Amnesty International julkaisi huhtikuun lopulla vuosittaisen raporttinsa, joka tarkastelee ihmisoikeuksien toteutumista maailmalla. Suomen osalta yhtenä huolenaiheena nostettiin kokoontumisvapaus. Olen yksi raportissa mainituista tapauksista. Poliisi otti minut kiinni ja takavarikoi kamerani muistikortin Erdoğania vastustavan mielenosoituksen yhteydessä Turkin suurlähetystöllä helmikuussa 2023. Tämän seurauksena ainoat tapahtumasta otetut uutiskuvat, joissa poltettiin Erdoğanin muotokuva, jäivät julkaisematta. Uutisoinnissa käytettiin arkistokuvia tapahtumapaikasta.

Tapauksen uskotaan liittyneen Suomen Nato-jäsenyysprosessin vaiheeseen, jolloin virkavalta valtiojohdon ohjeistuksesta tai sitä mielistelläkseen puuttui hyvin herkästi kaikkeen, mikä saattoi loukata Rojavaa pommittavaa tulevaa liittolaistamme. Esimakua tähän saatiin edeltävänä itsenäisyyspäivänä, kun poliisi takavarikoi kurdilippuja Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa. Myöhemmin keväällä poliisi jatkoi tutuksi tulleita ylilyöntejään. Se takavarikoi Erdoğania esittävän nuken ennen kuin performanssi, jossa sitä oli tarkoitus hyödyntää, oli edes ehtinyt alkaa. Toukokuussa Poliisihallitus totesi, ettei poliisilla ollut tähän oikeutta.

Nukkuminen kielletty

Poliisin jyrkempi suhtautuminen mielenosoituksiin ei kuitenkaan loppunut Nato-prosessiin.

Kesäkuussa alkaneessa Elokapinan Myrskyvaroituksessa poliisi teki erikoisen päätöksen. Mielenosoitus sai luvan tukkia kadun koko ilmoitetun vuorokauden ajan, mutta alueella ei saanut leiriytyä tai nukkua.

”Helsingin ainoa leirintäalue on Rastilassa”, sanoo ylikomisario Jarmo Heinonen, kun kysyn perusteita päätökselle. Hän sanoo, ettei mielenosoituksen varjolla saa tehdä mitä vain,  eivätkä he voi antaa erityiskohtelua joillekin.

”Jos joku makaa makuupussissa ja kuorsaa, ei hän silloin osoita mieltä.”

Tarkempaa rajaa mielenosoituksessa sallitun levähdyksen ja mielenosoittamattomuuden välillä ei Heinonen kuitenkaan halua ilmaista: ”Tapauskohtaisesti ratkaistaan.”

Kiinnostavaa tapauksessa on, että vielä muutama vuosi sitten poliisi salli Elokapinan usean yön leiriytymisen, telttoineen kaikkineen, vieläpä Kauppatoria reilusti vilkkaammalla Mannerheimintiellä.

”Se, että aiemmin on jätetty puuttumatta tilanteeseen, ei tarkoita, etteikö silloinkin olisi voinut puuttua tai että jatkossa toimittaisiin samalla tapaa”, kommentoi Heinonen muutosta.

Illalla Elokapinan pystyttäessä telttojaan poliisi tuli repimään ne pois. Makuupusseissa taivasalla nukkumiseen ei kuitenkaan puututtu.

Myrskyvaroitusta edeltävänä iltana Elokapina teki mielenkiintoisen avauksen. Instagramiin postatulla videolla aktivistit kertovat poliisin mielenosoituksia purkavien poistumiskäskyjen olevan kokoontumislain vastaisia.
”Suomen perustuslaki, Euroopan ihmisoikeussopimus ja YK:n Kansalais- ja poliittisten oikeuksien sopimus antavat vahvan suojan rauhanomaisille mielenosoituksille”, sanovat aktivistit.

Ylikomisario Heinonen kertoo nähneensä videon, muttei myönnä poliisin toiminnassa virheitä.

”Olen väitteen kanssa jokseenkin eri mieltä. Poliisin päätökset perustuvat laillisiin valtuuksiin, jotka ovat aikoinaan käyneet perustuslakivaliokunnan läpi.”

Mutta mikä on asian oikea laita?

”Tottakai poliisi sanoo toimintansa perustuvan lakiin. Eri asia on, tapahtuuko näin”, sanoo oikeushistorian professori emeritus Jukka Kekkonen. Hän kertoo seuranneensa työhuoneensa ikkunasta Palestiina-leiriä, jossa joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita ja tutkijoita vaatii yliopistoa katkaisemaan yhteistyösuhteensa Israelin yliopistoihin.

Itse kysymykseen poliisin poistumiskäskyjen laillisuudesta hän ei halua ottaa kantaa.

