Haastattelussa sosiologi Carine Clément.

Joulukuun alussa turistit kuvaavat Eiffel-tornin edessä jättiläispandaa ja jääkarhua, joiksi ukrainalaisnuorukaiset ovat pukeutuneet. ”Tulimme kaksi kuukautta sitten Barcelonasta, mutta nuket teimme kotona ja esiinnyimme myös Kiovassa”, kertovat Vasili Vinnitsasta ja Saša Kiovasta. Heillä on vuokra-asunto lähistöllä, sillä nuket ovat painavia. Poliisit ajavat heidät välillä pois, mutta he palaavat sitkeästi. He aikovat tehdä mainoksia ja järjestää ison näytöksen Pariisissa.

Eläinten esittäjät uskoivat, ettei lähestyvä liikennelakko karkota turisteja. Moni siirtotyöläinen haaveili ylimääräisistäkin tuloista lakon takia. Esimerkiksi naiset, jotka vievät lapsia kouluun ja hakevat heidät kotiin, samoin järjestäytymättömät taksinkuljettajat, jotka ostivat dieseliä varastoon eivätkä ajaneet lakon alkupäivinä. Pariisilaiset ajoivat kimppataksilla, mutta myös tariffit nousivat tuntuvasti. Lentokentille johtavilla teillä oli tuntien ruuhkat, mikä harmitti matkustajia.

Tosin monet kulkivat töihin jalan, esikaupungista se oli tunti suuntaansa, ja jos piti poiketa johonkin, tunti lisää. Itä-Euroopasta muuttaneiden Facebook-ryhmät täyttyivät lakkoa moittivista kommenteista, mutta se ei yllättänyt luettuani ”Venäläiset Suomessa” -ryhmän kommentteja taannoisesta postiväen lakosta.

Ranskalaiset ovat keränneet 30 lakkopäivänä solidaarisuuskassaan yli 1,5 miljoonaa euroa. Lakkolaiset eivät suostuneet presidentti Macronin ehdottamaan ”joulun välirauhaan”. Joulukuun puolivälissä hallitus lupasi, että eläkeiän korotus 62:sta 64:ään vuoteen koskee vasta vuonna 1975 syntyneitä ja nuorempia aiemman vuoden 1963 sijaan, mutta lakko jatkui. Eläkeiän korotusyrityksiä on tehty vuodesta 1995 alkaen, mutta hallitukset ovat lakkojen takia joutuneet perääntymään.

Haastattelin sosiologi Carine Clémentia lakon alla. Vähän aiemmin häneltä oli 10 vuodeksi evätty pääsy Venäjälle, vaikka hän on asunut ja työskennellyt maassa 20 vuotta. Hänen piti esitelmöidä Moskovassa ”keltaliivien” liikkeestä:

”Yritin verrata keltaliivejä venäläisiin sekatyöläisiin, joita kutsun nimellä vatniki, toppatakkiset. Molemmat ryhmät asuvat provinssissa, tekevät paljon työtä ja ansaitsevat huonosti.”

Clément ei halua rinnastaa ryhmiä suoraan, vaan käyttää termiä resonoida.

”Olen työskennellyt molempien ryhmien parissa. Kun tulin keltaliivien keskuuteen kotiseudullani Lorrainessa, ällistyin, miten kuulemani muistutti venäläisten työläisten keskusteluja. Ajattelutavassa, elämäntavoissa ja työoloissa on paljon yhtäläistä. Heidän välillään resonoi moni seikka: yhteiskuntakritiikki, pyrkimys solidaarisuuteen, sosiaalinen mielikuvitus.”

Vähän ennen joutumistaan FSB:n mustalle listalle Clément matkusteli useilla Venäjän alueilla, muun muassa Altailla ja Astrakanissa.

”Mitä kauemmas mennään Moskovasta, sitä kärkevämpää on keskustelu, ja aivan keskeisistä asioista: eriarvoisuus ja oligarkit, joista sanotaan suoraan, että he ovat rohmunneet maan rikkaudet ajattelematta kansaa lainkaan.”

Kun kysyn, mihin tämä voi johtaa, Clément nauraa: ”Pelkäsin tuota kysymystä, sillä en tiedä mitä vastata. Kyseessä on nimittäin prosessi, jonka tulosta on mahdotonta arvata. Poliittisesti se voi johtaa mihin tahansa. Jos katsotaan globaaleja trendejä, tuloksena voi olla yleinen romahdus, vallankumouksia, kaaos, vasemmiston voittoja, äärioikeiston voittoja. Tosiaan mitä tahansa. Pääasia on, että avautuu uusi näköala. Yhteiskunnassa alimpana olevat ihmiset ovat alkaneet miettiä tilannetta, tiedostaa, että heitä riistetään, että heidän alhainen asemansa on vääryys ja yläluokka elää heidän kustannuksellaan, kaappaa maan rikkaudet voittojen nimikkeellä.”

