Venäjän hyökkäykset Ukrainaan vuonna 2014 ja uudelleen vuonna 2022 ovat avanneet uusia ristiriitoja – osa paljaalla silmällä havaittavia, toiset vaikeammin hahmotettavia – mutta kaikki Moskovalle hyvin epämiellyttäviä.
Ukraina suoritti näyttävän iskun halpoja drooneja käyttäen pohjoisen ja läntisen Venäjän lentotukikohtiin sijoitettuja pommikoneita vastaan kesäkuussa 2025. Isku on paljastanut uusia uhkia Venäjän strategisille kyvyille ja pakottanut sen siirtämään koneitaan Kaukoidän tukikohtiin. Myös Suomen ja Ruotsin viimeaikaiset päätökset liittyä Natoon sekä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen väliset puolustusyhteistyösopimukset (DCA) ovat asettaneet Venäjän pohjoisen laivaston merivoimat alttiiksi. Näitä asejoukkoja ei voida helposti siirtää, mikä lisää ohjuskriisin riskiä Luoteis-Venäjällä Barentsinmeren läheisyydessä. Erilaiset sotilaalliset sopimukset antavat nyt Yhdysvalloille mahdollisuuden sijoittaa nopeasti ohjuksia Norjaan ja Suomeen siten, että ne voisivat tavoittaa Venäjän pohjoisen laivaston ja muut strategiset kohteet muutamassa minuutissa.
Mikä tahansa päätös ohjusten sijoittamisesta voisi synnyttää Naton ja Venäjän välille Kuuban vuoden 1962 ohjuskriisiä muistuttavan tilanteen, joka saattaisi johtaa sotaan.
Venäjän pohjoiset laivastotukikohdat
Venäjän ydinvoimalla toimivien ja ydinkärjillä varustettujen, ballistisia ohjuksia kantavien sukellusveneiden laivasto, joka on tärkeä osa Venäjän kolmen tason ydinuhkaa eli ydintriadia, on jaettu pohjoisen laivaston (Jäämerellä) ja Tyynenmeren laivaston kesken. Historiallisesti pohjoisen laivaston tukikohdat ovat olleet strategisesti haavoittuvassa asemassa Barentsinmeren Venäjän puoleisen osan maantieteellisten ja ilmastollisten erityispiirteiden vuoksi. Nämä tukikohdat keskittyvät Murmanskin alueelle Kuolan niemimaalla, joka on Venäjän luoteisin osa. Alue rajautuu luoteessa Norjaan, lännessä Suomeen, koillisessa Barentsinmereen, kaakossa Vienanmereen ja lounaassa kapeaan kannakseen, joka yhdistää sen muuhun Venäjään.
Näiden merivoimien tukikohtien siirtäminen idemmäksi on tuskin mahdollista, koska Golfvirta pitää vain rajallisen alueen Barentsinmerestä sulana ympäri vuoden, eli suunnilleen Vienanmeren suun länsipuolella olevalle Pyhäniemelle (Svjatoi Nos) asti. Kaikki tätä itäisempi merialue jäätyy talvisin, vaikka kausittaisen jäätymisen laajuus ja kesto vaihtelevat vuosittain, ja merijää on Barentsinmerellä vähenemässä Golfvirran pintalämpenemisen vuoksi. Siksi Venäjälle sopivimmat laivastotukikohdat sijaitsevat Kuolanlahden länsipuolen rannikoilla, jotka ovat lähimpänä Norjaa ja Suomea.
Kylmän sodan pidättyväisyys on ohi
Toisen maailmansodan aikana ja sodanjälkeisinä vuosina koko pohjoisen laivaston infrastruktuuri rakennettiin Murmanskin ympärille. Se oli Venäjän ainoa sulana pysyvä pohjoinen satama, jolla oli hyvät yhteydet rautatieverkkoon. Tuolloin sen läheisyys Suomeen ja Norjaan oli vähämerkityksinen. Mutta Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen sotilaallisten suhteiden vahvistumisen sekä lyhyen kantaman ohjusten kehityksen seurauksena pohjoisen laivaston sijainnista tuli todellinen vaara molemmille osapuolille, koska ohjuksia voidaan nopeasti siirtää ja lastata aluksiin ja sukellusveneisiin.
