuvitellaan vaikka Kristiinan ja Annen perhe. Anne hoitaa pääosin kotona perheen lapsia ja Kristiina käy töissä verkkotukiasemia valmistavassa, työntekijöiden pyörittämässä demokraattisessa yrityksessä. Perhe asuu asuinalueella, johon kuuluu useampi viisikerroksinen kerrostalo. Demokraattisessa suunnittelussa asuinalue tekee yhdessä suunnitelmia tulevaa vuotta varten. Perhe voi miettiä, kuinka paljon he olisivat valmiit panostamaan lähipuistoon rakennettavaan prameaan leikkipuistoon lasten uima-altaan kera. Jos alueen asukkaiden yhteinen panostus riittää kattamaan kustannukset, puisto rakennetaan.

Yhteisen hankinnan hyväksyntä riippuu siitä, millainen kokonaisuus alueen asukkaiden työpanoksesta on muodostunut: toisin sanoen, kuinka paljon tuloja alueen asukkailla on. Kun tulot perustuvat tehtyihin työtunteihin ja tehdyn työn raskauteen, ovat yksilöiden väliset tuloerot vain omiin ansioihin perustuvia. Suuret hankinnat vaativat yhteisöllisyyttä, ja niiden tekeminen on helppoa.

Kristiinan ja Annen perheen ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä mitään tähän suunnitelmaan liittyen, jos he niin haluavat. He voivat rauhassa keskittyä vain omiin hankintoihinsa, jos eivät halua hyötyä toisten kanssa tehtävien isompien hankintojen keskittämisen tuomista eduista.

Kauppoja, verkkokauppoja ja palvelupisteitä

Päivittäinen kulutus olisi demokraattisessa taloudessa hyvin pitkälti nykyisen kaltaista kaupoissa, verkkokaupoissa ja palvelupisteissä. Uutta olisi se, että yhdessä toisten kanssa olisi vaivatonta tehdä suunnitelmia hankinnoista, ja se olisi myös edullisempaa. Yksin kukaan ei pystyisi suuriin hankintoihin, kuten leikkipuistoihin tai saunaosastoon, mutta yhteisöille niiden tekeminen olisi nykyistä selvästi jouhevampaa.

Miten yritykset puolestaan toimisivat? Esimerkkimme Kristiina työskentelee verkkotukiasemia valmistavassa yrityksessä. Se on erikoistunut tehokkaisiin, asuinalueiden käyttöön suunniteltuihin yhteisiin verkkotukiasemiin, jotka jakavat nopean nettiyhteyden vaivattomasti useisiin asuntoihin.

Kysyntää on ollut paljon, ja suunnitellessaan uutta tuotantoa Kristiina kollegoineen päättää esittää tuotannon laajentamista. Jos kellään ei ole ollut aiempaan tuotantoon nokan koputtamista ja kuluttajilla on ollut kysyntää laitteille, saa Kristiinan yritys laajennetun kapasiteetin käyttöönsä. Oleellista on se, että materiaalien, työn ja tuotannon hinta on yhtä suuri tai pienempi kuin niistä saatava yhteinen hyöty.

Kysyntä ei pelkkää arpapeliä

Asuinalueet ja työntekijöiden johtamat yritykset voisivat tehdä nykyistä ketterämmin päätöksiä kulutuksesta ja tuotannosta. Asuinalueiden ja yritysten ei tarvitsisi markkinatalouden tavoin arpoa kysyntää, vaan alustavat tiedot olisivat jo olemassa.

Demokraattisessa suunnittelussa yksilöillä ja yhteisöillä on suora väylä vaikuttaa tuotantoon. Ihmisten tulee voida sanoa ei, kun tuotannon haitat ylittävät siitä saadut hyödyt. Jos yrityksen tuotantoehdotus on tuhlaileva tai sen ympäristöhaitat ovat ylimitoitetut, vain yritys itse voi korjata ehdotustaan vastuullisemmaksi. Ihmisillä on oltava vapaus päättää työn tekemisen tavoista ilman byrokraattien, harvalukuisten suursijoittajien tai muiden keskusjohtoisten tahojen saneluvaltaa.

Osallisuustalous on demokraattisen suunnitelmatalouden malli, joka tarjoaa yksilöille ja yhteisöille vapautta päättää markkinatalouksiakin joustavammin kulutuksestaan. Uusien demokraattisten yritysten perustaminen on helppoa, ja tarjonnan runsaudelle ja moninaisuudelle on vakaa perusta. Osallisuustaloudessa hylätään lopullisesti keskusjohtoisuus ja sen vakavat ongelmat niin kansantalouden tasolla kuin työpaikallakin.

Moderni markkinatalous kärsii pohjimmiltaan samoista ongelmista kuin keskusjohtoinen valtiotalouskin. Luvattu vapaus ei toteudu työpaikoilla tai yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien eriarvoisuus katkaisee siivet taloudellisen vapauden tavoittelulta ja yritteliäisyydeltä. Ahkeruudesta ei palkita, vaan suursijoittajien arpaonni voi hetkessä pyyhkäistä pois vuosien työn.

Ympäristökatastrofi etenee esteittä, kun hillittömän konsumerismin valtavat haitat maksatetaan kirjaimellisesti luonnossa. Kuten valtiososialismin kanssa kävi aiemmin, on auttamattoman selvää, että kauniit lupaukset yritteliäisyyden palkitsemisesta, loputtomista mahdollisuuksista ja kannustavasta kilpailusta eivät reaalikapitalismissa toteudu. Mikä pahinta, itse planeetan elinkelpoisuus saattaa olla uhattuna.

Osallisuustalouden rakenteelliset ehdotukset ovat keskustelunavaus tiellä kohti uutta taloutta. Talouden demokraattisessa suunnittelussa markkinatalouksille ominainen haitallinen kilpailu ja luonnonvarojen tuhlaus voidaan korvata asteittain tasavertaisella yhteistyöllä, rakentavalla kilpailulla ja ekologisesti kestävillä investoinneilla. Talouden demokraattinen suunnittelu tarjoaakin hyödyllisiä työkaluja ihmisten taloudellisen vapauden lisäämiseen sekä ympäristön hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Joona-Hermanni Mäkinen

Viitteet

[1] Paul Bairochin yleisteos Economics and World History (Chicago: University of Chicago Press, 1993) on suositeltavaa luettavaa erityisesti Yhdysvaltain taloushistorian alkuvaiheista kiinnostuneille.
[2] “Talouden vapaus on pelkkä myytti” Helsingin Sanomat 2.8.2011
[3] Robin Hahnel käsittelee artikkelissaan “Perusteet markkinoita vastaan” yksityiskohtaisemmin markkinatalouden rakennevikoja. Julkaisu on luettavissa osallisuustalous.fi-sivustolta.