Nyt on turvallista?

Rauhanveteraani Kirsti Era on sitä mieltä, että turvaa meille ja koko maailmalle tuottaisi rauhaan tähtäävä ulkopolitiikka. Militarismi ruokkii nationalismia ja vastakkainasettelua, siis trumppeja ja putineita.

Nyt on turvallista?

Valtio, jonka kanssa meillä on DCA-tukikohtasopimus ja joka johtaa sotilasliittoamme, sai uuden presidentin 20. tammikuuta. Hän pani heti töpinäksi esittämällä aluevaatimuksia Panamalle ja liittolaisilleen Tanskalle (Grönlanti) ja Kanadalle. Viime mainittua hän arvioi kuin Putin Ukrainaa: turha valtionraja joutaa poistaa.

Tanska mykistyi, ja grönlantilaiset halunnevat itsenäisyyden, ei uusia siirtomaaisäntiä. Kanadan Trudeau sanoi, että helvetti jäätyy ennen kuin Kanada liittyy Yhdysvaltoihin. Kansa ajattelee samoin: somessa leviää kekseliäs jenkkituotteiden boikottikampanja.

Trumpin mukaan aluelaajennuksissa voidaan käyttää myös asevoimaa. Niinpä armeijallemme ja upseereillemme saattaa aueta uusia uranäkymiä, mutta myös pulmia: puolustaako Tanskaa Natossa vai Yhdysvaltoja DCA:ssa. Niin tai näin, olemme välillisesti mukana Trumpin politiikassa, ainakin kansainvälisen diplomatian näkökulmasta.

Kokoomuksen värisuora –  presidentti, pääministeri, ulko- ja puolustusministeri – on ollut varovainen kommentoidessaan Trumpin puheita, jopa Zelenskyin heittämistä ulos Valkoisesta talosta. Persut vuoroin taputtavat, vuoroin yskähtelevät. Hallitus tukee Ukrainaa ja EU:n militarisointia, mutta varoo suututtamasta Trumpia.

Kyllä YYA-aika oli kauheaa, onneksi nyt ollaan ryhdikkäitä!

Professori Tuomas Forsberg totesi suoraan, että hallituksen luonnos puolustusselonteoksi pitäisi nyt kirjoittaa uusiksi, koska Naton voima ei välttämättä ole Suomen tukena ja F-35-hävittäjähankinnan luoma riippuvuus voi olla joko suoja tai merkittävä haavoittuvuus. Rauhanliike varoitti riskeistä hankinnan yhteydessä, mutta sotilaita kuunneltiin, ”he olivat asiantuntijoita”. Näkyvät olleen.

Trump on laajentanut Grönlanti-vaatimustaan Fennoskandian suuntaan: täällä on strategisia mineraalivaroja. Niitä tarvitsee Musk sähköauto-, Starlink- ja Space-X-hankkeissaan, ja kiinnostavat ne muitakin. Liittyiköhän DCA-sopimus ja tukikohtien luominen Norjaan, Ruotsiin ja Suomeen Koillisväylän ja Arktiksen öljy- ja kaasuvarojen kontrollin lisäksi myös alueen kaivoshankkeisiin muun muassa Lapissa?

Kiovan Euromaidania muistellen olen leikkinyt ajatuksella, että mitäpä jos Venäjän ja Kiinan johtajat matkustaisivat Ottawaan ja Panamaan kannustamaan Yhdysvaltojen vastaisia esiintymisiä ja lupaamaan sotilasliittoa ja BRICS-jäsenyyttä. Miten Washington ja muu länsi reagoisivat, hurrattaisiinko kansalaisliikkeiden tukemiselle? Ei niin että epäilisin kaksoisstandardeista, nehän ovat itsestään selviä.

Putin keskusteli Trumpin kanssa puhelimessa ja ulkoministeri Sergei Lavrov yhdysvaltalaiskollegansa Marco Rubion kanssa Dubaissa, myös Venäjä-pakotteiden lieventäminen on esillä Yhdysvalloissa. Ukrainan asetuki on pysäytetty eikä turvatakeita ole luvattu. Nyt EU aikoo satsata aseisiin ja Ukrainan tukemiseen brittien kanssa. Vaikka rauha ei enää ole kielletty sana, pidetään Venäjän hyökkäysaikeita itsestäänselvyytenä, eikä todellisia rauhantoimia näy. Pelkäänpä, ettei edessä ole rauha, vaan pöytää puhdistetaan Kiinaan keskittymiseksi.

Putin yhtyi Trumpin puheisiin Yhdysvaltojen vuoden 2020 vaalien varastamisesta ja tietää mistä puhuu. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus vaaleista, joissa vahvat vastaehdokkaat on estetty listalta, vaaliväittelyissä on vain statisteja (ilman Putinia) ja valtion media ylistää Putinia. Yhdysvalloissa ei olla läheskään näin pitkällä, mutta vaalikampanjan vaatimat miljoonat, kaksipuoluejärjestelmä ja hankala äänestäjäksi rekisteröityminen syövät demokratian perustaa. Oligarkkien omistus sosiaalisessa ja muussakin mediassa ja somen algoritmit tekevät sananvapaudesta näennäistä.

Heti aloitettuaan Trump irrotti maansa ilmastosopimuksesta, armahti Capitolin valtaajat, aloitti paperittomien karkotukset, perui maahanmuuttajaperheiden lasten kansalaisuuden, lopetti syrjinnänvastaisen toiminnan (DEI) julkisissa laitoksissa ja kielsi siihen liittyvät sanat jne. Elon Muskin organisaatio irtisanoo virkamiehiä. Venäjästä suomentavalle moinen meno tuntuu osin tutulta.

Kuitenkin Yhdysvaltoja mainostettiin taannoin oikeana viiteryhmänämme, vakaana ja luotettavana liittolaisena, ihmisoikeuksien ja demokratian esikuvana. ”USA  on toista kuin Venäjä…” Onko tosiaan? Entä Kuuban 63-vuotinen saarto, Chilen vallankaappaus, Iran-Contrat, Balkanin ”humanitaariset pommitukset”, Irak, Afganistan… Tai Gaza, jossa toteutetaan kansanmurhaa jenkkiasein ja -rahoituksella.

Muuten olen sitä mieltä, että turvaa meille ja koko maailmalle tuottaisi rauhaan tähtäävä ulkopolitiikka. Militarismi ruokkii nationalismia ja vastakkainasettelua, siis trumppeja ja putineita.

 Teksti on alun perin julkaistu Rauhanveteraani Kirsti Era -blogissa 5.3.2025.