Rauhanpuolustajien edustajat haastattelivat Länsi-Ukrainan Lvivissä elokuun lopulla kolmea nuorta feministiaktiivia Ješiä, Rimmaa ja Kvitkaa, jotka eivät halunneet esiintyä tässä jutussa koko nimillään. He toimivat aktiivisesti Lvivin feministinen työpaja -järjestössä.

Työpaja perustettiin Euromaidanin jälkeen, mutta yksi vetäjistä Ješ huomauttaa, ettei Maidan ollut hänelle tärkein motiivi. Perustajia yhdisti feministisen näkökulman lisäksi halu kohottaa yhteiskunnallista aktiivisuutta erityisesti Lvivin alueella, jossa perinteisten arvojen ja kirkon rooli on vahva useimpien perheiden elämässä. Yhteiskunnan yleinen tilanne ehkä selittää sen, miksi tyttöjen täytyy perustaa oma järjestö. Työpajan tilaisuuksissa käsitellään eri aiheita kuten taloutta ja sotaa, ja yritetään valaista erilaisia näitä kysymyksiä käsitteleviä näkemyksiä ja suuntauksia. Muille järjestöille halutaan esitellä omia feministisiä käsityksiä ja toimintaa.

Työpaja aloitti järjestämällä keskustelutilaisuuksia aiheesta ”mitä feminismi on?”. Tilaisuuksia oli eri aiheista alkaen politiikasta aina pyöränkorjaukseen (kuvitellaan, ettei tyttö pysty korjaamaan polkupyörää). Eräät aiheet olivat yllättävän suosittuja, muun muassa mestarikurssi ”koruja kierrätysmateriaaleista”.

ERIMIELISYYKSILTÄ VÄLTYTÄÄN KONKREETTISILLA HANKKEILLA

Lvivissä ei aiemmin ollut avoimesti feminististä järjestöä. Jäsenet ovat alun perin kotoisin Ukrainan eri kaupungeista ja alueilta, Lvivistä Donbassiin ja Tšernigoviin saakka. Aktiivisimpia ovatkin muualta muuttaneet naiset. Aktiivit kertovat, että Lvivissä perinteinen perhemalli on hyvin vahva. Kaupunginjohtaja Sadovoita pidetään eurooppalaisena, kun hän käy säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Kaikkiin julkisiin tilaisuuksiin kutsutaan pappi. Kouluissa opetetaan kristillistä etiikkaa, se on useimmiten pakollista, vaikkei oppilas olisikaan kristitty. Läsnäolon varmistamiseksi tunnit pidetään keskellä koulupäivää. Kirkon vaikutusvalta kaupunginvaltuustossa on suuri. Esimerkiksi taannoisella koko perheen Sosedi-festivaalilla (suomeksi Naapurit) pappi piti pyhitysseremonian.

Itä-Ukrainan Tšernigovista Lviviin muuttanut Rimma arvioi kuitenkin, että kaupunginjohtaja ja kaupungin hallinto ovat erilaisia kuin hänen kotiseudullaan. Harkovaan tai Tšernigoviin verrattuna uudet kaupunginvaltuutetut ja nuoret työntekijät johtopaikoilla ovat helpommin lähestyttäviä, avoimempia ja edistyksellisempiä. Kaupunkiin on esimerkiksi perustettu kaupunkikehityksen instituutti, jossa on kymmenisen työntekijää, samoin historiallisen perinnön suojelukomitea. Kaupunkiympäristön kehitystä valvotaan muun muassa estämällä hakkuita puistoissa. Harkovaan verrattuna Lvivin tilanne on Rimman mukaan tässä suhteessa parempi: ”Täällä onnistuimme esimerkiksi estämään puiden hakkaamisen katoliselle piispalle suunnitellun patsaan tieltä.” Kaupunginhallinto on myös luovuttanut tilan työpajan käyttöön.

Kiovan feministiliike on hajonnut transihmiset hyväksyviin ja heidät ulos sulkeviin. Lvivissä ei ole sellaisia ideologisia konflikteja, vaan yhteinen kieli on onnistuttu löytämään erimielisyyksistä huolimatta. Siellä ei tosin paneuduta niinkään teorioihin ja manifesteihin vaan konkreettisiin projekteihin. Aktivistit yrittävät saada toiminnan rakenteen vakiintumaan ja he yrittävät tehdä työtä niiden kaupunkien kanssa, joiden kanssa asioista pystytään sopimaan.

NÄYTTELYILLÄ PUITTEITA ONGELMIEN POHDINTAAN

Feministisellä työpajalla on tällä hetkellä käynnissä moni eri hankkeita. Varhaisnuorille on perustettu oma tyttöjen kerho. Teini-ikäisille on järjestetty tapahtumia sosiaalisesta sukupolvesta, opetettu kommunikaatiotaitoja ja perustettu feminismiä käsittelevä nettisivu. Lisäksi työpajan jäsenet ovat kuvanneet videoita, joissa on mukana eri maiden ja kaupunkien feministejä.

