Kävin äänestämässä ennakkoon. Rauhanpuolustajan näkökulmasta ehdokkaiden joukossa oli lukuisia sopivia, ehdokkaiden enemmistö suhtautuu kriittisesti Suomen Nato-jäsenyyteen. Lähes kaikkien puolueiden listoilta on helppo löytää jäsenyyden vastustajia. Moni ilmoittaa vastustavansa jäsenyyttä ehdottomasti.

Toki ehdokkaiden muutkin mielipiteet ovat tärkeitä, mutta näissä olosuhteissa Nato-jäsenyyden vastustus on ainakin itselleni se merkittävin seikka. Monessa muussa kysymyksessä ei ole niin selkeää vedenjakajaa ehdokkaiden välillä. Esimerkikis sote-uudistussoppa on jäänyt valitettavan sekavaksi vyyhdeksi, jotta sen perusteella jyvät erottuisivat akanoista.

Äskettäin julkaistussa Helsingin Sanomien artikkelissa Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala toteaa yksinkertaisesti, että Nato-hakemusta seuraisi vakava kriisi Venäjän kanssa. Haukkala on päätynyt oikeisiin johtopäätöksiin, joihin on helppo yhtyä. Hänen mukaansa Suomen tulee pitää kiinni hyvistä suhteistaan Venäjään, ja että Nato-jäsenyyden hakeminen olisi kohtalokkain virhe minkä Suomi voisi tehdä ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan.

Hyvien suhteiden ylläpitämisen ei tietenkään pidä tarkoittaa päätäntävallan alistamista Venäjälle. Mutta nykyisessä erittäin jännittyneessä turvallisuuspoliittisessa ilmapiirissä Suomen ulkopolitiikan tulisi olla johdonmukaista ja ennustettavaa kaikille naapureillemme. Nato-kortin vilauttelulla viestimme jotain muuta. Meidän pitää vakuuttaa Venäjä siitä, ettemme muodosta sille mitään sotilaallista uhkaa, ja tässä kysymyksessä kannattaa kuunnella mitä naapurimme on asioista mieltä, vaikka tietysti meidän on pidettävä kiinni itsenäisestä päätöksenteosta. Naapurin kuuntelu vakavassa kysymyksessä ei ole nöyristelyä vaan hyvää naapuruuspolitiikkaa. Muun muassa isäntämaasopimus ja Nato-joukkojen harjoittelu Suomessa lähettävät aivan vääränlaista viestiä siitä, mikä on maamme asema uuden kylmän sodan Euroopassa.

Tällä hetkellä sotahysteria vaikuttaa leviävän kulovalkean tavoin. Erityisesti puolustusministeri Carl Haglund näyttää ottaneen asiakseen viholliskuvien vahvistamisen ja Nato-mannekiinin roolin. Mielestäni ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kaipaa epävarmoina aikoina nimenomaan jatkuvuutta ja aseiden kalistelun sijaan määrätietoista sotilaallisen jännityksen lieventämistä lähialueillamme.
Kieltäytykäämme siis olemasta kenenkään vihollisia – ja äänestäkäämme rauhan puolesta.

Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.