RAUHANTEKIJÄ: Irma Nykäsen järki ja tunteet

RAUHANTEKIJÄ: Irma Nykäsen järki ja tunteet

[rapu] Irma Nykänen (02.11.15)
Miten ennakkoluuloiset ihmiset saisi ajattelemaan muukalaisista ystävällisesti? Ei ainakaan saarnaamalla, sanoo lieksalainen opettaja Irma Nykänen, 66. Sen sijaan ovela Irma järjestää kohtaamisia, joista poistutaan ystävinä.

”Mites on Irma, kun sä aina puhut siitä suvaitsevaisuudesta, niin pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?” kysyy lukion pitkän matikan opiskelija. Tavoite on selvä: Irma Nykänen tietää, että ryhmän pojat vain haluavat säästyä hetkeksi matematiikan opiskelulta. Irma ei silti voi vastustaa kiusausta, kuten ei niin monesti aiemminkaan.

Tällainen oli tyypillinen oppitunti ennen Irman eläköitymistä. Parasta opettajan työssä ja elämässä yleensäkin on Irman mielestä ihmisten kohtaaminen.

Nyt eläkkeelle jäätyä Irman päivät kuluvat tiiviisti vapaaehtoistyössä Lieksan tukipisteessä. Tukipiste järjestää vapaaehtoisvälitystä ja -koulutusta, erilaisia kulttuuri- ja keskustelutilaisuuksia sekä hallinnoi pitkäaikaistyöttömille suunnattua Väliporras-hanketta ja vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan perustuvaa Mahdollisuus-projektia. Aviomiehen mukaan Irma painaa vapaaehtoisena kutakuinkin seitsenpäiväistä viikkoa.

Lapsuuden opetukset

Maailmanparantajan luonteenlaatu tarttui Irmalle jo kotoa. Oli selvää, että hänen sodan eläneet vanhempansa pitivät sotaa suurena onnettomuutena ihmisille. Pyssyleikit oli kielletty sekä Irmalta että hänen veljeltään. Kuusankoskelaisessa opettajaperheessä oltiin avarakatseisia ja puututtiin ympäristön epäoikeudenmukaisuuksiin.

Mummo oli tuonut pienelle Irmalle kauniin valkoisen käsilaukun Ruotsin-tuliaisina. Huoleton tyttö jätti sen yhteiselle pihamaalle lojumaan muiden lelujen joukkoon. Ikkunasta Irma havaitsi naapurustossa asuneen romanitytön leikkivän leluillaan. Isä huomasi ikkunasta pälyilevän tyttärensä ja kehotti tätä kipaisemaan ulos leikkimään tytön kanssa. Irma oli jo muualta oppinut, että heikäläisten kanssa ei ollut järkevää seurustella. Yhtäkkiä tyttö otti Irman laukun ja paineli kotiinsa. Isä ilmoitti, että noin ei olisi käynyt, jos olisit mennyt leikkimään tytön kanssa. Jonkin ajan kuluttua soi ovikello. Ovella oli romanitytön äiti, joka tuli palauttamaan laukkua. Irmaa nolotti oma ajatuksensa siitä, että tietenkin romanit vain varastavat.

Toinen tapahtuma, joka havahdutti pienen Irman pohtimaan oikeudenmukaisuutta ja syrjintää, oli kun Kuusankosken seurakunnan nimikkolähetti Ulla Nenonen kertoi koululaisille, miten eteläisessä Afrikassa oli erilliset puistonpenkit mustille ja valkoisille. Irma ei ole unohtanut Ulla Nenosen surullisia silmiä tämän kertoessa penkeistä.

Irma on aina uskonut, että lapset ovat luonnostaan aatteellisia ja oikeudentuntoisia. Jos ei näitä ominaisuuksia oikealla tavalla ruokita jo varhaisessa vaiheessa, saattaa myöhemmin olla liian myöhäistä.

Omaa tietä pitkin

Irma lähti Helsingin yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa, koska sinne pääsi kävelemällä sisään. Opiskeluaika 60–70-luvun taitteessa vahvisti Irman käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Globaalit kysymykset olivat siihen aikaan kovasti tapetilla ja niistä sai helposti tietoa.

