Hiihdin Virolahden Klamilan metsässä ja meno kulki huonosti. Sukset eivät luistaneet eivätkä pitäneet. Lisäksi upposin syvälle hankeen.
Otin sukset jalasta ja lähdin kahlaamaan umpihangessa kuin mummo konsanaan. Upposin noin reiteen saakka, mutta ei haitannut. Haistoin savua.
Kuusien alla näin nuotion. Sen äärellä kannon nokassa istui kettu, joka kaiveli piipustaan tuhkaa hankeen.
– Mitä kettu? kysyin.
– Katselin, kun kömmit hangessa. Se oli huvittavan näköistä.
– Kokeilin vaihtoehtoista mallia edetä.
– Niinpä. Maailma on nykyään niin erikoinen paikka, että tehdään typeryyksiä. Pätee myös elämään metsässä.
– Mistä tuollaisia mietteitä on tullut mieleesi? kysyin.
– Olen päätynyt siihen, että radikaaleinta, mitä nyt voi tehdä, on olla konservatiivi. Pitää luottaa tietoon ja kokemukseen.
– Kerro lisää.
– Ajattelepa metsiä. Ennen niistä otettiin tukkipuut pois, ja nuoriso jätettiin kasvamaan. Nyt pannaan kaikki sileäksi, ja vain yhtä lajia tilalle, yleensä kuusta, kun hirvet syövät männyn taimet.
– Ja mitä sitten tapahtuu, kettu jatkoi. – Paljailta hakkuilta valuu puroihin sateiden mukana ravinteita, jotka päätyvät jokien ja järvien kautta mereen. Vedet menevät huonoon kuntoon. Mistä metsänväki sitten juo, mistä saukot saavat kalansa? Sanopa se.
– Eikö tämä ole vähän kaukaa haettua konservatiivisuutta?
– Kuule! Eikö kaikki sodat ole käyty aseilla, ja niillä aikaan saatu tuho ole hirveä. Radikaalia konservatiivisuutta olisi aseiden riisunta ja niiden hävittäminen. Tämä perustuisi ihan vaan kokemuksesta oppimiseen. Yksinkertaista, eikö! Haluatko kuulla lisää?
– Joo.
– Venäjän ketut ja muut eläimet ovat kertoneet, että siellä ihmiset haluaisivat palata vanhaan. Konservatiivisesti siellä halutaan palata monipuoluejärjestelmään ja vapaisiin vaaleihin. Viime vuosisadan alkupuolella siellä oli hetken sellaisia. Eikö ole radikaalia?
– Noin kun kerrot, niin kyllä.
– On vielä yksi hyvä esimerkki. Virukset leviävät myös täällä metsässä. Radikaali konservatiivi ottaa rokotteen ja pelastaa itsensä. Meillä eläimillä on muita konsteja.
– No niin tietysti.
– Pistä kuule sukset jalkaan, sivakoi tekemääsi latua takaisin kotiisi, helpota elämääsi, älä kahlaa umpihangessa.
Noudatin ketun neuvoa ja sujuttelin kevyesti kotiin. Keitin kahvit, panin Jan Johanssonin Jazz på svenska -levyn soimaan ja menin sohvalle radikaali-konservatiivisesti pötköttämään.

Erkki Kupari