Pariisin marraskuiset iskut ovat jälleen nostattaneet tasaisen lausuntojen aallon, jossa puhistaan hyökkäyksestä ”sivilisaatiota”, ”sivistystä”, ”vapautta” ja ”länsimaisia arvoja” vastaan. Mutta mitä tämä oikein tarkoittaa? Ovatko eurooppalaiset tai pohjoisamerikkalaiset – jotka myös viljelevät tätä retoriikkaa – jotenkin muita sivistyneempiä? Eikö sivilisaatio ja sen myötä sivistys alkanut juuri Lähi-idästä?
Aloitan tämän kirjoituksen huomauttamalla, että niin sanottu Islamilainen valtio eli Isis, jota syytetään marraskuun 13. päivän iskuista Pariisiin, on syntynyt meidän kaikkien avustuksella. Länsimaisten ihmisten kyvyttömyys luoda vastarintaa poliitikkojensa toimille Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa synnytti Daeshin, kuten Isistä arabiankielisissä maissa kutsutaan. Tärkeimpänä tekijänä sen synnylle ja vahvistumiselle oli ilman muuta Yhdysvaltojen ja sen uskollisten liittolaisten hyökkäys Irakiin vuonna 2003.
Nykyään on jo yleisesti tunnustettu tosiasia, että Yhdysvallat teki kaksi pahaa virhettä Irakin miehityksen alkuvaiheessa. Ensimmäinen oli Irakin kansallisen armeijan lakkauttaminen, mikä jätti tuhannet ja jälleen tuhannet irakilaiset ilman työtä ja toimeentuloa. Nämä irakilaiset olivat kokeneita sotilaita, jotka säilyttivät aseensa ja joilla oli tietysti huomattava määrä tietotaitoa sodanäkäynnistä sekä paikallistuntemusta, joka miehittäjältä puuttui.
Toinen seikka oli vallassa olleen Baath-puolueen jäsenten demonisointi. Vaikka Saddam Hussein ja hänen lähipiirinsä olivat varmasti vastuussa teoista, jotka voitiin ilman muuta luokitella sotarikoksiksi, oli iso osa mukana puolueessa vain sen takia, että se oli ainoa vaihtoehto.
”He vihasivat diktaattori Saddamia, joka teurasti vastustajiaan ja joka tarjosi 24 vuotta barbarismia kansalaisilleen, mutta ainakin hän tarjosi turvallisuutta. Nämä ihmiset kertoivat meille, että jos sinulla on lapsia, haluat että he pääsevät koulusta kotiin. Et halua että he joutuvat murhatuiksi. Joten kumman sinä valitsisit, he kysyivät meiltä. Vapautta vai turvallisuutta? Demokratiaa vai Saddamin?”
Näin kirjoitti vuoden 2003 laittomasta Irakin-miehityksestä Beirutista käsin vuosikymmeniä raportoinut Robert Fisk. Alueella, jossa diktaattorien ja uskonnollisten tyrannien perinne ulottuu kauas historiaan, on usein valittava pienempi paha. Itse sanoisin, että näin on kaikissa parlamentaarisissa demokratioissa. Jos katsoo eri fasististen tai muuten autoritaaristen hallintojen historiaa Hitleristä Francoon ja Mussoliniin, sekä toisaalta Afganistanin talibaneista Isisiin, yksi asia nousee esiin kaikkien näiden ”hirmuhallintojen” kohdalla, ja se on juuri turvallisuus.
Francon Espanja mainosti itseään 1960-luvun turismikampanjoissa iskulauseella ”Espanja on erilainen” ja keskittyi ylistämään yleistä turvallisuutta. Se oli luotu lukitsemalla kymmeniä tuhansia ihmisiä vankiloihin ja lähettämällä jopa miljoona ihmistä maanpakoon, mutta ne, jotka vielä olivat kaduilla, olivat turvassa. Talibanit ja Isis ovat tiettävästi teloittaneet myös narkomaaneja ja alkoholisteja sekä ihmisiä, jotka eivät jaa talibanien ja Isisin näkemyksiä, mutta siitä huolimatta monet ovat sanoneet, että jos et riko heidän sääntojään, he jättävät sinut rauhaan.
Robert Fisk kertoi myös, miten Isis on mainostanut itseään Beirutissa kertomalla ihmisille kuinka hyvin heidän jätehuoltonsa pelaa Raqqassa ja muualla sen hallinnoimissa kaupungeissa, kun taas Beirut on jo pitkään kärsinyt vakavasta jäteongelmasta käynnissä olevista työtaisteluista johtuen. Diktatuureissa ei työtaisteluita esiinny.