Hetken aikaa Irma kuvitteli, ettei ryhdy opettajaksi, kuten niin monet opettajaperheen vesat tapaavat ajatella, mutta sitten hän antoi periksi kutsumukselleen. Hänestä tuli ensin matematiikan, fysiikan ja kemian opettaja. Kyllästyttyään omiin juttuihinsa opettajana Irma jäi opintovapaalle ja suoritti vielä filosofian opettajan pätevyyden.

Irma opetti noin neljänkymmenen vuoden ajan Lieksassa ensin yläkoulussa ja myöhemmin lukiossa. Filosofian opetuksesta muodostui erityisen antoisa mahdollisuus puhua nuorten kanssa heille merkityksellisistä asioista.

Irmalle on erityisen tärkeää toisten kuunteleminen. Opettajan homma on Irman mukaan sikäli erityisen kivaa, että siinä oppii koko ajan. Juuri ennen eläkkeelle jäämistä alkoi viimein tuntua siltä, että nyt alkaa olla homma hieman hallussa.

”On vaikea välittää oikeaksi kokemiaan arvoja oppilaille, mutta olla silti liikaa tuputtamatta. Tuputtaminen ei tapaa mennä perille. Pitää ymmärtää, milloin on aika antaa periksi ja antaa ajan kulua. Kaikkien ajatukset eivät toki muutu mihinkään.” Irmalla ei ollut tapana sanoa oppilaille suoraan, että ajattelette hassusti. Yhden kerran hän muistaa huolestuneensa niin kovasti oppilaiden tietämättömyydestä liittyen yhteiskunnallisiin kysymyksiin, että hän halusi herättellä porukkaa ja sanoi: ”Jos ette seuraa kunnon tiedotusvälineitä, niin teistä tulee ihan manipuloitavia.”

Nykyään kaikki paikat ovat täynnä informaatiota, mutta sen laatua pitäisi pystyä arvioimaan. ”Aivotutkija Matti Bergström sanoi jo vuonna 1982, että jos ihminen saa liian paljon informaatiota, hän alkaa alittaa tasonsa. Hänestä tulee manipuloitu. Se tuntui minusta ennustukselta. Hän tarjosi lääkkeeksi uskontojen ja maailmankatsomuksien opetusta. Lapset ja nuoret voisivat valita niistä omansa ja sen perusteella asettaa asioita tärkeysjärjestykseen”, kertoo Irma.

Lauran äidiksi

Kun Irma oli vähän päälle kolmenkymmenen, perheeseen syntyi kahden pojan jälkeen tytär Laura, jolla todettiin Downin syndrooma. Se oli järisyttävä kokemus.
”Olin jo sitä ennen pitänyt kaiken maailman aamunavauksia suvaitsevuudesta ja yhtäkkiä havahduin miettimään, että mikä muka tekee minut itseni niin suvaitsevaksi, että onko se kumminkin vain niin että ’siedän’?”

Irmalle ja perheelle aukesi Lauran kautta ihan uusi maailma. Laura opiskeli erityisluokalla tavallisen koulun yhteydessä. Koulussa suhtauduttiin mukavasti erityisluokkalaisiin. Esimerkiksi koulun juhlissa heitä kohdeltiin kuin kunniavieraita. Yhteistyötä muiden luokkien kanssa tehtiin tilanteissa, joissa saattoi syntyä aitoa vuorovaikutusta, kuten taiteessa ja musiikissa. Sellaista integraatiota, jossa erityislapsi opiskelee tavallisen luokan mukana, mutta lähinnä henkilökohtaisen avustajan ohjauksessa, Irma pitää aika turhanpäiväisenä.

Vieläkin Irmasta tuntuu kivalta, kun hän kävelee Lauran kanssa kylillä ja moni Irmalle tuntematon ihminen tervehtii Lauraa. Ovat vanhoja koulukavereita.

Kohtaamisten mahdollistajana

Irma ei usko saaneensa aikaan mitään suurta herätystä oppilaissaan, mutta arvioi kuitenkin pystyneensä innostamaan heitä pohtimaan arvokysymyksiä. Joskus vaikutus saattoi ilmetä pitkällä viiveellä. Siitä esimerkkinä voisi toimia vaikka seuraava tarina:

”Lieksaan tuli vuosina 2009–2010 paljon maahanmuuttajia. Minulla oli filosofian etiikankurssilla tyttöryhmä, joka kertoi tarinoita siitä miten he olivat kuulleet että maahanmuuttajat seurailivat tyttöjä ja huutelivat heille. Kerroin, että oma havaintoni ei ole sama. Menisit Reunatielle, tytöt sanoivat. No olenhan minä siellä käynyt, vastasin.”

