Edesmennyt veljeni osallistui vuosikymmenen alussa eteläpohjalaisen paikallisradion järjestämään vaalikeskusteluun. Yhdeksi väittelyn teemaksi nousi homoliittolaiksi kutsuttu tasa-arvoinen avioliittolaki. Keskustelijoista ainoastaan veljeni ei vastustanut sitä. Kotiin palatessaan hän löysi postilaatikkonsa sullottuna täyteen homopornolehtiä.
Paikallista moraalipoliisia voi luonnehtia paitsi ripeäliikkeiseksi, myös ennalta hyvin tehtäväänsä varautuneeksi: laajuutensa ja laatunsa perusteella lehtinivaska ei ollut peräisin pienen paikkakunnan R-kioskin valikoimasta.
Tutkimusten mukaan homofobia on yleisintä niillä ihmisillä, jotka itse ovat tunteneet vetoa samaa sukupuolta oleviin, mutta eivät pysty tuota tunnetta käsittelemään. Taustalta saattaa löytyä autoritaaristen vanhempien asettamia kieltoja, eikä ahdasmielisen pikkupaikkakunnan ilmapiiri helpota tilannetta. Seksuaaliseen identiteettiin liittyvät ristiriidat ja epävarmuus painuvat hetkeksi taka-alalle, kun osoittaa itselle ja muille toimivansa vallitsevien normien mukaan.
Epävarmuus, itsetunnon hauraus ja riippuvuus ulkopuolisista auktoriteeteista tekevät ihmisestä helposti johdateltavan. Synnintuntoa korostavat uskonnolliset liikkeet ja vahvasta johtajuudesta puhuvat poliitikot ovat oivaltaneet tämän jo kauan sitten. Samanmielisten ryhmän suojissa yksilön hauraus saattaa purkautua fanaattisuutena.
On tuskin sattumaa, että monen poliittista kuohuntaa herättävän kysymyksen pinnan alta löytyy seksuaalisuuteen liittyvä juonne. Ilmastonmuutosta vastaan kamppailemista väitetään turhaksi, koska varsinainen ongelma on väestönkasvu etelän köyhimmissä maissa. Suuri syntyvyys liittyy mielikuvien tasolla seksuaaliseen holtittomuuteen, myyttiin tummaihoisten etelän miesten ylivoimaisesta ja pidäkkeettömästä libidosta.
Sama myytti löytyy väestönvaihto-salaliittoteorian taustalta. Väestönvaihdosta puhuvat väittävät, että valkoihoiset suomalaiset tai eurooppalaiset eivät lisäänny tarpeeksi maahanmuuttajiin verrattuna, minkä vuoksi he muuttuvat vähemmistöksi omassa maassaan ja lopulta katoavat.
Kuinka liinatukkainen 2000-luvun Jukolan Jussi voisi kilpailla perheen perustamisessa etelän tummahipiäisten rakastajien kanssa, kun näiden takana on maailmanlaajuinen salaliitto?
Tarkastelemisen arvoisia ovat myös katupartiointiin liittyvät paradoksit. Useilla suomalaisten naisten suojelemisesta puhuvilla laitaoikeistolaisilla on tuomioita naisten pahoinpitelyistä, seksuaalisesta ahdistelusta ja raiskauksista – eikä tämä ristiriita näytä vaikuttavan heidän asemaansa liikkeen sisällä mitenkään. Toisenlaisia näkemyksiä edustaville tutkijoille, toimittajille ja poliitikoille taas esitetään uhkauksia, jotka saattavat naisiin kohdistuessaan huipentua erilaisiin raiskausfantasioihin.
Suomalaisten naisten puolustamisen asemesta kyse on oman hauraan identiteetin suojelemisesta. Seksuaalisen väkivallan vastustamisen nimissä taistellaan maahanmuuttajien oletettua ylivertaista seksuaalista vetovoimaa vastaan.
Ilmastonmuutos- ja maahanmuuttokeskustelun ohella epävarmuudesta kumpuavia fanaattisuuden purskahduksia kuullaan tietysti myös tasa-arvokysymysten yhteydessä. Postilaatikon täyttäminen pornolehdillä on repliikkinä harmittomimmasta päästä, vaikka kertoo esittäjänsä sieluntilasta paljon. Tasa-arvon toteutuminen eri muodoissaan uhkaa autoritaarista ajattelutapaa, josta on haettu turvaa.
Mistä hätä sitten laajemmassa mitassa kumpuaa?
Ihmisten kokeman turvattomuudentunteen aitoutta ei ole tarvetta kiistää. Tunteen kaikkien aiheuttajien nimeäminen on kuitenkin vaikeaa, varsinkin jos ihminen on siihen itse haluton. Jokin selitys vahvoille tunteille kuitenkin annetaan, ja tällä hetkellä yksinkertaisten, viholliskuviin pohjautuvien selitysten tarjoajat ovat vahvoilla.
Keskeinen yhteiskuntien myllertäjä ja turvattomuuden lisääjä on ollut kolmekymmentä vuotta sitten angloamerikkalaisesta maailmasta toden teolla leviämään lähtenyt uusliberalismi. Talous on määritellyt julkisen keskustelun vuorosanat, elämä on välineellistetty ja kilpailu, voittajien ja häviäjien tuottaminen, on tärkein yhteiskuntaa määrittävä voima. Uusliberalismi aurasi tietä äärioikeistolle, jonka ihmiskuvan se käytännössä hyvin pitkälle jakaa.
Nyt Financial Times puhuu kapitalismin nollaamisesta, eli muutoksen merkkejä on ilmassa. Tämän kokoluokan muutokset eivät kuitenkaan tapahdu hetkessä, eivätkä ilman töyssyjä. Odottelun asemesta on mahdollista keskittyä pieniin käytännön tekoihin.
Silloin kun todellisuus alkaa muistuttaa koulukiusaamista, on hyvä palauttaa mieliin, kuinka kiusaamisen mekaniikka toimii.
Kiusaaja voi olla masentunut tai itsetunnoltaan hauras lapsi, mutta nyrkkien jo heiluessa ei ole oikea hetki hänen sielunelämänsä kaiveluun.
Kiusaamisen mahdollistaa ympäröivän ryhmän osoittama aktiivinen tai passiivinen tuki. Kun jotkut kannustavat ja enemmistö ei ole näkevinään, kiusaaja löytää aina kohteen ja tekosyyn kiusaamiselle.
Kiusaajan ehdoilla käyty sananvaihto ei ole keskustelua, vaan enintään sen irvikuva.
Jos ei ole valmis kutsumaan välitunnilla koulun pihalla tapahtuvaa lumipesua kahden ääripään kamppailuksi, ei ole syytä käyttää kyseistä termiä myöskään vastaavista tilanteista aikuisten maailmassa.
Raimo Pesonen