Talibanien kanssa Disneylandissa
Yksi länsimaiden luotetuimmista liittolaisista on pitkään ollut Saudi-Arabian kuninkaallinen perhe. Maa, jossa julkiset mestaukset ovat edelleen yksi viihteen muoto. Kun maan pitkäaikainen kuningas kuoli vuoden 2015 alussa, Ison-Britannian pääministeri David Cameron näki tarpeelliseksi, että myös Britanniasa liput lasketaan puolimastoon kunnoituksesta tätä länsimaiden ystävää kohtaan. Ehkä Cameron yksinkertaisesti unohti, että, Fiskin sanoin, tämä kuningasperhe voidaan myös nähdä ”korruptoituneina, tekopyhinä, järjettömän rikkaina ja vaarallisina miehinä, joiden kiihkoilevat sunni-wahhabistikultit ovat innoittaneet Isisiä, jonka groteski puritanismi on johtanut sen päitä katkovan ekstremismin omaksumiseen, joka on Isisin oman ”barbarismin” ytimessä”.
Barack Obaman hallitus on tietysti täysin tietoinen Saudi-Arabian roolista Isisin ideologisena tukijana, mikä ei ole kuitenkaan estänyt USA:ta tekemästä saudien kanssa uusia asekauppoja, joiden arvo on vaatimattomat 1,29 miljardia dollaria. Toisaalta USA tukee samaan aikaan Syyrian kurdien YPG- ja YPJ-joukkoja, jotka ovat olleet tehokkain ase – tai ainoa tehokas ase – taistelussa Isisiä vastaan. Taistelussa, joka on osa Syyrian kurdien laajempaa vallankumouksellista projektia, johon kuuluu sukupuolten välinen tasa-arvo, feminismi ja suora demokratia.
Professori Noam Chomsky sanoi syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen vuonna 2001, että terrorismin voittamiseen on itse asiassa melko yksinkertainen strategia: ”Lopettakaa terrorismin tukeminen.” Esimerkkejä Yhdysvaltain hallituksen tuesta terroristeille ei ole vaikea löytää, mutta katsotaan nyt muutamia viimeisimpiä. Bill Clinton lennätti 90-luvulla talibanhallinnon edustajia Washingtoniin ja teki jopa retken Disneylandiin heidän kanssaan. Kenties jopa Mikki Hiiri puristi näiden herttaisten parrakkaiden miesten kättä.
Clinton määräsi myös jenkkihävittäjät pommittamaan Sudanissa sijaitsevia ”terroristikohteita”, joista yksi oli maan harvoja lääketehtaita.
George W. Bush, tai Bush II, pommitti Irakin ja Afganistanin – erään hallinnon edustajan sanoja lainaten – takaisin kivikaudelle, samalla tukien molemmissa maissa toimivia ”kuolemanpartioita” ja kiduttaen sotavankeja, joille se ei suostunut myöntämään sotavankien statusta, sillä he olivat ”terroristeja”. Ja sitten on vielä Barack Obama, joka on tasaisesti pettänyt kaikki lupauksensa mitä tulee Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan. Obama tullaankin muistamaan presidenttinä, joka aloitti ”drone”-ilmiön, eli miehittämättömien lennokkien käyttämisen vihollistensa – ja silloin tällöin sairaaloiden, hääjuhlien, koulujen – pommittamiseen.
Iskuilla ruokitaan terrorismia
Ei tarvitse olla politiikan asiantuntija ymmärtääkseen, että tämänhetkinen terrorismin uhka johtuu lähinnä Syyrian tilanteesta. Vuodesta 2011 asti käynnissä ollut sisällissota on aiheuttanut ennennäkemättömän pakolaistulvan Euroopan maihin. Jälleen kerran Euroopan hallitukset sen sijaan, että pyrkisivät luomaan yhteistä strategiaa sodan lopettamiseksi Syyriassa ja Irakissa, ovat vain kiihdyttäneet sitä valitsemalla strategiakseen pommituskampanjan, joka on satunnaisten kuolleiden Isis-taistelijoiden lisäksi tappanut monia siviilejä ja tuhonnut tärkeää infrastruktuuria Syyrian kaupungeissa.
Viimeisimpänä esimerkkinä ovat Ranskan viimeaikaiset operaatiot, jotka aloitettiin sivistyksen nimissä Pariisin iskujen jälkeen. Isisin hallitsemien syyrialaisalueiden pääkaupungissa Raqqassa ranskalaiset pommit tekivät tuhoa. Silminnäkijä kertoi Al-Jazeeralle: ”Nämä ovat olleet kaksi hullua yötä. Isisin hylättyihin asemiin tähdättiin kaupungin porteilla, samoin muihin kohteisiin. Sähköt ja vesi ovat poikki.” Sama aktivisti jatkoi: ”Viime viikolla venäläisten ilmaiskut tuhosivat yhden kaupunkiin johtavista silloista, samoin sairaalan. Suurin osa kaupungin sairaaloista on tuhoutunut Raqqassa. (– –) Tätä juuri emme ymmärrä. Kohteet, joita ranskalaiset koneet pommittivat, olivat Isisin hylkäämiä.” Hän päätti haastattelun ihmettelemällä: ”Yhdysvallat, Venäjä ja Ranska kaikki pommittavat Syyriaa. Kuinka moni muu maa haluaa vielä pommittaa meitä?”