Clémentin mielestä kehitys ilmenee sekä Venäjän että Ranskan työläisten keskuudessa.

”Työskentelin 90-luvulla paljon työläisten parissa. Nämä nykyiset ovat aivan erilaisia, he pohdiskelevat maataan, sen ideologiaa, suuntaa, he puhuvat demokratiasta ja markkinoista. He eivät pohdi vain miten tulla toimeen, vaan myös miten elää. 90-luvulla he olivat eksyksissä, eivät ymmärtäneet, millaisessa yhteiskunnassa elävät ja mikä on heidän asemansa siinä. Jos he valittivat, se oli abstraktia, ei ollut selvää, kenestä he valittivat. Nyt sen sijaan työläiset ovat ryhtyneet sosiologeiksi.

Ranskan työläisiä ei 90-luvulla kohdannut samanlainen šokki kuin Venäjän, mutta samansuuntaisia epäsuosittuja reformeja on tehty pikkuhiljaa. Esimerkiksi posti on puoliksi yksityistetty. Myös ostovoima on alentunut 80-luvulta, vaikkei yhtä rajusti kuin Venäjällä. Eläminen vaikeutui, vakituista työtä oli vaikeampi löytää. Joka puolella julistettiin uusliberalistista ideologiaa ja palvottiin self made -liikemiehiä, jotka ottivat riskejä eivätkä siekailleet talloa muita. Niinpä ihmiset aluksi syyttivät vaikeuksista itseään: ”Olen luuseri.”

Vuoden 2018 marraskuussa nämä ”luuserit” sitten marssivat kaduille. Se ei voinut olla suunniteltua, sillä polttoaineiden hinnat vaikuttivat liian pieneltä syyltä. Ihmiset suorastaan yllättyivät nähdessään, kuinka paljon heitä oli. Kun he alkoivat keskustella ja tajuta, että heillä kaikilla on varsin samanlainen elämänkokemus, he alkoivat saada takaisin itseluottamustaan. Itsetietoisuus muodostui sysäykseksi, ihmiset alkoivat veljeillä. Veljeys nousi keskustelujen pääasiaksi, kun he keskustelivat, mitä tehdä seuraavaksi. He politisoituivat hyvin nopeasti.

Ranskan yhteiskunnan eri ryhmistä tulevien ihmisten veljeily koskettaa myös siirtotyöläisiä, joita on työmarkkinoilla paljon – rakentajina, ravintoloissa, taksinkuljettajina, siivoojina. Clément sanookin: ”Ranskan alempi keskiluokka ylpeili pitkään sillä, että se sentään on keskiluokkaa ja vakituisissa töissä. He katsoivat usein alaspäin pätkätöiden tekijöitä ja sosiaalituista riippuvaisia. Monet syyttivät siirtolaisia ja pakolaisia eivätkä erottaneet näitä toisistaan. Keltaliivien herättämä aktiivisuus ja solidaaristen yhteyksien syntyminen on johtanut siihen, että sosiaalinen ylenkatse on vähentymässä. Vakituisesti töissä olevat ihmiset ovat kohdanneet pätkätyöläisiä ja tukien saajia ja tajunneet, he ovatkin ok. Ihmiset ovat alkaneet auttaa toisiaan ja ymmärtää paremmin toisiaan.”

Clément katsoo, että solidaarisuus koskee Ranskassa nyt kaikkia pienituloisia.

”Keltaliivit ovat nostaneet asian keskusteluun. Lorrainessa ja Pariisissa on paljon työläisiä Itä-Euroopasta. Vaikka he työskentelevät laillisesti, palkka on selvästi huonompi. Viime aikoina keltaliivien keskusteluissa on ymmärretty yhä useammin, etteivät syypäitä ole siirtotyöläiset vaan tilanne. Näiden ihmisten kotimaassa on huonot olot, siksi he tulevat tänne. Myötätunto ja sitten solidaarisuus heräävät, eivätkä keltaliivit vastusta vierastyöläisiä vaan työlainsäädäntöä, joka sallii yritysten rikkoa Ranskan lakeja siirtolaisten kohdalla. Jos firma palkkaa ukrainalaisia ja myy sitten palvelujaan toiselle firmalle, niin välittäjäfirma voi maksaa työntekijöille ukrainalaista palkkaa, vaikka Ranskan palkat ovat paljon korkeampia. Vika ei ole siirtotyöläisissä, vaan siinä, että maahan syntyvät kahdet työmarkkinat.”

Keltaliivien vuosipäivän mielenilmaukseen 17.11.2019 osallistui 47 000 ihmistä ympäri maan. Joulukuun 29. päivänä eläkeprotestiin osallistui muun muassa Pariisin ooppera esittämällä ulkona Joutsenlampea, ja 2.1.2020 lakko jatkuu edelleen.

Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Pääkuva Wikimedia Commons