Pertti Koistinen piti Pirkanmaan Rauhanpuolustajien puheen Rauha Ukrainaan -mielenosoituksessa Tampereella 25.2.2023.

Hyvä rauhan ystävät

Vaikka sota Ukrainassa on vielä täysissä liekeissä, eikä aselevosta ole tietoakaan, maailma halajaa rauhaa. Sitä halajavat naiset ja lapset porttikongeissa, metroissa, sotilaat rintamilla ja me täällä Tampereen torilla. Siksi pyrkimykset rauhaan tulisi aloittaa jo nyt, sodan keskellä.

Toisaalta olemme tietoisia siitä, että rauhan edellytykseksi ei riitä aselepo ja asevarainen rauha, vaan rauhan pohjaksi tarvitaan sovintoa ja sovitusta sekä niiden perustalle rakentuvaa uutta yhteiskuntaa. Meidän on luotava uusi maailmanjärjestys, jossa kunnioitetaan ihmisten ja eläinten oikeuksia ja koko elävän luonnon oikeutta elää.

Kestävän ja todellisen rauhan saavuttaminen edellyttää asevarustelun ja viholliskuvien purkamista sekä vääristyneiden valtarakenteiden ja yhteiskunnan kehitystä ohjaavien käsitysten kriittistä arviointia.

Se tarkoittaa myös, että rauhan ajatuksesta, rauhankasvatuksesta ja niiden mukaisista yhteiskunnallisista ideoista tulee tehdä yhteiskunnan kehitystä ja koko yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavia periaatteita, oli sitten kyse sosiaalipolitiikasta, talouspolitiikasta, teknologiapolitiikasta tai kansainvälisistä suhteista. Tämä edellyttää usein vuosikymmenten ja yli sukupolvien tehtävää rauhantyötä.

Monien mielestä tämä on utopistinen tavoite, mutta sellaista tulevaisuudenkuvaa ja varmuutta me kaipaamme juuri nyt. Sitä tarvitaan Suomessa, Venäjällä, Ukrainassa ja kaikkialla. Nyt on vain käynyt niin, että valtaan ovat päässeet väärät kuninkaat, vääristyneet yhteiskunnalliset kuvat ja toinen toistaan kauhistuttavammat diktaattorit. Sen seurauksena olemme sodassa.

Olemme täydellisessä sodassa. Emme käy sotaa vain asein, ammuksin ja raakalaismaisin teoin, vaan sotaa käydään myös ihmisarvoa hyljeksivin sanoin ja mielikuvin. On itse asiassa ihmeellistä, miten nopeasti ja kaiken kattavasti sotapropaganda on saanut sijaa myös suomalaisten mielissä, puhumattakaan siitä, miten sodan sanat ovat vallanneet kansainvälisen politiikan kielen ja kulttuurin.

Vielä vuosi sitten ihmettelimme sitä, että toisen maailmansodan uhrit ja sankarit Venäjällä käänsivät takkinsa, unohtivat Leningradin piirityksen, vankileirit ja Stalinin vainojen uhrit ja ryhtyivät samoihin rikoksiin Mykolajivissa, Butšassa, Mariupolissa ja Zaporižžjassa. Nyt ihmettelemme sitä, miten nopeasti suomalaiset ovat tulleet haukoiksi. Olemme alkaneet rakentaa viholliskuvia ja vetää piikkilankoja, puhumattakaan kilpajuoksusta, jota käydään asevarustelun puolesta.