Samaan aikaa Ranskassa presidentti Hollande on julistanut maahan poikkeustilan ja pyytänyt sen jatkamista ensin kolmen viikon, sitten kolmen kuukauden ajaksi. Uusia lakeja ihmisten sähköiseen seurantaan halutaan säätää, siirtolaisten karkottamista halutaan helpottaa ja poliisin valtuuksia lisätä. Ranska on myös esittänyt avunpyynnön EU:n jäsenmaille, mikä tarkoittaisi poliisi- ja sotilasyhteistyön lisäämistä ja pahimmillaan yhteisiä sotilasoperaatioita. Jopa Suomessa tämä on nostattanut paniikin, joka ilmenee niin vaatimuksina Natoon liittymisestä kuin äärioikeistolaisten hyökkäyksinä siirtolaisia vastaan.
Ranskan hallitukselle iskut tulivat osittain myös hyvällä hetkellä, kun maassa alkoi 30. marraskuuta ilmastokonferenssi, jonne kansainväliset aktivistit olivat suunnitelleet laajoja mielenosoituksia ja muita aktioita. Ranskan hallitus ei epäröi käyttää poikkeuslakeja myös ilmastoaktivisteja vastaan, kuten ei epäröinyt Tanskankaan hallitus viime kerralla, kun konferenssi pidettiin Euroopan alueella.
Moni on verrannut Pariisin iskuja syyskuun 11. päivän iskuihin Yhdysvalloissa vuonna 2001. Kun tuolloin moni yhdysvaltalainen kirosi ranskalaisia siitä syystä, etteivät he halunneet tukea Bushin, Cheneyn, Rumsfeldin ja muiden sotahaukkojen koston politiikkaa, on nyt toinen ääni kellossa. ”Vapausperunat” on taas muutettu takaisin ranskanperunoiksi, Marseljeesi soi ja teksasilaiset cowboyt puhdistavat jo kivääreitään, valmiina puolustamaan läntisiä arvoja, aivan kuin toisen maailmansodan aikana! ”Aseisiin kansalaiset! Muodostakaa pataljoonanne! Marssikaamme, marssikaamme, kunnes epäpuhdas veri kastelee peltomme.” Hetkinen. Epäpuhdas veri kastelee peltomme? Ehkä tarvitsemme uuden soundtrackin. Joka tapauksessa sota sivistymättömiä vastaan on alkanut! Pass the ammunition, God wants you to go to war!
Syrjäytyminen saa sotimaan
On syytä pitää mielessä että Isis, ISIL tai Daesh, miksi sitä halutaankaan kutsua, ei olisi ongelma, jos syyskuun 11. iskuihin olisi reagoitu rakentavammalla tavalla. Afganistanin pommittaminen ja maan palauttaminen sotaherrojen ja klaanipäälliköiden käsiin sekä Irakin täysin laiton sota ja miehitys saivat meidät tähän tilanteeseen. Olemme jälleen samassa risteyksessä ja voimme valita joko koston ja sodan politiikan tai sitten voisimme oikeasti pyrkiä tukemaan yhteisöjä, joista niin sanotut ”ääriainekset” ponnistavat ja pyrkiä estämään nuorten syrjäytymistä ja radikalisoitumista.
Ja tässä ei ole kyse uskonnosta. Samaan aikaan kun maailma vaahtoaa muslimiterroristeista, on äärioikeisto Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kasvanut tasaisesti sitten talouskriisin alkamisen, ja sen toiminta ei jää paljoakaan jälkeen Isisin raakuuksista. Äärioikeistolaiset ovat tehneet happohyökkäyksiä siirtolaisia vastaan, heitelleet polttopulloja vastaanottokeskuksiin, kaasuttaneet seksuaalivähemmistöjen edustajia ja vasemmistopoliitikkoja, tehneet tappouhkauksia ja tappaneet ihmisiä Kreikassa, Espanjassa, Saksassa, Venäjällä ja monessa muussa maassa. Mutta nämä hyökkäykset tulkitaan ilmeisesti osaksi sotaa sivistymättömyyttä vastaan, sillä ne eivät juurikaan tuota pidätyksiä, poikkeuslakeja ja kansainvälisen yhteisön surunvalitteluja.
Isisin taktiikkaan kuuluu hyökätä siviilikohteisiin aivan samalla tavalla kuin videoida vääräuskoisten mestaukset, mutta vaikka nämä ovat useimmille miltei käsittämättömiä raakuuksia, ei Isisin toimintaa tule mystifioida ja leimata mielipuoliseksi. Kaikki sen toiminta on laskelmoitua, ja sen tarkoitus on juuri hämmentää ”länttä” ja levittää pelkoa sen kylissä ja kaupungeissa. Niin kauan kuin jatkamme retoriikkaa, joka kutsuu Isisin taistelijoita hulluiksi, ja nostamme itsemme sivistyksen puolustajiksi, luomme yhä uusia taistelijoita heidän riveihinsä.
Nämä ihmiset eivät ole typeriä, he ovat epätoivoisia, ja monet heistä aidosti uskovat, että länsi haluaa hävittää heidät, aivan kuten se on tehnyt esimerkiksi palestiinalaisille vuosikymmenien ajan.
Juha Häikiö
