Juhannuskokko oli jäänyt polttamatta kuivuuden takia jo monena kesänä. Risukasa oli painunut lyttyyn samalla tavalla kuin Iisak hankien, vastatuulten ja murheiden painosta. Hän käveli kasan luo ja sanoi sille: ”Se on semmosta meitin tämmösten miesten. Minun niinkun sinunkin”, ja lainasi Leppäsen Preetin sanoja Täällä Pohjantähden alla -romaanista.
Risukasa ei ihmeellistä kyllä vastannut mitään, vaan nökötti paikallaan. Iisak uhkasi ääneen polttaa sen. Kasan pohja oli jo maatunut mullaksi ja olisi kelvannut kasvimaalle. Hän katsoi kokkoparkaa, ja sanoi: ”Kuulehan veliseni, nyt on juhannus ja aion valvoa koko yön kanssasi. Seurataan yhdessä auringon kehrän kiertoa kesäyön hämärään ja nousua varhain sumun keskeltä.”
Iisak meni sisälle, teki voileivät ja keitti termoskannuun kahvia. Hän otti radion mukaansa ja taskuun tulitikut, palasi sitten nuotiopaikalle. Hän huokaisi ääneen, että juhannusaatto tulee aina yllätyksenä pitkän kevään jälkeen. Juuri oli talvi ja lunta, viime syksy ja viime kesä. Ne kaikki sekoittuvat keskenään. Tämänkin hän purki mielestään risukasalle.
Kello oli seitsemän illalla ja täysin valoisaa, kun Iisak sytytti nuotion. Poutapilvet pellon takaisen metsän päällä näyttivät juuri sellaisilta kuin ne ovat suomalaisissa elokuvissa. Hän mietti, että ehkä ne elokuvat ovat sittenkin tosikertomuksia ajalta, jolloin ei ollut internetiä, tosi-tv:tä eikä paljon autojakaan.
Iisak avasi radion ja antoi juhannuspuheen tulla. Hän sanoi räiskyvälle ja savuavalle nuotiolle, että radio on samanlainen kaveri kuin sinä. Se rupattelee, mutta ei vaadi vastausta ja esittelee uusia asioita ja ihmisiä kuin tutulle. Aika hauska peli, telkkaria paljon parempi. Hän lisäsi vielä, että kyllä kirja sittenkin jättää mielikuvitukselle parhaiten tilaa.
Käki kukkui ainakin kaksikymmentäviisi kertaa ja lupasi kultaisia vuosia. Omasta mielestään hän oli niitä jo kosolti viettänyt, mutta lisääkin sai tulla. Noin paljon ei kuitenkaan ollut tarpeen.
Kotvasen päästä Iisak kuuli vasemmalta äänen: ”Herra tirehtööri! Sopiiko puhutella?” Siinä istui kettu. Hän sanoi: ”Sopii, mutta minua ei tarvitse herroitella. Mitä sinulla on mielessäsi?” ”Sitä vaan, että ajan kulua mietin. Eikö tällä kohdin ollut vastikään munia ja nyt jo poikasia. Herra tirehtööri, niin se aika kuluu ja viikset kasvavat. Sopii toivoa, että tulisi samalla lisää älliä päähän.”
Iisak kysyi, että mihin se viittaa sanomisellaan. ”Kun seuraan uutisia, niin monella menee hyvin. Vaan paljon on niitäkin, joilla on vaikeata. Apua tarvittaisiin moneen asiaan”, kettu vastasi.
Iisak vilkaisi kelloa, oli jo hämärtynyt, mutta rusko kajasti vielä idän pilvissä. Oli keskiyö, vuorokausi oli kääntynyt uudeksi ja nyt eilistä lyhyemmäksi. Kokko oli ollut jo pitkään vain pieni nuotio. Hän lisäsi puita siihen. Kettu istui seurana.
Ääneti he seurasivat auringon nousua, kuinka valo loisti ensin koillisesta ja siirtyi sitten itäiselle taivaalle.
Peltoa pitkin käveli heitä kohti tyttö. Tyttö puhutteli: ”Saako herrasväen seuraan liittyä?” Iisak ja kettu nyökkäsivät ja osoittivat kantoa istumapaikaksi. Iisak kysyi: ”Onko nimesi Maria?” Tyttö nyökkäsi hämmästyneenä. Iisak sanoi arvoituksellisesti vain: ”Niin piti tapahtua.” Näytti siltä, että tyttö halusi sanoa jotain. Iisak kysyi: ”Mitä mietit?” Tyttö vastasi, että hänen pitäisi päättää minne hän hakee opiskelemaan, ja mistä hän voi tietää mitä haluaa kymmenen vuoden päästä.
Kettu sanoi hänelle: ”Minä olen pysynyt hengissä seuraamalla vuodenaikojen vaihtelua ja luonnon jatkuvaa muutosta. Jos olisin pysähtynyt, vaikka toissa vuoden keinoihin, en olisi hengissä. Minun pitää oppia koko ajan uutta.”
Iisak jatkoi ketun jälkeen: ”Ole utelias ja avoin kaikelle. Älä usko kuulopuheisiin, hanki tietoa. Jos sinulla on hyvä perusta, niin voit vaihtaa työstä ja tehtävästä toiseen. Kiinnostu ja ole positiivinen. Tätä voi olla ehkä vaikea ymmärtää, mutta se on kasvamista olemisen ja elämän kautta myös ihmiseksi.”
Kello oli viisi, ja päivä täysin valjennut. Tyttö kiitti seurasta ja lähti pois. Iisak ja kettu jäivät vielä istumaan. Kahvia oli tilkka jäljellä, Iisak tarjosi ketullekin kupillisen. He katsoivat toisiaan ja hymyilivät. Iisak haisteli tuulta, olisiko se kääntynyt.
