Benjamin Netanjahun johdatettua Israelin äärioikeiston voittoon viime marraskuun vaaleissa hän toivoi optimistisesti voivansa nopeasti jatkaa maansa välien täydellistä normalisointia arabihallintojen kanssa. Netanjahun optimismia siivittivät niin sanotut Abraham-sopimukset, jotka laadittiin Trumpin hallinnon johdolla ja jotka normalisoivat Israelin suhteet Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, Bahrainiin, Sudaniin ja Marokkoon.
Mutta tulevaa hallitusta odotti valtava keskeneräinen haaste: Saudi-Arabia. Vaikka maa on harppauksin lähentynyt Israelin kanssa, kuningaskunta on edelleen muodollisesti Abraham-sopimusten ulkopuolella. Ja kuten Netanjahu itse myönsi marraskuussa, diplomaattiset ja kauppasuhteet pienempien arabivaltioiden kanssa ”eivät toteutuneet ilman Saudi-Arabian hyväksyntää”.
Netanjahu väitti, että muodollisten suhteiden solmiminen saudeihin olisi läpimurto, joka ”tosiasiassa päättäisi Israelin ja Palestiinan konfliktin” – oletettavasti eristämällä palestiinalaiset ja heikentämällä heitä entisestään, tai niin israelilaiset ilmeisesti toivovat. Se myös lujittaisi amerikkalaisten johtamaa liittoumaa Irania vastaan, joka on pitkään ollut Israelin ja Saudi-Arabian hallitusten päävihollinen.
Joulukuussa Netanjahu – ehkä toivoen voivansa imarrella saudeja – kehotti julkisesti Washingtonia vahvistamaan sitoutumisensa Saudi-Arabian turvallisuuteen Valkoisen talon ja absoluuttisen monarkian välisten siteiden horjuessa. Bidenin hallinto – joka on ollut yhtä innostunut Abraham-sopimuksista kuin Trump – ilmeisesti teki parhaansa välittäen kulissien takaisia keskusteluja Saudi-Arabian ja Israelin välisen sopimuksen aikaansaamiseksi, paljasti The Wall Street Journal maaliskuussa. Mutta Saudi-Arabian esittämät kohtuuttomat vaatimukset – Yhdysvaltojen turvallisuustakuut, lisää asekauppaa ja apua ydinohjelmassa – näyttivät siltä, että ne oli suunniteltu hylättäviksi ja tarjoamaan saudeille keino välttyä Israelin muodollisesta syleilystä.
Tämä oli ensimmäinen huomattava merkki siitä, että saudit olivat muuttamassa mieltään, eivätkä halunneet edetä kihlauksesta avioliittoon Israelin kanssa.
”Vaarallinen kehitys Israelille”
Samaan aikaan samassa kuussa tapahtui diplomaattinen maanjäristys: sen sijaan, että olisivat huipentaneet suhteensa Israeliin ja liittyneet virallisesti sen pakkomielteiseen ristiretkeen Irania vastaan, saudit päättivät tehdä rauhan Iranin kanssa.
Israelin ja ennen kaikkea amerikkalaisten näkökulmasta vielä pahempaa oli se, että historiallisen lähentymisen välittäjänä toimi Kiina, jonka voimistuva kansainvälinen asema, itseluottamus ja vaikutusvalta soittavat hälytyskelloja Washingtonin mahtavien johtajien keskuudessa. Kiina, joka ei ollut koskaan aikaisemmin välittänyt näin suurta diplomaattista läpimurtoa alueella – rooli on aina ollut amerikkalaisilla – tarjoutuu nyt johtamaan israelilaisten ja palestiinalaisten välisiä rauhanneuvotteluja.
Israelin entinen pääministeri Naftali Bennett kuvasi Iranin ja Saudi-Arabian välisten suhteiden palautumista ”vakavaksi ja vaaralliseksi kehitykseksi Israelille ja merkittäväksi diplomaattiseksi voitoksi Iranille”. Tel Avivin yliopiston Kansallisen turvallisuuden tutkimuslaitos, Israelin tiedustelu- ja sotilashallinnon veteraanien täyttämä ajatushautomo, julkaisi artikkelin, jossa valitettiin, että ”Israel, joka näytti olevan arabimaailman hyväksynnän kynnyksellä, tuli toistaiseksi hylätyksi”.