Suomi säilytti puolueettoman asemansa koko kylmän sodan ajan ja oli sidottu Neuvostoliittoon useilla kansainvälisillä sopimuksilla. Norja liittyi Natoon vuonna 1949, mutta sillä oli lukuisia päällekkäisiä intressejä Venäjän kanssa Barentsinmerellä. Siksi Norja asetti rajoituksia Naton maajoukoille ja Naton ilmalennoille Venäjään rajoittuvalla Finnmarkin alueella Porsanginvuonon itäpuolella. Tämä pidättyvyys auttoi Norjaa allekirjoittamaan Venäjän kanssa merirajan määrittelyä koskevan sopimuksen vuonna 2010 ehdoilla, joita jotkut venäläiset asiantuntijat pitivät Norjalle suotuisina. Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Venäjän haukat syyttivät jopa silloista presidenttiä Dmitri Medvedeviä Venäjän etujen pettämisestä [1]. Venäjä kuitenkin hyötyi Norjan rajapolitiikan pidättyvyydestä, jota jatkui toukokuuhun 2025 saakka. Silloin Norja alkoi lieventää Naton harjoituksia koskevia rajoituksia. Syyskuussa se salli Yhdysvaltain ilmavoimien kauko-ohjatun Global Hawk -tiedusteludroonin lentää Finnmarkin yli, mikä herätti jonkin verran huolta venäläisissä.
Murmanskin eteläpuolella sijaitsevien merivoimien tukikohtien lisäksi siellä sijaitsee Olenjan lentotukikohta, Venäjän strategisten pommikoneiden kotipaikka, johon Ukrainan droonit iskivät kesäkuussa 2025. Noin 20 kilometriä tukikohdasta itään sijaitsee ohjuspuolustuksen varhaisvaroitustutka (Olenegorsk-1), ja lisäksi lähistöllä on strategisten ydinkärkien varasto (Olenegorsk-2) alle 160 kilometrin päässä Suomen rajasta. Näissä laitoksissa suoritettiin aikoinaan viimeiset tarkastukset ennen kuin muokattu Tu-95-pommikone, joka kantoi Tsar Bombaa – maailman suurinta koskaan testattua lämpöydinasetta – nousi Olenjan tukikohdasta kohti arktista Novaja Zemljan saarta 30. lokakuuta 1961. Räjähdys vastasi noin 50:tä megatonnia TNT:tä.
Naton tuolle puolen
Venäjän joukkojen hyökättyä Ukrainaan tilanne Pohjoismaiden ja Venäjän rajoilla on muuttunut poikkeuksellisen jännittyneeksi. Venäjän räikeästä hyökkäyksestä pelästyneinä Pohjoismaat alkoivat etsiä keinoja vahvistaa rajojensa turvallisuutta kaikin mahdollisin tavoin. Suomi ja Ruotsi hakivat Naton jäsenyyttä ja liittyivät liittokuntaan peräkkäin vuosina 2023 ja 2024. Ehkä yhtä merkittävää on, että Pohjoismaat – Tanska, Suomi, Ruotsi ja Norja – ovat kaikki allekirjoittaneet kahdenväliset puolustusyhteistyösopimukset (DCA) Yhdysvaltojen kanssa [2]. Norjan sopimus tuli voimaan vuonna 2022, Ruotsin, Tanskan ja Suomen vuosina 2024 ja 2025.
Näiden sopimusten mukaan Yhdysvalloille myönnetään esteetön pääsy sovittuihin sotilaskohteisiin sekä oikeus käyttää kumppanimaiden kuljetusinfrastruktuuria, lentokenttiä ja ilmatilaa. Lisäksi Yhdysvallat saa pelkän ilmoituksen perusteella sijoittaa näihin kohteisiin sotilaskalustoa, aseita ja henkilöstöä, ja se voi rakentaa uusia tiloja sovituilla alueilla yhteistyössä isäntämaan viranomaisten kanssa. Sopimukset on solmittu kymmeneksi vuodeksi, ja ne jatkuvat automaattisesti, jollei niitä irtisanota. Nämä sopimukset ovat kuitenkin jossain määrin epäsymmetrisiä: Vaikka Yhdysvallat voi käyttää kumppanimaiden infrastruktuuria, sillä ei ole muodollisesti vastaavia kollektiivisen puolustuksen velvoitteita mahdollisen hyökkäyksen varalta samaan tapaan kuin Naton perustamissopimuksen viidennessä artiklassa määrätään.
