Poliittista keskustelua Suomessa hallitsee turvallistaminen ja militarisaatio. Tuntuu siltä, että mikä tahansa yhteiskunnallinen keskustelu ajautuu helposti sotaisalle sivuraiteelle, jossa muut arvot kuten ihmisoikeudet, ihmisten hyvinvointi ja oikeudenmukaisuus jäävät sivuseikoiksi. Toinen vakava ongelma on salailu – yhä useammin päätöksenteon taustalla kerrotaan olevan salaista, kansalaisten ulottumattomissa olevaa tietoa. Näin on toimittu esimerkiksi itärajan ”väliaikaisen” sulun yhteydessä tai kun on haluttu sallia ydinaseiden tuominen Suomeen. Kansalaisten osallisuus turvallisuuspoliittiseen keskusteluun  jää hyvin ohueksi. On vain nieltävä kritiikitön vaihtoehdottomuus.

Poliitikot ja suuri osa tiedotusvälineistä tyytyy toistamaan yhden totuuden sanomaa, ja kritiikistä vaietaan tai se leimataan yksioikoisesti Kremlin propagandaksi tai Israelin tapauksessa antisemitismiksi tai terrorismin tukemiseksi. Parivaljakon Trump ja Netanjahu yksiselitteisesti laitonta hyökkäystä Iraniin ei kyetty selkeästi tuomitsemaan. Marokon miehittämää Länsi-Saharaa puolestaan ei ole suomalaispoliitikoille tai -medialle olemassakaan.

Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun pyritään vaikuttamaan Euroopassa myös vaivihkaa kulisseissa. Brittilehti The Guardian uutisoi äskettäin, että Nato on kutsunut elokuva‑ ja tv‑alan käsikirjoittajia, ohjaajia ja tuottajia ”intiimeihin keskustelutilaisuuksiin”. Näihin julkisuudelta salassa pidettyihin tilaisuuksiin osallistuneiden sallittiin käyttää kuulemaansa tietoa, mutta ei kertoa kuka sanoi mitä tai keitä oli paikalla. Guardianin paljastuksesta uutisoinut Helsingin Sanomat viittasi artikkelissaan myös Euroopan turvallisuuteen keskittyneen CER‑ajatushautomon raporttiin, jonka tekijöiden mukaan asehankintojen ohella hallitusten tulisi panostaa taiteen tukemiseen. Tuki taiteelle varmistaisi raportin mukaan laajemman tuen puolustusmenojen kasvattamiselle myös kulttuuripiireissä.

Samaan aikaan ilmastokriisi ja luontokato etenevät vääjäämättömästi hävittäjien, ohjusten ja drooniparvien varjossa. Varustautumiskierteen sijaan meidän tulisi keskittyä edistämään kaikin – myös taiteen ja kulttuurin – keinoin aseidenriisuntaa ja kansainvälistä vuoropuhelua rintamalinjojen yli. Maailmalla ei ole varaa tuhlata inhimillisiä ja taloudellisia resursseja jouduttamaan luomakunnan etenemistä kuilun reunalle.