Hyvät rauhan ystävät,

me tiedämme, että pilvien takana on avaruus ja aurinko, ja että toisenlainenkin tulevaisuus on mahdollinen. Nyt sen rakentajaksi tarvitaan entistä voimakkaampaa rauhanliikettä ja sen tavoitteeksi on asetettava seuraavaa:

1. Rauhanliikkeitä ja rauhankasvatusta tulee vahvistaa yli kansallisten, valtiollisten ja ihmisten välisten rajojen. Rauhan ajatuksista on tehtävä politiikkaa ohjaava periaate kouluissa, työpaikoilla, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa, eduskunnassa, kansainvälisillä areenoilla ja myös Nato-yhteistyössä. Rauhanliike, joka ei ylitä omia kansallisia rajojaan ja intressejään, on tuomittu epäonnistumaan.
2. Kansainvälisestä vuoropuhelun edistämisestä ja Nobel-palkitusta rauhantyöstä tunnetun ja palkitun Suomen tulisi nostaa rauhantyö ja -sovittelu politiikkaa ohjaavaksi periaatteeksi. Tässä tarkoituksessa Suomen tulisi ensi tilassa allekirjoittaa ja ratifioida kansainvälinen ydinaseiden käytön kieltävä sopimus (TPNW), jonka on jo allekirjoittanut 92 ja ratifioinut 68 valtiota. Tampereen kaupungin pormestareiden tulisi myös allekirjoituksin liittyä niiden 8 237 kaupunginjohtajan joukkoon, jotka ovat allekirjoittaneet kansainvälisen ydinasekieltosopimuksen (https://www.mayorsforpeace.org/en/).
3. Rauhanliikkeiden ja rauhankasvatuksen yhteiskunnallinen tuki ja määrärahat tulisi nostaa asevaraisen turvallisuuspolitiikan rinnalle ja vaihtoehdoksi. Nythän tilanne on se, että samanaikaisesti kuin Suomi on satsannut satoja miljoonia aseapuun, ammuksiin ja Horneteihin, rauhanjärjestöiltä, rauhantutkimukselta ja niiden tekemältä rauhankasvatukselta on leikattu viimeisetkin rippeet.
4. Rauhanliikkeessä puolestaan pitää pyrkiä ulos kansallisista poteroista, ja suunnattava yhteistyöhön täällä Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten ihmisten ja ryhmien kanssa. Tähän yhteistyöhön perustaen meidän on luotava ja vahvistettava verkostoja yli valtioiden ja liittoutumien rajojen. Näin on tehtävä yksinomaan jo siksi, että rauhantyö on parhaimmillaan ihmisten ja ryhmien välistä yhteistyötä ja että rauhantyöksi eivät riitä vain ne kompromissit, joita poliitikot ja valtiot solmivat. Lopullinen ja viimesijainen vastuu on valveutuneilla kansalaisilla.

Hyvät rauhan ystävät,

tiedän, että kriitikoillamme on sormet pystyssä, he sanovat, että emme näe todellisuutta emmekä tunne Flavius Vegetius Renatuksen lausetta ”jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan”. Siihen me kuitenkin vastaamme, että ei suinkaan. Meillä on vahvaa näyttöä rauhanajatuksen ylivertaisuudesta: Meillä on Mahatma Gandhimme, Leo Tolstoimme, Johan Galtungimme, Äiti Teresamme, Martin Luther Kingimme, Nelson Mandelamme, Svetla Aleksijevitšimme ja Yrjö Kallisemme sekä lukemattomat muut esimerkit toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta. Ne johtivat asevarustelun purkamiseen, Vietnamin sodan lopettamiseen sekä YK:n ja ihmisoikeusjärjestöjen onnistuneisiin sosiaalisiin uudistuksiin ja lapsiköyhyyden ja lukutaidottomuuden vähentämiseen.

Hyvät rauhan ystävät,

tehtävämme on koota voimamme ja nostaa rauhantyö yhteiseksi asiaksi, yhteiskuntapolitiikkaa ohjaavaksi periaatteeksi. Aloittakaamme se jo Suomen eduskuntavaaleista, keskusteluista työpaikoilla, kouluissa ja kansalaisjärjestöissä ja vaikkapa kotona aamukahvilla.

Vaatikaamme eduskunnalta kansainvälisen ydinaseiden kieltosopimuksen allekirjoittamista ja oman kaupunkimme pormestareita allekirjoituksillaan tukemaan yli 8 200 pormestarin aloitetta ydinasekieltosopimuksesta.”