Yksi merkittävä toiminnan muoto ovat näyttelyt. Viimeksi esillä oli 22 grafiikantyötä intialaiselta kulttuurijärjestöltä, ja sen yhteydessä esitettiin Pelko-niminen performanssi. Tavoitteena oli luoda puitteet pohtia naisten sosialisaation erityispiirteitä ja tapoja, joilla voi selviytyä tiedostamattomista peloista. Näyttelyn ohessa on pidetty keskusteluja siitä, mitä pelko merkitsee, pelosta toteuttaa itseään, naisen subjektiviteetista ja pelosta sukupuolista halua kohtaan. Näyttelytoiminta luo puitteet tapaamisille ja yhteiselle pohdinnalle, vaikka toiminnan vaikuttavuutta onkin vaikea arvioida.

Tämä on työpajan neljäs näyttely. Ensimmäisen aiheena oli äitiys. Yhteistyötä on tehty myös venäläisten aktivistien kanssa. Jekaterina Nenaševan ja Anna Boklerin Älä pelkää -projekti vankilassa olevista naisista oli esillä keskuksessa.
 Myös vammaisten naisten asemaa on käsitelty. Ennen naistenpäivää pidettiin valokuvanäyttely tavoitteisiinsa päässeistä naisista.

MYSTINEN KANSALLINEN IDEA

Työpajalla ei juuri ole pysyviä aktiiveja, vaan ihmiset vaihtuvat jatkuvasti, mikä tuottaa ongelmia. Mutta polttavin ongelma on rahoituksen puute: avustusta on saatu lähinnä kansainväliseltä nuorten feministien FRIDA-rahastolta, mutta toimijoille ei pystytä maksamaan työstä ja joka projektille joudutaan etsimään rahoitus erikseen. Byrokratiakin tuottaa päänvaivaa. Kun järjestöä oltiin rekisteröimässä, ongelmia aiheutti viranomaisten vaatimus, että dokumenteissa olisi feminiinisukuisia termejä. Kvitka kertoo tarjoutuneensa pitämään oppitunteja tytöille. Koulu suostui, mutta vain sillä ehdolla, ettei sanaa gender (sosiaalinen sukupuoli) mainita, koska ”se on paholaisesta”. Ukraina kieltäytyy myös allekirjoittamasta Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, koska gender-sana esiintyy sopimuksessa.

Fyysistä häirintää ei ole Lvivissä ollut, mutta Kiovan kollegojen järjestämää tasa-arvofestivaalia vastaan hyökättiin. Nationalistisen retoriikan voimistuessa myös homovastainen puhe kovenee. Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta 15 naista osoitti Užgorodissa mieltään naisten tasa-arvon puolesta. Karpatskaja Sitš (Karpaattien kasakkakunta) -järjestön miehet häiritsivät tilaisuutta väittäen, että kulkue ei aja naisten vaan homojen oikeuksia. ”Keskustelu sujuu Lvivissä ilman väkivaltaa. Muissa kaupungeissa on myös elokuvaesityksiä häiritty. Luultavasti järjestö jätetään rauhaan Lvivissä siksi,
ettei sitä koeta uhkaksi kansalliselle idealle, tai ehkä feministien suuta
 ei ole täällä yritetty tukkia, koska Lvivin nuorisolla ei ole suuria toimintaresursseja”, toteavat nuoret aktivistit.

Mikä on tuo kansallinen idea, jota feminismi voisi uhata? Kaikki kolme tyttöä nauravat: ”Sitä ei tiedä kukaan.” He lisäävät, että monilla nationalisteilla se kiteytyy vihaan. He mainitsevat kirjailija Juri Andruhovitšin, jonka kolumni Sbrutš-lehdessä pilkkasi venäjän- kielisiä ja loukkasi sekä Itä- että Länsi-Ukrainan asukkaita. Tytöt harmittelevat, että monien kulttuurihankkeiden ainut päämäärä on itäukrainalaisten assimilaatio. Yhteiskunnassa ei ymmärretä paikalliskulttuurien arvoa.

SOTA-AIHETTA KARTETAAN

Virallinen kansakunnan idea julistaa, että todellinen Ukraina on länsiosassa ja tätä aatetta tulee levittää muihin osiin maata. Toki poikkeuksiakin on, mutta monet taideprojektit keskittyvätkin levittämään Galitsian sovinismia itään. Galitsia on länsiukrainalainen historiallinen maakunta, joka ulottuu Puolan puolelle rajaa. Lvivissä on myös voimakas Galitsian autonomian kannattajajoukko, mutta he eivät vaadi sitä avoimesti.
Itäukrainalainen Rimma sanoo: ”Meillä idässä tavoitteena oli patriotismi, ei nationalismi. Nyt monet nationalistit ymmärtävät patriotismin luopumiseksi äidinkieli venäjästä ja siirtymiseksi vain ukrainan käyttöön. Maassa ei ymmärretä itäosien paikallisen kulttuurin arvoa.”
Toisaalta asenteet ovat kovat molemmin puolin ”rajaa”. Tytöt ovat kuulleet, että Itä-Ukrainan Makievkassa on levitetty kuvia ”Ukrainan-mielisestä” tytöstä kuvatekstein ”Tämä tyttö on lesbo ja kansan vihollinen”.

