Poliisi avasi tulen 21. maaliskuuta 1960 Etelä-Afrikan Sharpevillessä rauhanomaista passilakien vastaista mielenosoitusta vastaan. 69 ihmistä kuoli ja lähes 200 haavoittui. Tapahtuma herätti laajaa kansainvälistä huomiota ja tuomittiin jyrkästi eri puolilla maailmaa.

Tapahtumien johdosta Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Niilo Wälläri ehdotti keväällä 1961 Etelä-Afrikan boikotointia. Ammattiyhdistysliike laajemminkin tuomitsi rotusorron ja kehotti kansalaisia ryhtymään eteläafrikkalaisten tuotteiden ostoboikottiin. Ehdotus ei kuitenkaan saanut aikaan kovin näkyviä toimia, mutta jotakin kuitenkin: syksyllä 1963 ruotsalaisen aluksen Etelä-Afrikasta tuomaa lastia ei Suomessa suostuttu käsittelemään. Kiivaana raittiusmiehenä tunnetun Wällärin tarmokkaan toiminnan tuloksena Etelä-Afrikan alkoholituotteet pantiin Suomessa tuontiboikottiin, eikä Alko myynyt niitä. Tosin boikotti purettiin heti Wällärin kuoleman jälkeen vuonna 1970.

Ay-liikkeen solidaarisuustoimet 1980-luvun alkupuolella

Mustien vastarinta Etelä-Afrikassa lisääntyi, ja maan hallitus turvautui yhä kovempiin otteisiin. Etelä-Afrikan poliisi alkoi ampua 16. kesäkuuta 1976 rauhanomaisesti mieltään osoittaneita mustia koululaisia Soweton townshipissa. Kaikkiaan 575 ihmistä sai surmansa ja tuhansia loukkaantui levottomuuksien aikana.

Tämän seurauksena Suomi tuomitsi YK:ssa ja muissa kansainvälisissä organisaatioissa Etelä-Afrikan ja katkaisi kulttuuri- ja urheilusuhteet maahan, mutta tämän pidemmälle virallisen Suomen sanaradikalismi ei johtanut. Diplomaatti- ja kauppasuhteet säilyivät maiden välillä, ja vienti Etelä-Afrikkaan jopa kasvoi nopeasti 1980-luvun alussa. Suomalaiset metsäteollisuusyritykset veivät yhä enemmän paperia sekä paperiteollisuuden koneita ja laitteita rotusortoa harjoittavaan maahan. Myös kaivosten porauslaitteiden vienti oli merkittävää.

EELAK – Eristetään Etelä-Afrikka -kampanja

Tietoisuus rotusortovaltiosta lisääntyi. Suomeen perustettiin Ruotsin ja Norjan mallin mukaisesti vuonna 1983 Eristetään Etelä-Afrikka -kampanja (EELAK) kansalaisjärjestöjen sateenvarjo-organisaatioksi. Helena ja Risto Kekkosen aloitteesta syntyneeseen organisaatioon liittyi kansalais- ja ammattiyhdistysjärjestöjä sekä kirkollisia yhdistyksiä. Myös AKT liittyi mukaan maaliskuussa 1985. Kesäkuussa 1985 EELAK käynnisti ostoboikottikampanjan tunnuksella: Eristetään Etelä-Afrikka! Nyt!

Etelä-Afrikan hallitus julisti laajoille alueille poikkeustilan heinäkuussa 1985. Kansainvälinen paine Etelä-Afrikan sortohallitusta kohtaan lisääntyi niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Tämän seurauksena Kalevi Sorsan hallitus alkoi valmistella lainsäädäntöä, jolla suomalaisten yritysten investoinnit Etelä-Afrikkaan kiellettäisiin. Hallitus neuvotteli teollisuuden ja kaupan järjestöjen kanssa Etelä-Afrikan kaupan vapaaehtoisesta vähentämisestä. Talouselämän järjestöt sitoutuivat vähentämään tuontia noin viidenneksellä. Lainvalmistelusta vastasi ulkoministeri Paavo Väyrynen.

Ministerit vastaan yleinen mielipide

Investointikielto ei kuitenkaan saanut kansalaisten tukea vaan herätti pahennusta. Piispa John Vikström totesi Namibia-päivillä elokuussa 1985: ”Monien silmissä on varmasti tekopyhyyttä säätää laki toimintaa vastaan, jota kukaan maassamme ei ole harjoittanut, ja samaan aikaan antaa valtion omien yritysten jatkaa ja ehkä kehittää kauppaansa Etelä-Afrikan kanssa.” Vikströmin aloittama hallituksen arvostelu teki Etelä-Afrikan painostamisesta kuuman keskusteluaiheen. Koko hallituksen moraali asetettiin kyseenalaiseksi. Erityisesti Paavo Väyrynen (kesk.) ja ulkomaankauppaministeri Jermu Laine (sd.) saivat kuulla kunniansa.