Iranin ja saudien välisen läpimurron jälkeen Bidenin hallinto lähetti CIA:n johtajan William Burnsin Riadiin lukemaan saudeille lakia. Mutta amerikkalainen huippuvakooja kohtasi ilmeisesti vastalauseen Mohammad bin Salmanilta, joka oli sekä kruununprinssi, pääministeri että valtakunnan tosiasiallinen hallitsija.
Yhdysvaltojen hallituksen ajatuksia luotettavasti välittävän David Ignatiuksen, Washington Postin kolumnistin, mukaan Mohammad bin Salman ”on kertonut saudiarabialaisille uskotuilleen, että Yhdysvallat on edelleen kuningaskunnan kumppani, mutta ei ainoa sellainen”. Kruununprinssi kertoi näille sisäpiiriläisille, että hänen edeltäjänsä olisivat välittömästi suostuneet USA:n pyyntöihin. Ignatiuksen mukaan bin Salman sanoi: ”Rikoin aiemman linjan, koska haluan jotain vastineeksi.”
Saudit muun muassa torjuvat nyt säännöllisesti amerikkalaisten pyyntöjä lisätä öljyntuotantoa hintojen alentamiseksi. Ignatius tulkitsee tämän Saudi-Arabian viestiksi, että ”Yhdysvallat ei enää määrää Persianlahden asioista tai öljymarkkinoista. Kävi niin tai näin, Amerikan hegemonia Lähi-idässä on ohi.”
Samaan aikaan saudit ja iranilaiset pyrkivät avaamaan uudelleen suurlähetystöjään ja kutsuvat valtionpäämiehiä vierailulle. Mikä tärkeintä, maiden lähentyminen on – jälleen kerran kiinalaisten taitavan välityksen avulla – tasoittanut tietä yhteisymmärrykselle lopettaa vihdoinkin Jemenin sota.
Se olisi konkreettisin ja välittömin hyöty maalle, jossa on kahdeksan vuotta sodittu Saudi-Arabian johdolla Yhdysvaltojen tukemin pommituksin. Sota ja siitä johtuva nälänhätä ovat tappaneet satoja tuhansia ihmisiä. YK kutsuu tilannetta maailman pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi.
Yhdysvaltojen asema heikkenemässä
Viimeisimmät Saudi-Arabian toimet ja niiden vaikutukset Yhdysvaltoihin ja sen asiakkaaseen Israeliin voidaan ymmärtää vain käänteentekevien geopoliittisten muutosten kautta. Näitä ovat Kiinan nousu maailmanvallaksi, sen tiivistyvä liittoutuminen Venäjän kanssa ja Yhdysvaltojen vallan rapautuminen. Jälkimmäinen näyttää kiihtyvän johtuen Washingtonin harkitsemattomasta ja avoimesta sitoutumisesta Venäjää vastaan käytävään sijaissotaan, jota Ukrainalla ei ole mahdollisuutta voittaa.
Uho, jolla amerikkalainen ja eurooppalainen eliitti otti sodan vastaan – vain kuukausia nöyryyttävän ja kaoottisen Afganistanista vetäytymisen jälkeen – on ryskynyt realiteettien kivikkoon. Massiivisista sotilasmenoistaan huolimatta Yhdysvalloilla ei ole teollisia ja sotilaallisia resursseja – etenkään ilmapuolustusjärjestelmiä ja tykistöä – ylläpitää Ukrainaa uuvuttavassa, vanhanaikaisessa maasodassa Euroopan mantereella.
Hämmentävät EU:n ja USA:n pakotteet, jotka presidentti Joe Bidenin sanoin muuttaisivat ruplan rupuvaluutaksi ja upottaisivat Venäjän talouden, eivät ole ainoastaan epäonnistuneet täysin, vaan lisäksi vahingoittaneet pakotteiden laatijoita.
Nyt maat ympäri maailmaa vähentävät ripeästi riippuvuuttaan dollarista ja käyvät kauppaa omilla valuutoillaan dollarin sijaan suojautuakseen Washingtonin paljon käytetyltä pakoteaseelta. Jopa Bidenin valtiovarainministeri Janet Yellen tunnusti julkisesti tässä kuussa: ”Kun käytämme dollariin liittyviä taloudellisia pakotteita, on olemassa riski, että se saattaa ajan myötä heikentää dollarin hegemoniaa.”