”Ei ole selvää oikeuskäytäntöä ja tilanteet vaihtelevat”, Kekkonen sanoo. Mielenosoitus on perusoikeus, jonka rajoittamiseen pitää aina olla vahvat perusteet. Mielenosoitus saa aiheuttaa haittaa, mutta tapauskohtaisesti pitää arvioida, milloin se on kohtuutonta.

Poliisin toistuvat rikkeet

Toinen poliisin käyttämä mielenosoitusten hallinnan keino on kokoontumisrikkomusten kirjaaminen. Viime itsenäisyyspäivän Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen järjestäjät saivat sakot uhmattuaan poliisin kieltoa kokoontua Töölöntorille. Tämä siitä huolimatta, ettei mielenosoitukselle ollut osoitettu vaihtoehtoista paikkaa.

Sama kohtalo näyttää seuraavan aiemmin kesäkuussa Patrian tehtaalla aseteollisuutta ja -vientiä vastaan mieltään osoittanutta PATRIArkaatti palasiksi -ryhmää, joka jätti 24 tuntia edeltävän ilmoituksen tapahtumasta tekemättä. Kokoontumislain mukaan ”[m]yöhemminkin tehtyä ilmoitusta voidaan pitää pätevänä, jos kokouksen järjestämisestä ei aiheudu kohtuutonta haittaa yleiselle järjestykselle”. Kokoontumisrikkomusta koskevassa kohdassa taas vaaditaan ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin aiheuttavan ”huomattavaa vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle” perusteeksi tuomioon. Patrian tehtaalla tunnelma oli rauhallinen, ja metsän ympäröimällä alueella kysymys järjestyshäiriöistä on miltei huvittava.

Kekkonen ei tunnista systemaattista ongelmallisuutta poliisin toiminnassa, mutta sanoo yleisen ilmapiirin vaikuttavan viranomaisten ja jopa oikeusvaltion toimintaan. Hän nostaa esimerkiksi 1930-luvun, jolloin jopa tuomioistuimet kohtelivat ihmisiä eri tavalla puoluekirjasta riippuen.

”Jos yhteiskunnallinen ilmapiiri on hyvin elokapinavastainen, tulkitsee poliisi tilanteita suoraviivaisemmin kuin päinvastaisessa tapauksessa.”

Viime syksyn opiskelijamielenosoitukset saivat enimmäkseen olla rauhassa, mutta Palestiinan puolesta mieltään osoittavia ei korkeakouluissa enää suvaittu. Videoista on voinut nähdä, kun opiskelijaa raahataan lumessa kymmeniä metrejä poliisiautoon. Tämä siitä huolimatta, että poliisi oli yrittänyt estää kuvaamisen siirtämällä väkijoukkoa monta sataa metriä mielenosoituspaikalta.

Poliisin toiminnasta on toistuvasti tullut esiin uusia epäkohtia. Elokapinan Myrskyvaroitus-kampanjan toisena päivänä aktivistit tukkivat Kaisaniemen liikenneympyrän. Poliisi muun muassa kielsi kadun lisäksi mielenosoituksen jalkakäytävällä, otti kiinni tukiroolissa – muiden osallistujien hyvinvoinnista vastaavassa tehtävässä – toimineen henkilön ja töni kumoon poistuvia mielenosoittajia.

Pienempänä rikkeenä todettakoon poliisin toiminta ilman yksilöivää nimi- tai numerokylttiä.

Olen kuvannut mielenosoituksia kolme vuotta. Suurin osa mielenosoituksista sujuu rauhallisesti. Kulkue Helsingin keskustan läpi poliisisaattueessa tai puheita Eduskuntatalon portailla tai Kansalaistorilla. Näistä poikkeavat ovat yleensä ne, joihin poliisi puuttuu. Vaikka poliisi on itse tarkka taltioimaan mielenosoittajille henkilökohtaisesti osoitetut poistumiskäskyt, suhtautuu se vastahakoisesti muiden kuvaajien läsnäoloon.

”Sulla on niin pitkä putki, että varmasti saat kuvattua tien toiselta puolelta”, kommentoi eräs vanhempi poliisimies kamerani linssiä, kun hän kielsi minua seisomasta raitiovaunupysäkin viereisellä korokkeella.

Kun poliisi hajoitti Metsäliikkeen mielenosoitusta Aalistunturilla talvella 2023, ei dokumenttielokuvaohjaaja Virpi Suutari tiimeineen saanut kuvata tilannetta. Myöhemmin Poliisihallitus totesi, ettei poliisilla ollut tähän(kään) päätökseen toimivaltaa.

Arkistokuvat uutisissa, mielivaltaiset päätökset kentällä ja nuhtelut Poliisihallitukselta jälkikäteen. Tämä tuntuu olevan uusi normaali.

• Kuvat Miro Johansson