Olen huomannut, että monet ihmiset istuvat pysäköidyssä autossa pitkiä aikoja. Se mitä he tekevät ja ajattelevat askarrutti minua niin, että pyysin muutamaa henkilöä kertomaan siitä itse ja lähettämään tarinansa minulle sähköpostissa. Tällaisia sain.

”Huoltoaseman piha on minulle rauhallinen paikka. Istun autossa ja seuraan ihan lyhyen hetken ympärilläni olevaa hälinää. Pian vaivun ajatuksiini ja saavutan syvän rauhan.”

”Kotona on raskasta. Mieheni jäi eläkkeelle ja kokee, että on menettänyt kokonaan arvonsa ja syyn elää. Kuolemakin olisi hänen mukaansa parempi asia.”

”Mutta minä olen olemassa. Täällä huoltoaseman pihalla näen ihmisiä liikkeessä. En tiedä, johtaako tuo heidän touhunsa mihinkään, mutta ehkä hekin kuvittelevat elävänsä niin kuin minäkin. Olen töissä, mutta tauolla. Tiedän, että minua odotetaan takaisin.”

”Täällä metsätiellä saamme jutella autossa rauhassa suojassa katseilta. Tapaamme salaa, niin kuin ehkä arvaat. On vaikeata löytää rauhallinen ja suojaisa paikka, missä voi keskustella ja kertoa tunteistaan.”

”Meillä molemmilla on suhde, joka ei toimi. Siksi olemme hakeutuneet toistemme seuraan. Tämä on vaikeaa, mutta muutakaan emme osaa.”
”Rinnasta puristaa, kun suutelemme. Sitten taas puhumme kaikesta, aivan kaikesta. Olen ehdottanut pariterapiaa, mutta hän arvelee, että puoliso ei lähde.”

”Monta kertaa olen ajatellut, että tässäkin menee elämä hukkaan. Pitäisi tehdä jotain, päätöksiä, mutta se vaatii paljon rohkeutta. Uskon, että se kuitenkin lopettaisi tämän piinaavan tunteen.”

”Kaupungilla näin neljä varusmiestä kävelemässä kassien kanssa. Ajattelin, että heillä oli loma ja olivat menossa kotiin käymään. Jäin ajattelemaan heidän elämäänsä.”

”Itse olen elänyt Suomen pisimmän rauhan ajan. Jos se rikkoutuu, mikä on minusta mahdollista, en joudu sotaa kokemaan samalla tavalla kuin nuo nuoret ihmiset. Minun paikkani on jossain suojassa, sielläkin voin auttaa ihmisiä.”

”Nuo lomalle menevät nuoret joutuvat sodassa pahaan paikkaan. Ei kai näitä tapahtumattomia pitäisi ajatella, mutta yksin tässä autossa ne ovat mielessä. Ehkä nuo ajatukset häviävät, kun lähden liikkeelle.”

”Kaupan parkkipaikalla näen, kuinka minun koulustani tuntemani kaverit kisailevat ja kaulailevat keskenään. Istuvat pyörätelineellä, käyvät kaupassa ja tulevat jäätelön kanssa sieltä.”

”Pahimmalta tuntuu se, että he nauravat. Eivät minulle vaan keskenään. Minua ei heille ole olemassakaan. Haluaisin olla mukana, mutta en pääse, minua pidetään toisenlaisena.”

”Oikeasti olen ihan samanlainen kuin hekin. Haluaisin olla heidän kanssaan, kirmailla ja leikkiä.”

”Katson auton ikkunasta, ja näen kuinka he lähtevät yhdessä pois. Olen cool. Minä jään vielä hetkeksi yksin. Mietin, miksi en yrittänyt liittyä joukkoon. Minua jännitti ja pelotti. Niin se on. Olen taas yksin.”

”Ajan satamaan ja katson auton ikkunasta merta. Se rauhoittaa, mutta tuo mieleeni paljon muistoja, toiveita ja ajatuksia.”
”Olisin voinut toimia toisinkin alusta alkaen. Halusin merille, kävin siellä kokeilemassa, mutta sitten ihastuin ja jäin maihin. Lähdin opiskelemaan ja tein tutkinnon ja sain ammatin. Kiersin ympäri Suomea hoitamassa potilaita. Ihastukset tulivat ja menivät, lapset ovat pääkaupunkiseudulla ja minä täällä maalla rannassa.”

”Tiedän, että elämä on ollut koko ajan käsissäni. Se meni niin kuin halusin.”

Teksti: Erkki Kupari