Sotaan liittyviä tilaisuuksia ei työpajassa ole järjestetty, koska vältetään ”riitaantumasta täysin”. Aihe on liian kipeä ja kärkevä. ”Emme tiedä miten puhua siitä, emme itse asiassa edes puhu sodasta, jotta järjestö ei hajoaisi.”

SOTAVETERAANEISTA TEHDÄÄN SANKAREITA

Muutamia tilaisuuksia on järjestetty naisille, joiden miehet ovat sotineet tai sotivat Donbassissa. Palanneet sotilaat ovat sekaisin, mutta kuntoutusohjelmia ei ole. Post-traumaattisesta syndroomasta kärsiville veteraaneille ei ole kuntoutusohjelmia. Facebookissa on ryhmä Ljudi pomogite (Auttakaa hyvät ihmiset), jossa on kyselty neuvoja muilta jäseniltä, joiden mies on palannut sodasta. Keskusteluista ilmenee, etteivät miehen psyykkisistä oireista kärsivät hajoavat perheet luota psykiatreihin ja psykologeihin. Useimmin kehotetaan kääntymään valtion tai armeijan edustajien puoleen. Ajatellaan myös, että on naisen velvollisuus ylläpitää perhettä, ja siksi sotaveteraanien vaimot saavat negatiivisia kommentteja valittaessaan esimerkiksi puolisoidensa väkivaltaisuudesta. He ovat siis huonoja vaimoja, kun eivät osaa auttaa sotasankariaan.

”Psyykkisen avun sijasta sotaveteraanit saavat kutsuja kouluihin, joissa heiltä odotetaan kertomuksia urotöistä ja taistelusta vihollista vastaan”, Kvitka toteaa. ”Eräs kotiutettu tuttava kritisoi jyrkästi lapsille pidettäviä tarkka-ammuntakilpailuja. Tämä on ainut kerta, kun tiedän sotaveteraanin vastustaneen sankarimyyttien rakentamista.”

Sodasta puhutaan pääasiassa tyyliin ”Ukrainaa täytyy puolustaa”, ”Rajalle pitää rakentaa muuri”. Eurooppa koetaan sotilaalliseksi kysymykseksi. Kaupungin vallanpitäjät viestittävät Itä-Ukrainan sodasta puhuttaessa, että täytyy puolustaa Eurooppaa. Eurooppa-päivää vietettiin tänä vuonna panssarivaunutehtaan alueella tunnuksella ”Ukraina on Euroopan kilpi”. ”Sodan lopettaminen” tarkoittaa militaristisen kiihkon voimistamista ja aseistuksen lisäämistä. Maassa ei ole yritystäkään pohtia, mitä tarkoittaa rauhanrakentaminen.

Hallinnon ylätasollakaan kukaan ei tavoittele tilanteen rauhanomaista ratkaisua, ja se on pääsyy sodan jatkumiseen. Osallistumista sotaan arvostetaan niin paljon, että se on jopa oikeudessa lieventävä asianhaara, sotaveteraanit saavat kovistakin rikoksista ehdonalaista. Tämä on lakiin kirjaamaton oikeuskäytäntö.

Donbassissa sotii nyt myös naisia. Heidän oikeuksiaan poljetaan: heitä on tarkka-ampujina, tykistössä, konekiväärijoukoissa, mutta muodollisesti he ovat kokkeja tai kirjureita. Luonnollisesti siitä maksetaan vähemmän. Feministisissä järjestöissä suhtautuminen tähän vaihtelee: jotkut puolustavat naisten oikeutta olla sotilaita, jotkut vastustavat sotaa kaikissa muodoissaan. ”Minulle tämä on pitkän kehityksen kysymys. Kehitämme yhteiskunnallisia näkemyksiä. Feminismin perusongelma ovat väkivallan eri muodot, eikä haluttaisi tukea väkivaltaretoriikkaa”, toteaa Rimma.

Teksti ja kuvat Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era

Kuvissa olevat t-paidat ovat myynnissä Lvivin Kansallismuseon kaupassa.

• Ylemmän paidan tekstit:

Minkä puolesta 
neuvostoarmeija taisteli?
Neuvostoliiton

Onko se olemassa?

Ei

Minkä puolesta Wehrmachtin sotilaat taistelivat?
Kolmannen valtakunnan
Onko se olemassa?

Ei

Minkä puolesta Ukrainan 
vapaaehtoispataljoonat taistelevat?

Ukrainan itsenäisyyden
Onko se olemassa? 

On!