SAK:n hallitus vaati 2.9.1985 yksiselitteisesti diplomaattisuhteiden ja kaiken Etelä-Afrikan kanssa käydyn kaupan katkaisemista. Ainutlaatuiseksi SAK:n radikaalin päätöksen teki se, että ehdotuksen toteutuminen saattoi johtaa myös sen omien jäsenten työllisyyden heikentymiseen. Kemiantyöntekijäin Liitto teki ensimmäisen konkreettisen boikottipäätöksen, kun se päätti tukea Kemira osakeyhtiön Säterin tehtaiden omien ammattiosastojensa päätöstä olla käsittelemättä eteläafrikkalaista tuontisellua. Metalliliitto, Paperiliitto ja Liikeliitto aloittivat työnantajapuolen kanssa neuvottelut sopeutumisesta kaupankäynnin lopettamiseen.

Pato murtuu – boikotti alkaa 20. lokakuuta 1985

AKT:n delegaatio puheenjohtaja Risto Kuisman johdolla osallistui Norjan kuljetustyöntekijäin liiton edustajakokoukseen syys-lokakuun vaihteessa 1985. Edustajakokous julisti Etelä-Afrikan tuotteet kuljetusboikottiin ajalle 20.10.1985–1.2.1986.

Norjassa käydyt keskustelut vakuuttivat suomalaiset kutsuvieraat siitä, että myös Suomessa oli aika siirtyä sanoista tekoihin. Päätös boikottitoimista oli tehtävä nopeasti, koska norjalaisten boikotti oli pian alkamassa. AKT:n liittotoimikunta käsitteli heti Kuisman matkan jälkeen Etelä-Afrikan kysymystä. Historian kuriositeetti on, että koska boikottikysymys ei ollut etukäteen lähetetyllä esityslistalla, asia käsiteltiin muissa esille tulevissa asioissa. Kuisma perusteli ehdotusta, että AKT halusi aloittaa saarron yhtä aikaa norjalaisten kanssa.

SAK:n hallitus käsitteli boikottikysymystä 9.10.1985 hieman hämmentyneissä tunnelmissa, koska AKT:n ripeä päätös oli yllättänyt myös SAK:n hallituksen jäsenet. Risto Kuisma selitti laajasti sen perusteita. Hän kertoi AKT:n tavallaan lykänneen ratkaisua, koska päätöstä oli odotettu Suomen hallitukselta, SAK:lta tai joltain kansainväliseltä taholta. Kuisma totesi: ”Näin meidän liittotoimikuntamme päätyi tähän ratkaisuun, että me aloitetaan ja päivämäärä 20.10. on valittu todella ihan sen takia, että se on norjalaisten päättämä päivämäärä.”. SAK:n hallitus päätyi tukemaan boikottia.

Lehtihaastattelussa 22.10.1985 Risto Kuisma korosti ammattiyhdistysliikkeen räväköiden julkilausumien ja mitättömien tekojen kaksinaamaisuutta, ja että AKT teki ratkaisunsa ”kyllästyttyään odottamaan hallituksen ja SAK:n toimia Etelä-Afrikan eristämiseksi”. Myös Kunnan Työntekijäin ja Viranhaltijain Liiton edustaja Jouni Riskilä ilmoitti, että liiton kunnallisten satamalaitosten työntekijät osallistuisivat boikottiin 20.10.1985 alkaen.

Etelä-Afrikan boikottipäätös toi AKT:lle ja sen puheenjohtajalle runsaasti pääasiassa myönteistä julkisuutta ja päätöksillä oli kansalaisten laaja tuki. AKT sai boikotista useita tunnustuksia rauhanjärjestöiltä, ja Kuisma oli 24.10.1985 tuhansien osanottajien rauhanmarssin pääpuhuja Helsingin Senaatintorilla.

Tapahtumat lähtivät vyörymään. Useat ammattiliitot liittyivät Etelä-Afrikan boikottiin tai ilmoittivat tukevansa sitä. Myös muissa Pohjoismaissa kuljetusliitot ryhtyivät boikottitoimiin. AKT ajoi oman päätöksensä jälkeen kotimaisissa ja kansainvälisissä kokouksissa Etelä-Afrikan asettamista täydelliseen kauppasaartoon ja vaati myös diplomaattisuhteiden katkaisemista.

Väyrynen kantona kaskessa

Metsäteollisuuden keskusliiton toimitusjohtaja Matti Pekkanen tietysti tuomitsi boikotin moraalittomaksi ja piti sitä voittona Etelä-Afrikan valkoisille(!). Boikotti jakoi ulkopolitiikan johdon ja hallituksen kahteen leiriin. Aluksi boikottia vastustanut ulkomaankauppaministeri Jermu Laine oli nyt boikotin kannalla, mutta ulkoministeri Paavo Väyrynen painotti, ettei Suomen hallitus ollut katkaissut kauppasuhteita Etelä-Afrikkaan. Hän väitti, ettei boikotti vaikuta Etelä-Afrikassa, mutta toisi Suomessa työttömyyttä ja taloudellisia ongelmia.

