Poiskatsojien Suomi

KOM-teatterin syksyn uutuusnäytelmässä vieritetään vastuuta Suomen ja Israelin asekaupoista ja niiden jatkosta vuoroin poliitikoille tai sotilaille.

Poiskatsojien Suomi

Maria Petterssonin ja Susanna Kuparisen käsikirjoittama ja jälkimmäisen ohjaama Poiskatsojat käsittelee Israelin toimeenpanemaa Gazan väestön kansanmurhaa ja alueen tuhoa.

Sotilaita näytelmässä edustaa evp. insinöörieversti Jyri Kosola, jota näyttelee Tommi Eronen. Kosolan mielestä Suomen asehankinnat Israelista ovat huonosti harkittuja, eivätkä vastaa nykyisen sodankäynnin tarpeita. Hankinnoista päättää hallitus. Geoffrey Erista, Tuula Paju ja Hanna Raiskinmäki näyttelevät poliitikkoja kuten Petteri Orpoa, Tytti Tuppuraista ja Elina Valtosta. Tekijät ovat haastattelujen avulla hakeneet taustatietoja muun muassa hallituksen toiminnasta ja poliitikkojen välisistä suhteista. Puolustusministeri Antti Häkkänen esitetään paitsi Israelin ja Suomen asekauppojen prinssinä myös ulkoministeri Elina Valtosen kiusaajana ja vähättelijänä.

Näytelmän tekstit ovat pääosin sanatarkkoja lainoja poliitikkojen haastatteluista ja puheenvuoroista eduskunnassa. Se tuo esitykseen myös paperin makua, kun näyttelijöiden käsissä on dokumenttina käsikirjoitus, jota he myös lukevat.

Peruskysymyksenä Poiskatsojissa on, miksi Israelin annetaan jatkaa vapaasti Gazan alueen ja väestön tuhoamista. Esitys ei ole varsinaisesti näytelmä, vaan ylipitkä luento. Sitä vaivaa tapahtuneiden asioiden liiallinen toisto. USA:n sisällä vaikuttava Israel-lobby esitellään, mutta Suomen päätösten takana olevat edunsaajat jäävät Israelin sotilastekniikkakehujen taakse piiloon. Suomalaisia poliitikkoja olisi voinut käsitellä reippaammin satiirin ja komiikan keinoin, niin heppoisia ja vastuuttomia heidän puheensa ja argumenttinsa ovat. Näytelmän Petteri Orpon sanoin: ”Teemme kaikkemme, teemme kaikkemme.”

Nyt kun olet täällä...

...meillä on pieni toivomus. Rauhanpuolustajat julkaisee aineistonsa verkossa kaikkien luettavaksi ilmaiseksi. Toimintamme rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja jäsentemme maksamiin tukimaksuihin. Liity sinäkin tukijoukkoihimme! Jäsenmaksun suuruus on 25 €. Maksamalla saat myös Rauhanpuolustaja-lehden kotiisi 4–5 kertaa vuodessa, ja loppuvuodesta postitamme aina seuraavan vuoden Solidaarisuuskalenterin lehden mukana.

Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti täällä.