Kaikki tämä on kaukana siitä, mikä Yhdysvallat oli kylmän sodan lopussa: sotilaallinen, diplomaattinen ja taloudellinen jättiläinen, jolla ei ollut kilpailijaa. Mikään muu maailmanmahti ei pystynyt kokoamaan puolen miljoonan sotilaan vahvuista armeijaa ja sijoittamaan sitä toiselle puolelle maailmaa, kuten Yhdysvallat teki vuosina 1990–1991 vapauttaakseen Kuwaitin Irakin miehityksestä. Amerikkalaisten sotilaallisen ja diplomaattisen ylivallan – ”uuden maailmanjärjestyksen”, kuten presidentti George H. W. Bush sitä kutsui – piti kestää ikuisesti. Sen pyrkivät varmistamaan uuskonservatiivit, jotka suunnittelivat USA:n hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin syyskuun yhdennentoista päivän terrori-iskujen jälkeen.
Epäluotettava liittolainen
Mutta niin ei ole käynyt. USA:n tuhoisa ja rikollinen hyökkäys Irakia vastaan vuonna 2003 ei johtanut yhdysvaltalaisten pysyvään läsnäoloon ja vaikutusvaltaan. Hyökkäyksellä onnistuttiin vain vahvistamaan Irania, joka myös löytyi uuskonservatiivien iskukohteiden listalta.
Kiinalaiset yritykset – eivät yhdysvaltalaiset yhtiöt – ovat viime kädessä rakentamassa Irakia uudelleen.
Vallanvaihtoon tähdännyt Obaman hallinnon sota Libyassa kaatoi Muammar Gaddafin hallituksen. Tilalle tuli laeista piittaamaton, heikko valtio ja ihmiskaupan keskus. Yhdysvaltojen johtamassa, hallinnon kaatamista tavoitellussa sodassa Syyriassa – joka myös on pitkään ollut uuskonservatiivien kohteena – käytettiin al-Qaidaan kytköksissä olevia jihadisteja. Sota keskeytyi Venäjän väliintuloon. Nyt, Iranin ja Saudi-Arabian lähentyessä, Syyria toivotetaan tervetulleeksi takaisin arabien joukkoon. Lisäksi on tietysti USA:n tappio Afganistanissa.
Miksi normalisoida?
Kaiken tämän valossa saudeja voi tuskin syyttää siitä, että he etsivät ulospääsyä täydellisestä riippuvuudestaan Washingtonista. Suhde alkoi vuonna 1945 ja vahvistui vasta yksinapaisina aikoina kylmän sodan lopussa ja vuosien 1990–1991 Persianlahden sodan jälkeen. Suhteiden normalisoinnissa Israelin kanssa – USA:n ja Israelin ehdoilla – oli järkeä vain tilanteessa, jossa saudien oli tehtävä kaikkensa miellyttääkseen amerikkalaisia tukijoitaan. Jos se tarkoitti palestiinalaisten pettämistä ja sionistien hyväksymistä, olkoon niin.
Orastavassa moninapaisessa maailmassa saudeilla on kuitenkin vaihtoehtoja, ja Mohammad bin Salman aikoo selvästi tavoitella niitä. Washington on 11 000 kilometrin päässä Riadista, ja yhä useammat pitävät sitä oikukkaana ja epäluotettavana.
Toisaalta saudeilla on Iran aina naapurinaan, ja Saudi-Arabia sijaitsee samalla Euraasian mantereella Venäjän ja Kiinan kanssa. Nopeasti kasvavat taloussuhteet tarkoittavat, että Kiina on nyt Saudi-Arabian tärkein kauppakumppani. Loppujen lopuksi Saudi-Arabia voi taata turvallisuutensa vain hyvillä naapuruus- ja kauppasuhteilla.
Todellisuus valkenee
Saudit ovat luotsanneet arabeja suhteiden palauttamisessa Syyrian hallitukseen, jonka kaatamisyrityksessä he olivat auttaneet amerikkalaisia vuosikausia. Lisäksi saudien on lähiaikoina määrä tunnustaa Hamasin johdon asema. The Times of Israelin mukaan tämä siirto, joka on tehty vuosikausien vieraantumisen jälkeen, ”vähentää edelleen Israelin toiveita suhteista Saudi-Arabian kanssa”.
Todellisuus näyttää valkenevan jopa joillekin Washingtonin kiivaimmille uuskonservatiivisille sotahaukoille: saudit eivät enää ole USA:n vasalleja, joita voidaan käskeä Amerikan mielihalujen mukaan.