AKT vastasi kipakasti Väyrysen ulostuloon tälle lähettämään kirjeessä: ”Yleinen kansalaismielipide sotkee jalkoihinsa Teidän ulkoministerinä ajamanne linjan ja määrää Etelä-Afrikan suhteiden suunnan.” Suomen ay-liike oli linjansa valinnut, joten hallituksen oli nyt helppo tiukentaa omaa linjaansa suhteessa Etelä-Afrikkaan.

Tiukka valvonta – boikottia kiristetään

Boikottia yritettiin kiertää. Etelä-Afrikan satamien kautta kulkeneesta transitoliikenteen lasteista osa tuli todellisuudessa Etelä-Afrikasta ja osa jäi Etelä-Afrikkaan. Niinpä kesällä 1986 AKT kiristi boikottia ja uhkasi laittaa tarvittaessa yrityksen kaiken viennin boikottiin, jos uusia kiertoyrityksiä paljastuisi. AKT painosti muun muassa paperialan Kymiä ja Kaukasta sekä Outokumpua, Tukoa ja Keskoa. Suuret vientiyritykset joutuivat suoraan tai välillisesti vakuuttamaan, että ne sitoutuivat lopettamaan viennin kokonaan. Boikotin kiertämisen estämiseksi AKT laajensi elokuussa 1986 sen koskemaan myös Lesothoon, Botswanaan ja Swazimaahan kohdistuvaa vientiä ja tuontia sekä Etelä-Afrikan kautta tapahtunutta kauttakulkuliikennettä.

Boikotti puree – ja lopulta apartheid puretaan

Useat yritykset antoivat AKT:lle vakuutuksen, että kauppaa Etelä-Afrikan kanssa ei enää jatketa. Suomen ulkopoliittinen linja alkoi terävöityä Etelä-Afrikka-kysymyksessä vuonna 1987, kun Harri Holkerin hallitus päätti seurata Tanskan antamaa esimerkkiä ja kieltää lailla kaupankäynnin Etelä-Afrikan kanssa. AKT ei kuitenkaan purkanut boikottiaan. Se arvosteli hallitusta vientiyrityksille myönnetyistä poikkeusluvista ja valvoi edelleen oman boikottinsa pitävyyttä.

Apartheid-ajan presidentti F. W. de Klerk vapautti kasvavan kansainvälisen ja sisäisen painostuksen seurauksena Afrikan kansalliskongressin (ANC) johtajan Nelson Mandelan ja muut poliittiset vangit vankilasta 11. helmikuuta 1990. Namibia itsenäistyi Etelä-Afrikan hallinnosta 21. maaliskuuta 1990. Esko Ahon hallitus purki kauppasaarron 1991, kun se arvioi Etelä-Afrikan poliittisen kehityksen myönteiseksi. AKT puolestaan lopetti oman boikottinsa hieman myöhemmin helmikuussa 1992.

Vapautumisensa jälkeen Mandela johti neuvotteluja, jotka päättivät rotuerottelun ja johtivat ensimmäisiin demokraattisiin vaaleihin 1994.

Lähteet

Tapio Bergholm: Ay-liike ulkopolitiikan tekijänä. Ulkopolitiikka 38, no. 3 (2001)

Tapio Bergholm: Kovaa peliä kuljetusalalla III. Kuljetusalan ammattiyhdistystoiminta 1960–1990 (Otava, 2000)

Kirjoittaja Esko Turunen oli vuosina 1985–87 Rauhanpuolustajien Afrikka-komitean työntekijänä järjestämässä apartheidin vastaista toimintaa ympäri Suomea. Artikkeli perustuu 7. helmikuuta 2026 Tampereella järjestetyillä Ay-väen rauhanpäivillä pidettyyn esitelmään ja sen jälkeen käytyyn paneelikeskusteluun Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finerin ja JHL:n toimialajohtaja Saila Ruuthin kanssa.

Fakta 1

Ay-liikkeen solidaarisuustoiminnan historiaa 1900-luvulla

Satamatyöläiset ja merimiehet ovat ammattinsa puolesta aina olleet kaikkein kansainvälisintä porukkaa. Heidän työtaisteluissaan kansainväliset tukitoimet ovat olleet melko yleisiä. Esimerkiksi sotien välisenä ajanjaksona pyrittiin Suomessakin boikotein estämään kansainvälistä lakonmurtajien värväystä, ja toisen maailmansodan jälkeen ay-liike arvosteli erityisesti Francon diktatuuria Espanjassa sen kuristaessa maansa työläisiä.

