Ensi vuonna järjestettävät presidentinvaalit ovat todennäköisesti Suomen ulkopolitiikan kannalta merkittävimmät puoleen vuosisataan. Suomalaisilla ei tosin ole mahdollisuutta äänestää noissa vaaleissa – kyse on Yhdysvaltojen johtajavalinnasta.
Suomessakin äänestetään presidentistä vuonna 2024, mutta tulos on uuden mantereen kisoja vähäisempi, siitä pitävät huolen muuttunut maailmantilanne ja Suomen Nato-jäsenyys. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten kanssa solmitut sotilaallista yhteistyötä koskevat sopimukset määrittelevät hyvin pitkälle Suomen liikkumavaran.
Ukrainan sodan seurauksena äärimmilleen kiristyneet suurvaltojen välit tekevät Suomesta sotilasliiton eteentyönnetyn linnaleirin. Olennaista muutosta on tuskin luvassa, vaikka taistelut Ukrainassa loppuisivat pian. Joidenkin haaveilema Venäjän hajoaminen tarkoittaisi entistä levottomampaa itärajaa. Toiveita Naton suoremmasta osallistumisesta Ukrainan taisteluihin ei tee mieli edes kommentoida.
Suomen on toisteltu olevan maantieteellisesti pussinperällä. Nyt sitä ollaan myös poliittisesti. Bidenin jatkokausi Yhdysvaltojen johdossa tarkoittaisi jotenkin ennakoitavissa olevaa jatkoa, mutta Trumpin tai hänen hengenheimolaistensa voitto mahdollisesti lisää puhetta Naton hajottamisesta – tai sitten sotilasliitolta vaaditaan entistä suurempaa yhtenäisyyttä ja osallistumista johonkin uuteen ristiretkeen.
Turkin antama esimaku Naton toimintakulttuurista varmistaa sen, että suoraan Yhdysvaltojen aseista riippuvaisen Suomen on hankalaa heittäytyä poikkiteloin Washingtonin kanssa missään tilanteessa. Asetelma kantaa vuosikymmenien päähän.
Media kehysti Suomen Natoon liittymisen moraaliseksi puolen valitsemiseksi Putinin aloittamaan hyökkäyssotaan. Pitkän aikavälin vaikutusten puntarointi sivuutettiin. Vaihtoehtojen asemesta oli vain pakko. Pakkotilanteisiin törmätään epäilemättä myös tulevaisuudessa. Maan johtava päivälehti pohjustaa henkistä maaperää tuomitsemalla Sveitsin puoli vuosituhatta kestäneen puolueettomuuden vapaamatkustajuudeksi. Suomalaisten virkamiesten ja upseerien työ ulkopolitiikan linjan muuttamiseksi on ollut sankaruutta, demokratia taas tehotonta ja hölmöä.
Voimme kuitenkin toivoa hyvää herraonnea Washingtoniin. Hyvän tsaarin odotuksen me olemme aina osanneet.
Teksti: Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.