Tällaiset puolustusyhteistyösopimukset eivät ole Euroopassa uusia. Yhdysvalloilla on vastaavia sopimuksia useiden Itä-Euroopan maiden kuten Puolan, Romanian, Slovakian, Bulgarian, Latvian, Liettuan ja Viron kanssa. Romaniassa ja Puolassa näiden sopimusten puitteisiin kuuluu Aegis-ohjuspuolustusjärjestelmien sijoittaminen niiden alueelle. Pohjois-Euroopan maat eivät kuitenkaan olleet aiemmin osallistuneet tällaisiin järjestelyihin. Nyt uusien sopimusten myötä Yhdysvallat pystyy nopeasti sijoittamaan asevoimiaan – mahdollisesti myös ohjuspuolustusjärjestelmiä – koko Venäjän länsirajan pituudelle, ja se voi tehdä tämän riippumatta Naton mekanismeista.
Näiden edellisen hallinnon perintönä syntyneiden sopimusten ansiosta presidentti Donald Trump saattaa kokea asemansa vahvaksi painostaessaan Natoa. Yhdysvaltain asevoimille sopimukset tarjoavat vaihtoehtoisen tavan sijoittaa joukkoja Eurooppaan vähäisin rajoittein tai velvoittein. Toisin kuin Naton mekanismit, DCA-sopimukset ovat kahdenvälisiä, eivätkä ne edellytä muiden osapuolten hyväksyntää Yhdysvaltain joukkojen lisäsijoituksille. Kaikkiaan Yhdysvalloilla on nyt pääsy 47 kohteeseen Pohjois-Euroopassa, mukaan lukien suuri määrä lentokenttiä ja merivoimien tukikohtia.
Koska Norja ei sallinut Yhdysvaltojen pääsyä sotilaskohteisiinsa sopimuksen ulkopuolelle jätetyllä Finnmarkin alueella, Suomen liittyminen DCA-sopimukseen osoittautui Washingtonille houkuttelevaksi. Sopimus sallii USA:n päästä useisiin tärkeisiin kohteisiin Suomen pohjoisimmassa maakunnassa Lapissa, joka rajautuu suoraan Venäjän Murmanskin ja Olenegorskin alueisiin.
Yksi tällainen suomalainen kohde on Ivalossa sijaitseva rajavartioston tukikohta noin 40 kilometrin päässä Venäjän rajasta ja alle 200 kilometrin päässä sekä Murmanskista että Olenegorskista.
Vaikka siitä ei ole juurikaan aiemmin puhuttu, pieni suomalainen Ivalon paikkakunta voi muodostua uudeksi kuumaksi pisteeksi missä tahansa kriisissä, jonka osallisena ovat Naton joukot ja Venäjän ydinaseistettu laivasto.
Useiden kymmenien liikkuvien laukaisualustojen sijoittaminen – joko Yhdysvaltain armeijan ATACMS-järjestelmien (Army Tactical Missile System) tai PrSM-täsmäasejärjestelmien, joiden kantama on vastaavasti 300–500 kilometriä – voitaisiin toteuttaa vain parissa päivässä ottaen huomioon Suomen, Ruotsin ja muiden Skandinavian maiden lentokenttien kapasiteetin, joiden kautta Yhdysvallat voi nyt kuljettaa kalustoa ja henkilöstöä. Esimerkiksi Ivalon lentoaseman kiitotie on riittävän pitkä suurille sotilaskuljetuskoneille kuten Lockheedin C-130 Hercules ja C-5 Galaxy. Ne molemmat pystyvät kuljettamaan liikkuvia ATACMS- ja PrSM-ohjuslaukaisualustoja.