Auto- ja kuljetusalan työntekijöiden liiton (AKT) puheenjohtaja Olavi Aarnio totesi vuonna 1961: ”Taloudellisen toiminnan laajentuminen ja liikenneyhteyksien paraneminen loivat uusia ongelmia, jotka ammattiyhdistysliike saattoi ratkaista vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Kyse ei ollut vain heikompien tukemisesta. Pienentyneellä maapallolla työläisten edut olivat yhteiset. Paremmassa asemassa olevien kannatti auttaa jälkeen jääneitä auttamaan itseään. Näin turvattiin kaikkien työläisten edut.”

Ammattiyhdistysliikkeen kansainvälispoliittiset boikottitoimet saattoivat saada paljon julkisuutta, mutta ne olivat luonteeltaan lähinnä yksittäisiä mielenosoituksia. Kansainväliseen kauppaan tai kansainvälisen politiikan muotoutumiseen ei näillä satunnaisilla ja rajoitetuilla painostustoimilla ollut suurta vaikutusta.

Fakta 2

Mitä Palestiinan solidaarisuusliike voisi oppia apartheidin vastaisesta taistelusta? 

Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmän kaatuminen ei tietenkään ollut vain suomalaisen ay-liikkeen ansioita, vaan se oli osa laajaa kansainvälistä boikottiliikettä. AKT:n Etelä-Afrikka-boikotti oli kuitenkin hyvin poikkeuksellinen ammattiyhdistysliikkeen interventio kansainväliseen politiikkaan. Se ei keskittynyt liiton omien jäsenten päiväkohtaisten etujen puolustamiseen, vaan otti kantaa yleismaailmallisen tasa-arvon puolesta. Boikotti kesti pitkään ja päättyi vasta asetettujen tavoitteiden toteuduttua. Liitto jatkoi omaa boikottiaan, vaikka valtiovalta oli kieltänyt lähes kaiken kaupan Etelä-Afrikan kanssa. Boikotti ei olisi ollut mahdollista ilman kansalaisyhteiskunnan tukea ja tiiviitä kansainvälisiä verkostoja. AKT:n aloittamat painostustoimet muovasivat Suomen lainsäädäntöä, mikä on hyvin poikkeuksellista.

Mitä tämän päivän Palestiinan solidaarisuusliike voisi oppia näistä kokemuksista? Ensinnäkin sen, että kansalaistoiminnalla saadaan tuloksia aikaan. 40 vuoden takaisia toimintatapoja ei voida suoraan kopioida. Tänään tavarat kulkevat suljetuissa konteissa, eikä rahdin käsittelijöillä ole niiden sisällöstä juurikaan tietoa.

Ay- ja rauhanliike voi silti kehittää muita boikotti- ja solidaarisuustoimia. Kansalaisten ostoboikotit, euroviisuboikotti ja S-kaupan ja Alkon päätökset olla myymättä israelilaisia tuotteita ovat tästä esimerkkejä. Opettajat, sairaanhoitajat ja lääkärit sekä kuntien ja valtion työntekijät voivat boikotoida hankintoja Israelista ja siten osoittaa solidaarisuuttaan ja tukeaan palestiinalaisille kollegoilleen. Yliopistot ja korkeakoulut voivat lopettaa yhteistyön Israelin kanssa. Urheiluseurat voivat kieltäytyä kilpailemasta israelilaisten urheilijoiden kanssa. Keinoja on monia.

Myös yksittäiset kansalaiset voivat olla aktiivisia. Monilla yrityksillä ja yhteisöillä on eettisen toiminnan julistuksia, dokumentteja, joissa määritellään yhteisön arvot, periaatteet ja sitoumus vastuulliseen toimintaan. Näiden julistusten tulisi ohjata niiden toimintaa eettisesti ja sosiaalisesti, mutta ne voivat olla vain julkisuustemppu. Räikeimpänä esimerkkinä tästä on EU:n ja Israelin välinen assosiaatiosopimus, jonka sitoo Israelin ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, ja sen rikkominen mahdollistaa sopimuksen jäädyttämisen, jos näin halutaan.

Kansalaisilla on mahdollisuus myös jättää valitus OECD-valitus työ- ja elinkeinoministeriön alaiselle kansalliselle yhteyselimelle. (Lisätietoa löytyy työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta)*. Kuten Etelä-Afrikka-boikotti 40 vuotta sitten, Israelin boikotointi ei ole tuloksellista ilman kansalaisyhteiskunnan aktiivista tukea ja tiiviitä kansainvälisiä verkostoja. Olisiko aika perustaa kansalaisliike Eristetään Israel EELAKin tapaan?

*tem.fi/oecd-n-monikansallisten-yritysten-toimintaohjeiden-yksittaistapausten-kasittely