Irma hälytti jopa rasismintutkija Vesa Puurosen puhumaan oppilaille, mutta ei sillä tuntunut olevan mitään vaikutusta. Vihamieliset asenteet pysyivät.

Aikaa kului ja kaksi näistä tytöistä tuli kysymään Irmalta, voisivatko he tehdä psykologian tutkielman, jonka aiheena olisi vertailla lasten ja vanhempien asenteita suomalaisissa ja somalialaisissa perheissä. Irma vei tytöt Reunatielle, jossa asui paljon somaliankielisiä. Siellä oli Virikesoppi, jonne kaikki olivat tervetulleita tekemään läksyjä ja muuten vaan puuhailemaan. Tytöillä oli siellä älyttömän hauskaa ja he kysyivät heti, että voiko siellä käydä toistekin. Toinen näistä tytöistä oli jo seuraavana kesänä ohjaajana liikuntaleirillä, jossa oli maahanmuuttajia sekä osallistujina että ohjaajina. ”Pärjäsi kuulemma sulavasti kaikkien kanssa,” kertoo Irma tyytyväisenä.

Irman mukaan on ymmärrettävää, että teini-ikäisten asenteet ovat usein kovia. Koko ikäkausi on täynnä epävarmuuden tunteita. Vahvemman puolelle on helpompi asettua. Kaveripiirillä on tuossa keskenkasvuisessa vaiheessa niin suuri merkitys, että jos oma perhe koetaan pehmoksi, niin senkin arvoille saatetaan kääntää selkä. Murrosikäiseltä vaaditaan todella vahvaa luonnetta valtavirrasta poikkeamiseen.

Tukipiste rakentaa yhteisöä

Irma on ollut mukana perustamassa Lieksan tukipistettä, jonka puheenjohtajana hän tällä hetkellä toimii. Tukipiste järjestää kunnassa valtavan määrän virike- ja vapaaehtoistoimintaa. Toiminta työllistää ja aktivoi ihmisiä ja saattaa heitä ennen kaikkea yhteen. Siksi tukipiste olikin luonteva paikka myös toivottaa tervetulleeksi uudet kuntalaiset eli somalialaiset ja kurdit, joita alkoi muuttaa kuntaan tyhjien ja edullisten asuntojen houkuttelemina 2000-luvun alussa.

Lieksan kristillisellä opistolla on ollut maahanmuuttajien opetusta jo 20 vuoden ajan. Sinne perustettiin myös alaikäisten vastaanottokeskus Tuikku. Irma ja tukipisteen väki olivat heti mukana organisoimassa yhteisiä kulttuuriproduktioita tuikkulaisten ja lukiolaisten välille. ”Olen vakuuttunut siitä, että asenteita muutetaan kohtaamalla ja parhaiten kulttuurin ja liikunnan avustuksella”, sanoo Irma. Jos ihmiselle on iskostunut päähän joku hölmö asenne, voi perustella ja perustella, että miksi se on väärä, mutta ei se siitä muutu ilman omia kohtaamisen kokemuksia.

Tukipisteen väki piti huolen siitä, että kohtaamisia syntyi. Oli ystävätoimintaa ja esimerkiksi jo mainittu Virikesoppi. Lieksassa on myös pitkään ollut laadukasta suomen kielen opetusta – muuallakin on ihmetelty, miten siellä niin nopeasti opitaan. Aikuisten opetuksessa on tehty hienoa kehittämistyötä esimerkiksi luku- ja kirjoitustaidottomien opetuksessa siten, että opetusote on liitetty yksilöllisiin elämäntilanteisiin. Irma on myös päässyt toimimaan matematiikan tukiopettajana.

”Joskus on joku työllistetty pitkäaikaistyötön saattanut sanoa, että minä en noista mustista tykkää. Mutta siinä kun on yhdessä tehty töitä ja kannettu samaa makkaragrilliä, niin on asenteet alkaneet pikkuhiljaa muuttua.” Irma kokee, että syrjintä ei missään nimessä ole pelkästään nuorten juttu, kyllä vanhuksetkin sen osaavat. ”Vanhuskerhossa joku on saattanut huutaa ihan pää punaisena, että tuo maahanmuuttaja ei saa työntää minun pyörätuolia. Mutta kun tarpeeksi monta kertaa pyörätuoli on tullut hyvin työnnetyksi, niin tilanne onkin alkanut tuntua ihan luonnolliselta.”