Kriisitilanteessa nämä laukaisualustat voitaisiin nopeasti kuljettaa ja ottaa käyttöön lähellä Venäjän rajaa, ja tarvittaessa ne voisivat iskeä kaikkiin Venäjän pohjoisen laivaston ydinsukellusvenetukikohtiin sekä useisiin muihin alueen strategisiin ydinasekohteisiin. Näin lyhyeltä etäisyydeltä Yhdysvaltain ohjusten lentoaika olisi vain 3–5 minuuttia, mikä mannertenvälisille ballistisille ohjuksille vastaa pelkästään niiden nousuvaiheen (ensimmäisen vaiheen) kestoa. Tämä tarkoittaa, että Venäjällä olisi tuskin lainkaan suojautumiskeinoja, jos tällaisia ohjuksia laukaistaisiin Lapista. Nykyaikaiset ilmapuolustusjärjestelmät pystyvät ampumaan alas ballistisia ohjuksia – yleensä niiden keskivaiheessa tai loppuvaiheessa – mutta useiden rajoitteiden vuoksi osuminen olisi epävarmaa. Liikkuvien laukaisualustojen kyky vaihtaa nopeasti sijaintia vaikeuttaa torjuntaa entisestään.
Pohjoisen ohjuskriisin riski
Sukellusvene viettää merkittävän osan ajastaan laiturissa lastaus-, korjaus- ja huoltotoimissa. Venäläisten sukellusveneiden huoltoajat ovat perinteisesti olleet pidempiä kuin yhdysvaltalaisten. Sukellusveneidensä käytettävyyden lisäämiseksi Venäjän sotilasdoktriini katsoo laiturissa olevan sukellusveneen olevan taistelutehtävässä, jos sen varustus ja miehistö ovat valmiina aloittamaan laukaisua edeltävät valmistelut. Tämä mahdollistaa sen, että sukellusvene voi tarvittaessa laukaista ballistisia tai risteilyohjuksia suoraan laiturista.
Yhdysvaltain mantereelta laukaistun mannertenvälisen ballistisen ohjuksen saapuminen Venäjälle kestäisi tyypillisesti 20–30 minuuttia, mikä antaisi riittävästi aikaa laiturissa olevalle sukellusveneelle suorittaa laukaisua edeltävät valmistelut ja tehdä vastaisku mereltä laukaistavilla ballistisilla ohjuksillaan. Mutta Yhdysvaltojen mahdollinen ATACMS- tai PrSM-ohjusten sijoittaminen ja laukaisu Ivalon alueelta, joka on paljon lähempänä Venäjän pohjoista laivastoa, ei jättäisi aikaa vastaiskulle: sukellusveneet tuhoutuisivat ennen kuin ne ehtisivät laukaista omat ohjuksensa.
Venäjällä on useita tapoja vähentää pohjoisen laivastonsa haavoittuvuutta ensi-iskua vastaan. Esimerkiksi ydinvoimalla toimivat Yasen-luokan hyökkäyssukellusveneet [3] voisivat mahdollisesti laukaista kaksikäyttöisiä Kalibr-maahyökkäysristeilyohjuksiaan ennen tuhoutumistaan, koska risteilyohjusten laukaisuun valmistautuminen on huomattavasti nopeampaa kuin ballististen ohjusten. Venäjällä on tällä hetkellä käytössä viisi tällaista Yasen-luokan sukellusvenettä, ja neljä on rakenteilla. Lyhyemmän kantamansa vuoksi laiturista laukaistut Kalibr-ohjukset yltäisivät kuitenkin vain kohteisiin Ruotsin, Norjan ja Suomen pohjoisosissa. Uudemmat risteilyohjusjärjestelmät, kuten hypersoninen ohjus Zircon, voisivat mahdollisesti ulottua kauemmas, mutta nekään eivät muodostaisi uhkaa Yhdysvaltain mantereelle.