Aiemmin huhtikuussa voimatoimia suosiva republikaanisenaattori Lindsey Graham tapasi kruununprinssi Mohammad bin Salmanin. ”Mahdollisuus vahvistaa Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian suhdetta on todellinen, ja todellisia ovat myös Saudi-Arabiassa meneillään olevat uudistukset”, Graham intoili tapaamisen jälkeen. Senaattori lisäsi odottavansa innostuneena työskentelyä hallinnon ja kongressin republikaanien ja demokraattien kanssa, jotta nähtäisiin, onko Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian suhteet mahdollista viedä seuraavalle tasolle.
Tämä on sama Graham, joka oli luvannut ”molempien puolueiden tsunamin” Saudi-Arabiaa vastaan sauditoisinajattelijan ja Washington Postin kolumnistin Jamal Khashoggin karmean, vuonna tehdyn 2018 murhan ja paloittelun johdosta. CIA päätteli Mohammad bin Salmanin henkilökohtaisesti määränneen murhan toteutuksen. Mutta Graham ei maininnut tätä epämiellyttävää seikkaa, vaan keskittyi hyviin uutisiin: saudit tilasivat 37 miljardin dollarin arvosta Boeing-lentokoneita, jotka valmistettaisiin Etelä-Carolinassa, senaattorin kotiosavaltiossa.
Israelin harhaluulot
Riadin-vierailunsa jälkeen Graham matkusti Jerusalemiin. Siellä hän kertoi Benjamin Netanjahulle, että Yhdysvallat työskentelee edelleen lujasti varmistaakseen Israelin ja Saudi-Arabian suhteiden normalisoinnin.
”Sanoin [Mohammad bin Salmanille], että paras aika parantaa suhteitamme on nyt, että presidentti Biden on erittäin kiinnostunut normalisoimaan suhteet Saudi-Arabian kanssa ja että Saudi-Arabia on vuorostaan halukas tunnustamaan yhden ja ainoan juutalaisen valtion”, Graham kertoi Netanjahulle.
”Haluamme suhteidemme palauttamista ja rauhaa Saudi-Arabian kanssa”, Netanjahu toisti. ”Tällä sopimuksella voi olla valtavat, historialliset seuraukset Israelille, Saudi-Arabialle, Lähi-idälle ja koko maailmalle.”
Mutta nuo ovat harhaluuloja. Saudi-Arabian kiinnostus ”rauhaan” Israelin kanssa saavutti huippunsa, kun kuningaskunta oli haavoittuvimmillaan ja tunsi tarvetta vahvistaa suhdettaan Yhdysvaltoihin. Nyt kun Saudi-Arabia noudattaa moninapaista strategiaa, miksi kiirehtiä? Saudeilla valtavine öljyrikkauksineen on aina tarjottavaa muille maille ja siksi vaihtoehtoja riittää.
Mitä Israel voi tarjota? Sen vakoiluteknologiat ja hypetetty hi-tech voivat olla hyödyllisiä joidenkin maiden hallituksille, mutta ainutlaatuisia ne eivät ole. Israelilla on pieni ja kilpailukyvytön tehdasteollisuus, eikä se ole suuri energiantuottaja. Se on pikemminkin lännen vahingollinen, kolonialistinen siirtokuntaprojekti, josta on tulossa yhä kauhistuttavampi ja asenteiltaan jyrkempi. Sillä ei ole juurikaan mahdollisuuksia löytää toista yhtä omistautunutta ja avokätistä kumppania kuin Yhdysvallat. Tämä tarkoittaa, että kun Yhdysvaltojen vaikutusvalta heikkenee alueellisesti ja maailmanlaajuisesti, samalla vähenee myös Israelin valta.
Mutta kenenkään ei pidä elätellä harhoja, että Saudi-Arabian hallitus ei periaatteellisista syistä tue Israelia ja sionismia. Se on jo osoittanut olevansa enemmän kuin halukas tekemään niin, jos sen edut niin vaativat. Mutta jos ja kun Saudi-Arabian ja Israelin suhteet normalisoituvat, se johtuu todennäköisimmin siitä, että israelilaiset – eivät saudit – etsivät epätoivoisesti pelastusköyttä sieltä mistä voivat selviytyäkseen pysyvästä olemassalon kriisistään.
Ilman massiivista ulkopuolista tukea sionistisella siirtokunnalla Palestiinassa on edessään synkkä tulevaisuus.
Teksti: Ali Abunimah
Kirjoittaja on The Electronic Intifadan toiminnanjohtaja.
Suomennos: Anu Harju
Artikkelin on alun perin julkaistu 19.4.2023 osoitteessa https://electronicintifada.net/content/why-saudis-have-called-their-israeli-wedding/37561
