Kyselyyn osallistuneiden kesken on arvottu 10 kpl Naton salaiset armeijat -kirjoja. Onnittelut voittajille.
Ohessa kyselyyn osallistuneiden perusteluita kannalleen.
Ei Natolle:
– Parempi ettei ärsytetä Putinia.
– Naton päämääränä ei ole maailmanrauha vaan sisällissodat Yhdysvaltojen hyväksi.
– Itsenäisyyden vuoksi, vapauden vuoksi.
– Emme halua maksajiksi maiden valtauksessa ja tappamisessa päästäksemme käsiksi heidän luonnonvaroihin.
– Niitä riittää.
– Ei ole mitään syytä liittyä k.o. ”hyökkäys”-liittoon. Nato on USA:n työkalu. Liittyminen lisäisi Suomeen kohdistuvia uhkia huomattavasti.
– Suomen ei pidä sekaantua kansainvälisiin konflikteihin, joissa Nato on mukana. Puolueettomuus, YK, oma puolustus.
– Sotateollinen markkinointijärjestö ja USA:n omien etujen puolustaja!!
– Ei Naton itärajaa Suomeen.
– Meiltä menee viimeisetkin rippeet itsenäisyydestämme.
– Nato on USA:n hallinnassa.
– Pekurinen elää!
– Make peace no war!
– Nato on roistojärjestö ja tappokoneisto. Ei missään nimessä NATOON!
– Ruotsin kanssa yhteisturvaa.
– Enemmän haittaa kuin hyötyä. Olisimme vain muita turvaamassa.
– En halua joutua Jemeniin.
– Koska Venäjä suuttuis ja Suomelle voi käydä huonosti.
– EU+USA=United States of North Atlantic.
– Nato ei ole puolustusliitto, vaan verinen, valheellinen USA:n kontrolloima terrorismiliitto.
– Venäjän suhteita.
– Ei imperialismille.
– Sotimalla ei ratkaista yhtäkään konfliktia. Maailma tarvitsee parempaa neuvottelukykyä.
– Ei USA:n laajenimiselle.
– Minusta koko sotilasliitto pitäisi lopettaa. Ei sodalle, kyllä rauhalle.
– Puoluettomuus on maamme turva.
– Kallis!!! Venäjä ärsyyntyy!!! Diplomatiaa kehiin.
– Ollaan mukana myös sellaisissa operaatioissa, mitkä eivät ole inhimillisiä (Esim. Jugoslavia aikanaan).
– Sotaliitot purettava.
– Geopoliittinen asema.
– Nato on uhka!!!
– Nato=jenkit -> EU:n sisällä puolustusyhteistyötä lisättävä.
– Nato antaa eliitille valtaa polkea köyhien oikeuksia. Nato ajaa Suomen sotiin. Kokoomus kannattaa Natoa, siinä on jo tarpeeksi hyvä syy vastustaa sitä!
– Puolueeton Suomi, jolla on hyvä sekä ulko- että sisäpolitiikka on paras turvamme.
– Toisilla jäsenillä lienee suurempi sotimisen tarve kuin Suomella puolustamisen tarve.
– Näin pienelle valtiolle ei tarvita suuria ongelmia.
– Ei sotilasliitoille!
– Suomen pitäisi mielestäni pysyä puolueettomana ja pyrkiä ”kultaiseen keskitiehen”.
– Riippumattomuuden säilyttäminen.
– Koska Natolla on omat poliittiset ja geopoliittiset tavoitteet.
– Parempi pysyä puolueettomana.
Kyllä Natolle:
– Muuten Venäjä syö Suomen.
– Rauhan puolesta. Putinia/Stalinia/Hitleriä vastaan.
– Suomella ei ole resursseja taistella supervaltoja vastaan ilman apua.
– Lisää Suomen turvallisuutta (5. artikla). Suomi kuuluu länsimaihin, jolloin Nato on luonnollinen viiteryhmä. Suomi tekee jo nyt yhteistyötä. Jäsenenä olisimme mukana vaikuttamisessa.
– Suomen ainoa henkivakuutus. Ei mitään syytä jäädä ulkopuolelle.
– Suomen turvallisuus.
– Nato on EU:n puolustusvoimat.
– Tulevaisuudessa Suomen tulisi liittyä sillä se on turvallisuustakuu ja armeijan kyky parantuisi.
– Suomi voisi täten osallistua entistä paremmin kriisinhallinta- ja rauhanturvaoperaatioihin.
– Ainoa takuu rauhalle.
– Koska kaikki muut pohjoismaat kuuluvat ja Anders Fogh Rasmusssen…
– Suomi mukaan samaan yhteisöön, muiden sivistysvaltioiden kanssa. Nato-jäsenyys myös lisäisi Suomen turvallisuutta.
– Ilman muuta.
– Venäjä, Venäjä, Venäjä.
– Mikäpä ettei.
– Suomen paikka muiden länsidemokratioiden kanssa + lisää turvallisuutta.