Murmanskin ja Olenegorskin alueiden suurempi haavoittuvuus mahdolliselle Yhdysvaltojen tai Naton hyökkäykselle tarkoittaa, että ATACMS- tai PrSM-ohjusten laukaisu Suomen Ivalon alueelta voisi yhteisvaikutuksena olla ”lamauttava isku” Venäjän pohjoisille strategisille joukoille. Merivoimien tukikohtien ja laiturissa olevien sukellusveneiden lisäksi Venäjän strategiset pommikoneet Olenjan ja Severomorsk-3:n lentotukikohdissa olisivat suuremmassa vaarassa.
Yhdysvaltojen kehittyneiden lyhyen kantaman ballististen ohjusjärjestelmien sijoittaminen Norjan Finnmarkiin tai Suomen Lappiin voisi johtaa kriisiin, joka muistuttaisi vuoden 1962 Kuuban ohjuskriisiä – tällä kertaa kuitenkin päinvastaisessa asetelmassa. Jos Venäjä havaitsisi Yhdysvaltain ohjuksia näillä alueilla, jännitteet nousisivat varmasti jyrkästi, ja Venäjä todennäköisesti vaatisi niiden poistamista välittömästi uhaten muuten vastaiskulla.
Yhdysvaltojen Pohjois-Euroopan maiden kanssa solmimat puolustusyhteistyösopimukset ovat epäilemättä edistäneet Yhdysvaltojen turvallisuusetuja. Niiden toimeenpano voi kuitenkin johtaa vaarallisempaan tilanteeseen, jossa tavanomaiset asevoimat – joita mikään sopimus ei rajoita – voivat muuttaa alueen strategisten voimien todellista tasapainoa.
Monet venäläiset sotilasstrategit pitävät Naton jäsenmaiden ja Yhdysvaltojen välisten suhteiden epävarmuutta Ukrainan sodan suhteen sekä Donald Trumpin pyrkimyksiä irrottaa Venäjä Kiinan vaikutuspiiristä myönteisinä kehityksinä. Venäjän ei kuitenkaan tulisi luulla itsestään liikoja ja ryhtyä entistä provosoivampaan toimintaan. Yhdysvalloilla on nyt enemmän vipuvoimaa Venäjän strategisiin joukkoihin nähden kuin ennen Ukrainan sotaa.
Artikkeli ”The Looming missile crisis in the Arctic” on alun perin julkaistu Bulletin of the Atomic Scientists -lehdessä 4.12.2025.
Suomennos: Jorma Penttinen
- Vjatšeslav Zilanov, Po dogovoru s Norvegiei 2010 goda Rossija poterjala okolo 80 tysjatš kilometrov svoei territorii, IF Realist, 12.6.2019. realtribune.ru/news-world-2110/; Ks. myös arcticreview.no/index.php/arctic/article/view/1675/3229
- Vuonna 2024 Norja ja Yhdysvallat sopivat lisäresursseista ja -alueista vuoden 2022 DCA-sopimusta täydentävän puolustusyhteistyösopimuksen puitteissa. www.regjeringen.no/en/aktuelt/norway-and-usa-agree-on-additional-agreed-facilities-and-areas-under-the-sdca/id3023830/
- Aleksei Ramm ja Bogdan Stepovoi, Ne othodja ot pirsa: prishvartovannaja podlodka provela puski «Kalibrov» Izvestija, 28.3.2019. iz.ru/858192/aleksei-ramm-bogdan-stepovoi/ne-otkhodia-ot-pirsa-prishvartovannaia-podlodka-provela-puski-kalibrov; Ks. myös www.thebarentsobserver.com/security/russian-sub-launched-cruise-missile-without-leaving-port/156157
...meillä on pieni toivomus. Rauhanpuolustajat julkaisee aineistonsa verkossa kaikkien luettavaksi ilmaiseksi. Toimintamme rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja jäsentemme maksamiin tukimaksuihin. Liity sinäkin tukijoukkoihimme! Jäsenmaksun suuruus on 25 €. Maksamalla saat myös Rauhanpuolustaja-lehden kotiisi 4–5 kertaa vuodessa, ja loppuvuodesta postitamme aina seuraavan vuoden Solidaarisuuskalenterin lehden mukana.
Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti täällä.