Järki ja tunteet

Koulujen pitäisi Irman mielestä olla todella herkkänä, ettei kukaan jää yksin. Eristäminen kiusaamisen muotona unohdetaan liian usein. Siihen puuttuminen ei ole tietenkään helppoa. Koulussa olisi kaikkein tärkeintä opettaa sosiaalisia taitoja ja toisten kanssa toimeen tulemista.

Irmalla on huoli myös siitä, että tutut alakoulun opettajat ovat kertoneet oppilaiden raaistuneen viime vuosina. On ehkä ruvettu liikaa korostamaan teknistä osaamista ja yrittäjyyttä. ”Lapsena jo pitäisi olla valmis työelämään”, toteaa Irma huvittuneena. Eettinen kasvatus ei ole enää ollut niin tärkeää. Koska eettiset sisällöt näyttäytyvät opetussuunnitelmassa läpäisyperiaatteella, ne voidaan helposti täysin sivuuttaa.

”Viime sodastakin on kulunut sen verran aikaa, että tarinat joissa muistutetaan siitä, että se ei ollut kivaa, alkavat unohtua. Nuorista saattaa oikeasti tuntua siltä, että olisipa kiva päästä taistelemaan. Ei ymmärretä, että sota on täyttä väkivaltaa.”

Irma siteeraa tutkija ja psykologi Tero Timosta, joka on sanonut, ettei behaviorismin mahtia pitäisi aliarvioida. Jos jatkuvasti nähdään tappamista, niin sen nähdään itsestään selvästi kuuluvan elämään. Jos tappamisviihteelle altistuu sellaisia ihmisiä, joilla ei ole vahvaa eettistä maailmankatsomusta, voi sillä olla todella traagisiakin seurauksia. Monet pelit perustuvat viholliskuvien luomiseen. ”Tuttava Imatralta kertoi surullisen jutun siitä, miten maailman tapahtumat voivat vaikuttaa yksilön käytökseen. Kun Ukrainan kriisi alkoi, niin se näkyi välittömästi imatralaisten suhtautumisessa venäläisiin. Ilmapiiri kylmeni hetkessä. Luulisi ihmisellä olevan parempaakin tekemistä kuin vihaaminen ja viholliskuvien rakentelu.”

Irma pohtii, että erityisen ennakkoluuloinen ihminen on ärsyttävän varma mielipiteistään ja etsii kuumeisesti niille sopivia perusteluita. ”Eräässä aivotutkimuksessa kerrottiin, että jos näkee ihmisen, jonka kokee ystäväksi, niin aivojen tunnekeskus aktivoituu ja kyseisen ihmisen kanssa alkaa toimia rakentavassa hengessä. Jos ensimmäinen reaktio kohdattuun ihmiseen on, että hän on minulle vieras, aktivoituukin päättelyyn eli niin sanottuun järkevyyteen keskittynyt aivojen osa, joka alkaa keksiä perusteluja sille, miksi hän on vieras ja jopa vihollinen.”

Pelkkä järjellä ajattelu saattaa siis johtaa äärimmäiseen kylmyyteen. ”Olen yrittänyt muistuttaa ihmisiä siitä, että tunteellisen vastakohta on tunteeton ja järjellisen vastakohta on järjetön. Jostain syystä järki ja tunteet koetaan helposti vastapooleiksi.”

Toisen ihmisen silmät

Mutta miten tehdä toinen ihminen tutuksi? Irma kertoo Emmanuel Levinasin teoriasta, jonka mukaan meillä kaikilla on oma pikku maailmamme, jota Levinas kutsuu totaliteetiksi. Ihminen voi toimia niin, että hän muuraa ja muuraa oman totaliteetin seiniä yhä paksummiksi ja jää yksin sinne sisään. Totaliteetin ulkopuolella on kuitenkin äärettömyys. Jotta seinä saadaan puhkaistua, niin siihen tarvitaan toisen ihmisen silmät.

”Lieksassa riittää niitä toisen ihmisen silmiä, joiden kautta voi saada uusia näkökulmia maailmaan ja ihmisyyteen. Siellä asuu nimittäin noin 30 kansallisuuden edustajia. Tulevaisuuden Lieksa olisi parhaimmillaan kuin entisajan Viipuri, erittäin kansainvälinen ja iloinen kaupunki!”

Hanna Niittymäki