Ruotsin valitsemaa poikkeuksellista koronalinjaa on arvosteltu ja kummasteltu. Kiinnostavimman selityksen naapurimaan toiminnalle on antanut historioitsija Risto Volanen. Hänen mukaansa Ruotsilta puuttuu poikkeustoimet mahdollistava lainsäädäntö ja hallituksen kannalta ”koko hallinto on Kansanterveysviraston kaltaisten itsenäisten myndighetien takana”. Käytäntö juontaa vuosisatojen taakse Ruotsin suurvalta-aikaan ja sen päättymistä seuranneeseen kriisiin 1809.
Ruotsalaishistorioitsija Peter Englundin mukaan virkamieskunnan tehokkuus oli keskeinen selittäjä maan suurvalta-asemaan nousemiselle 1600-luvulla. Edistyksellinen byrokratia kohdensi resurssit tehokkaasti. Preussi kopioi parhaansa mukaan niin ruotsalaisen sotalaitoksen kuin hallintokoneistonkin piirteitä aloittaessaan omaa suurvaltataivaltaan.
Vuonna 1809 Suomi siirtyi Venäjän vallan alle, mutta säilytti vanhan emämaansa hallintokulttuurin. Se palveli hyvin myös tsaaria. Tilanne muuttui venäläistämiskausien aikana: silloin tuo sama ruotsalaisperäinen byrokratia muodostui suomalaisten aseettoman vastarinnan keskeiseksi voimatekijäksi ja lopulta itsenäisen valtion synnyn mahdollistajaksi.
Hourupäisten soturikuninkaidensa harharetkiin kyllästynyt Ruotsi hyväksyi 6.6.1809 uuden kuninkaan valtaa rajoittavan perustuslain. Vähän myöhemmin Ruotsi ja Venäjä löysivät yhteisen näkemyksen Pohjolan alueen tasapainosta. Järjestely on pitänyt Ruotsin yli kaksi vuosisataa sotien ulkopuolella. Ruotsin puolueettomuus Krimin sodassa mahdollisti Suomen autonomian kehittymisen. Toisen maailmansodan jälkeen se oli tuki Suomen puolueettomuuspolitiikalle.
Olipa Ruotsin valitsema koronalinja virkamiesten vallan ja virhearviointien syytä tai ei, hallitukselle se voi olla seuraavien vaalien kohtalonkysymys. Historian ironiaa voi löytää siitä, että joidenkin mielestä tämän tapahtumaketjun päässä häämöttää Ruotsin liittyminen Natoon. Tällä olisi vaikutuksensa myös Suomeen. Ruotsin liittoutumista todennäköisempää on kuitenkin liittoutumattomuuden rajojen venyttäminen edelleen. Sen sijaan soturikuninkaiden henkistä perintöä edustavan identiteettipolitiikan ja sen tarpeita palvelevan Nato-puheen voi odottaa muuttuvan entistä äänekkäämmäksi Pohjanlahden molemmilla puolilla.
Teksti: Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.
