Venäjän hyökkäys Ukrainaan käynnisti Suomessa kiireisen turvallisuuspolitiikan täyskäännöksen ja Nato-jäsenhakemuksen valmistelun. Hallituksen julkaisema tilannearvio lähtee hyvin kapeasta näkökulmasta, missä turvallisuuden oletetaan kasvavan sotilaallista pelotetta lisäämällä. Arviossa Nato-jäsenyyden riskit jäävät taka-alalle, eikä paperissa juurikaan pohdita sitä, onko Nato ainoa ja riittävä tae Suomen turvallisuuden takaamiseksi.
Arviosta puuttuu lähes kokonaan ulkopolitiikka, jota sotilaspoliittisten ratkaisujen pitäisi tukea. Ulkopolitiikka on kuitenkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle tärkein ennaltaehkäisevä väline sotaan joutumisen välttämiseksi. Myös laajempi kuva maailmasta puuttuu. Selonteossa ei arvioida sitä, mihin tilanteeseen Eurooppa ja Suomi joutuvat USA:n ja Kiinan välisen kilpailun muokkaamassa uudessa maailmanjärjestyksessä seuraavien vuosikymmenten aikana. Naton ydinaseiden ja sotilastukikohtien mahdollinen sijoittaminen sivuutetaan viittauksella Norjan malliin. Pääministeri Marin ja puolustusministeri Kaikkonen ovat kuitenkin ilmoittaneet olevansa tällaisia rajoituksia vastaan. Yhdysvaltalaisten läsnäolo Norjassa onkin kasvanut säännöllisten sotaharjoitusten myötä, ja viime vuonna maat sopivat, että USA:n varustaa joukkojaan varten kolme lentokenttää ja yhden laivastotukikohdan.
Hyökkäys Ukrainaan on Venäjän julma, kansainvälisestä oikeudesta, siviiliuhreista ja myös oman maansa sotilaiden elämästä piittaamaton rikos. Mutta samalla se on kitkerä osoitus kylmän sodan jälkeisen Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin epäonnistumisesta. Sen syistä ja siitä tehtävistä johtopäätöksistä arviot eroavat. Perimmäisiä syitä haettaessa niiden kirjo on ulottunut Venäjän demokratisoitumisen epäonnistumisesta Naton laajenemiseen. Myös johtopäätökset ovat jakautuneet.
Nato-jäsenyyttä ajavien mielestä sotaan päätyminen oli väistämätöntä, mutta Venäjää vastaan ei rakennettu riittävää sotilaallista pelotetta. Siksi siis Nato. Toisessa tulkinnassa parhaana tapana rakentaa turvallisuutta on pidetty koko Euroopan laajuisen yhteisen turvallisuusarkkitehtuurin luomista. Syy on se, että yhden osapuolen sotilaallisen pelotteen kasvattaminen johtaa vastatoimien kierteeseen, jossa kestävää tasapainoa ei saavuteta koskaan. Tämä tuli selväksi kylmän sodan aikana, jolloin asevarustelukierre eskaloitui nopeasti Euroopassa peloksi ydinsodan syttymisestä.
Sotilaallisen pelotteen luomiseen keskittyminen vie kuitenkin päättäjien ja kansalaisten huomion harhaan. Vaikka emme uudessa sotilaallisessa vastakkainasettelussa ajautuisikaan Kiinan ja Yhdysvaltojen johtamien liittokuntien mahdollisesti ydinsodaksi eskaloituvaan ja elämän maapallolla tuhoavaan yhteenottoon, on vaarana, että hukkaamme ympäristökatastrofin välttämisen kannalta ratkaisevat vuodet asevarustelukierteeseen.
Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.
