Otto Snellmanin mukaan hän oli aluksi järkyttynyt uutistulvasta eikä oikein tiennyt, miten koko asiaan olisi pitänyt suhtautua. Hänellä ei ollut myöskään ennestään kovin paljon tietoa Palestiinan tilanteesta ja sen historiasta.

Snellman keskusteli muiden yliopistolaisten kanssa.

”Aluksi jotkut muutkin olivat epävarmoja. Mutta osa opiskelijoista ja tutkijoista oli perehtynyt enemmän Palestiinan tilanteeseen ja historiaan. He osasivat kertoa, että kyseessä ei ole mikään tasapuolinen konflikti vaan kansanmurha. He järjestäytyivät syksyllä liikkeeksi, joka vaati yliopistoilta tekoja palestiinalaisten puolesta. He vaativat Palestiinalle vapautta ja itsemääräämisoikeutta ja loppua Israelin miehitykselle, apartheidille ja siirtokuntapolitiikalle.”

”Oikeastaan tämä yliopistolla toimiva poliittinen liike sai minut perehtymään enemmän Israelin ja sen harjoittaman kolonisaation historiaan. Aloin ehkä nähdä koko tilanteen moraalisen asetelman selkeämpänä. Tunsin, että minun pitää antaa oma pieni panokseni palestiinalaisten vapautukseen ja heidän itsemääräämisoikeutensa puolustamiseen. Se on nähdäkseni myös ainoa tie kestävämpään rauhaan.”

Keskustelu yliopiston Palestiina-ryhmissä oli vilkasta.

”Esiin nousi heti Israelin yliopistojen akateeminen boikotti. Helsingin yliopistolla on suoria suhteita Israelin yliopistoihin, jotka ovat olleet osallisia Israelin sortopolitiikkaan ja sittemmin myös tähän kansanmurhaan. Lisäksi näissä keskusteluissa korostettiin sitä, että palestiinalaisten tutkijoiden ja opiskelijoiden tukeminen on erittäin tärkeää. Palestiinalaisille haluttiin avata ovia. Keskusteluun osallistuvat olivat pettyneitä ja suuttuneita Helsingin yliopiston johdon reaktioihin. Niitä pidettiin epäjohdonmukaisina ja vastuuta pakoilevina. Johto ja hallinto tukahdutti opiskelijoiden mielenilmauksia ja ylipäätään keskustelu hallinnon kanssa oli hyvin vaikeaa.”

Niinpä Snellman päätti kirjoittaa kolumnin.

”Israelin akateeminen boikotti on palestiinalaisten pitkäaikainen vaatimus, josta on keskusteltu paljon kansainvälisesti, mutta ei niin paljoa suomen kielellä. Halusin kirjoittaa yleistajuisen ja napakan tekstin aiheesta ja avata asiaa. Halusin myös kertoa, miksi se on tässä tilanteessa tärkeä. Boikottiin liittyy paljon harhaluuloja. Esimerkiksi se, että se kohdistuisi israelilaisiin tutkijoihin. Se ei kohdistu heihin, vaan israelilaisiin yliopistoihin, korkeakouluihin ja tutkimuslaitoksiin. Palautetta kolumnista on tullut tutuilta, ja sitä on pidetty hyvänä. Hallinto ei ole puuskahtanut asiasta mitään. Kokeneempia Palestiina-aktiiveja tämä tuskin yllättää. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tutkija Syksy Räsänen on kirjoittanut vuosien varrella, miten yliopisto yrittää hyssytellä koko asian hiljaiseksi.”

Mitä uutta toimintaa on Snellmanin mukaan odotettavissa yliopistolla?

”Liikkeessä on opiskelijoita ja tutkijoita monesta yliopistosta Suomessa, esimerkiksi Aallosta, Turusta ja Jyväskylästä. Pyrimme edistämään muun muassa akateemista boikottia. Järjestämme opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa tapahtumia, joissa kerrotaan perusasiat akateemisesta boikotista ja mietitään, mitä se tarkoittaa kussakin yliopistossa. Jatkamme palestiinalaisten tukemista yliopistolla ja haluamme lisätä painetta johdon suuntaan. Ylipäätään haluamme levittää tietoa Palestiinasta ja saada uusia ihmisiä mukaan. Viime aikoina esimerkiksi Norjassa useat yliopistot ovat ryhtyneet Israelin yliopistojen akateemiseen boikottiin.”

Lue Otto Snellmanin kolumni Akateeminen boikotti ‒ vähintä mitä yliopistot voivat tehdä kansanmurhan ja opinmurhan estämiseksi.