Historia on paitsi tieteenala, myös kertomus menneisyydestä. Tutkijoita täsmälliset numerot ja vuosiluvut kiinnostavat lähtökohtaisesti, mutta ne ovat tärkeitä myös tarinankertojille uskottavuuden lisääjinä ja symboleina: useimmille on tuttu paitaan painettu teksti Kiitos 1939–1945. Kertomuksen vaikuttavuuden vuoksi nuo samat vuosiluvut hallitsevat ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua, vaikka historiallisten peilauspisteiden monipuolistamiseen olisi runsaasti perusteita. Syyskuussa julkaistu Risto Volasen Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa 1918–1922 muistuttaa osaltaan, että historia tai edes tie talvisotaan ei ala elokuun 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta.
Tiedettä ohjaavat omat käytäntönsä, siihen enemmän tai vähemmän nojaavaa tarinankerrontaa taas kertojan tavoitteet. Kipunointia syntyy, kun tutkimus kyseenalaistaa vakiinnutetut tarinat, kuten André Swanströmin teos Hakaristin ritarit (Atena) teki myytille suomalaisesta erillis-SS:stä, joka on puolestaan läheistä sukua kertomuksille erillissodasta ja erillishakarististä. Historiatieteen kannalta hyvin hatarat tai vääriksi osoitetut väittämät hallitsevat julkisuutta niin kauan kuin niitä voidaan hyödyntää identiteetin muovaamisessa ja ajankohtaisten poliittisten tavoitteiden ajamisessa.
Talvisodan alkamisen 80-vuotisjuhlien myötä kaikki tämä pulpahtaa jälleen pintaan. Talven 1939–1940 puolustussodan oikeutuksella pyritään kuittaamaan niin sitä edeltäneet kuin myöhemmätkin poliittiset virhearviot. Mielikuvatasolla vuoden 1944 raskaat puolustustaistelut niputetaan talvisodan kanssa yhdeksi ja samaksi veriuhrien pyhittämäksi kamppailuksi. Kuten aina, sujuva tarinankerronta edellyttää tässäkin sopivien painotusten tekemistä. Jos maagiset vuosiluvut pyhitetään vuodatetun veren määrällä, ei sovi unohtaa että Suomi koki toisen maailmansodan suurimmat tappionsa hyökkääjänä 1941. Kuitenkin tuo vuosiluku sivuutetaan muisteloissa yleensä vähin äänin. Näin vältytään käsittelemästä hetkellisesti valtavirtaan noussutta Suur-Suomi-aatetta ja sen kytkeytymistä rotupuhtaan Suur-Saksan rakentamiseen. Kun Hitlerin rooli Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin järkyttäjänä ja sodan aloittajana sivuutetaan, voidaan kirkkain silmin väittää liittoutumisen pelastaneen meidät vuonna 1944.
Raimo Pesonen
