Jouluaattona illalla kello seitsemän karhuherra tanssi tuvan lattialla pystyssä seisovan jallupullon ympärillä.
Kettu, Ilves, Kauris ja Pöllö katsoivat ihmeissään Karhua. Kettu, joka oli porukan terävin, kysyi: ”Mitä ihmettä sinä siinä hypit, noidutko?”
Karhu hymyili karhun hymyä niin, että torahampaat näkyivät ja kieli lerputti suusta. ”Noidunpa noidun. Veikkaan, että tunnin sisällä Jukolan veljekset ovat akkoineen ja pentuineen täällä, ja panevat huushollin mullin mallin.”
Pöllö kysyi: ”Mitä väkeä, pitääkö pelätä?” Karhu nosti kätensä lanteilleen, kyykistyi ja aloitti ripaskan: ”Ei veikkoset! Ne ovat sellainen Aleksis Kiven kirjoittama veljessarja, joka karkasi omille teilleen tuossa 1940- ja -50-luvun vaihteessa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta. Nykyään he asuvat Klamilan kylässä Virolahdella, tässä ihan lähellä.”
Ilves oli utelias: ”Keitä niitä on?” ”Jos en väärin muista”, sanoi Karhu, ”niin seisemän miestä. Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero ovat he nimeltään. Ovat happaman perään.”
Nyt oli jo kauriillakin asiaa: ”Pyssyjen kanssa liikkuvat. Minä lähden livohkaan.” Sanoi ja katosi niin sukkelaan, että vain vilaus näkyi ja oven pamaus kuului.
Muut eläimet surkuttelivat lähtijää: ”Paljon menetti, kun ei jäänyt katsomaan jouluilottelua.” Karhu pyysi: ”Haetko Ilves komerosta sahtia pöytään?” Kettu lähti mukaan.
Komerossa Kettu sanoi Ilvekselle: ”Eiköhän maisteta. Passaako tätä tarjota, vai onko ihan kuravettä.” Molemmat maistoivat ja totesivat niin hyväksi, että ottivat kumpikin toisenkin koussikallisen. ”Kyllä tätä, hik, voi tarjota. Kannetaan pöytään, otahan sangasta kiinni”, Kettu murisi.
Eipä kulunut aikaakaan, kun ankara töminä kuului porstuasta. Tuvan ovi aukesi, Juhani syöksyi sisään ja huusi: ”Tullaan, tullaan, toimehen me tullaan! Tuli uuniin, toimme tuliaisen.” Samassa Simeoni jysäytti kauriin ruhon lattialle. ”Tämä loikki vastaan, nappasin kiinni ja puukkoa käytin kurkulla. Siinä on meille joulupaisti”, sanoi Simeoni rehvakkaasti.
Muu väki tuli perästä. Juhanin Venla pani eväskorit pöytään, ja naiset istuivat tuvan seinustan pitkille penkeille ukkojensa kanssa, lapset karkasivat pirtin pöydän alle, kuka minnekin.
Karhu katsoi Simeonin kiiltäviä silmiä: ”Sehän on Kauris, joka teitä pelkäsi ja lähti täältä karkuun. Oletkos juonut, sen verran ihosi kiiltää ja silmät harhailevat”, se sanoi, ja lisäsi: ”Ette sitten muut estäneet.” Karhu sanoi Simeonille, että käy istumaan penkille. Simeoni istahti ja nukahti saman tien.
”Kerro sinä Aapo”, Juhani pyysi. ”No Simeoni oli tässä kuun alussa allapäin, ja sitten lähti Haminaan markkinoille. Sieltä se tuli tuossa kunnossa.”
Kettu sanoi Ilvekselle: ”Katsotaan kaurista, jos siinä henki pihisisi.” Menivät siitä kauriin luo, katsoivat, mutta eivät nähneet haavaa. Kauris avasi silmänsä, nousi jaloilleen ja ilahtui tutuista kavereista. ”Taisit vähän pelästyä”, sanoi Ilves. Kauris räpytteli silmiään ja sanoi: ”Tuo nukkuja se sohi puukolla, niin että taju lähti.”
Nyt veljekset huomasivat kauriin ja taputtivat sitä takaneljännekselle. ”Eipä osannut Simeoni onneksi paistia ottaa. On talon omaa väkeä tämä”, Lauri tuumasi.
Tuomas katseli Karhua, jolla oli kädessä kuohuva haarikka, ja pyysi tätä tarjoamaan juomaa veljeksille. Silloin Kettu ja Ilves nostivat ison sahtia täynnä olevan puusaavin pöydälle ja sanoivat yhtä aikaa: ”Siinä on herroille herkkua.”
Juhanin Venla huudahti: ”Mitä teillä on meille naisille tarjota.” Pöllö vastasi: ”Mustikkalikööriä, itse tehtyä”, ja nosti pöydän alta putelin. Naisväki ilahtui, ja koreista kaivettiin lasit esille. Aapon vaimo Hinrika kysyi Karhulta: ”Mites teidän naaraanne? Liköörit myös heille.” Karhu vastasi, että Ilves ja pöllö, kun molemmat ovat puukiipijöitä, ovat pareja. Ilves on naaras. Hän ja kauris ovat kimpassa. Karhu sanoi olevansa herra ja hidalgo. Niillä tiedoilla mentiin.
Jukolan väki ja metsän eläimet kävivät pöytään ja täyttivät haarikat. Eläimet pujottautuivat jukolalaisten väliin, ja pian keskustelu kävi vilkkaana. Karhu oli syksyn aikana keittänyt korpikuusen kyyneleitä ja tarjosi pullosta mieluusti.
Pöydän äärestä kuuluu vakavaa puhetta: ”Eikö olisi paikallaan selvittää erimielisyydet laskemalla ja väittelemällä.” ”Miksi sanot, että eläimet ja ihmiset ovat erilaisia, eivätkö kaikki ole eläimiä.” ”Johtajuutta ei pitäisi tavoitella väkivallalla vaan hyvillä teoilla.” ”Perustele kantasi niin, että minäkin ymmärrän.” ”Metsiä ei saa hävittää, niiden moninaista käyttöä pitää vaalia.” Luonnon lapsia olemme kaikki.”
Yhtäkkiä Juhani nousi ylös ja sanoi: ”No Tuomas, ryhtykäämme painiin, mutta leikkimielellä!” Oljet levitettiin tuvan permannolle ja tuota pikaa koko lattia oli täynnä mullin mallin olevia ukkoja, akkoja, pentuja ja eläimiä. Rytinää ja pauketta kuului pitkälle yöhön.
Tästä puhuivat kotikuusen oravat joulun välipäivinä aina uuteen vuoteen saakka.
Erkki Kupari
