Marseille on jakautunut kaupunki. Välimerellinen ilmasto, uimarannat, luonnonkauniit kalankit (les calanques) eli rannikon rosoinen vuoristo, vanha satama, kosmopoliittinen ilmapiiri ja 2 600 vuoden taakse kurottava historia tarjoavat paljon nähtävää ja koettavaa. Toisaalta köyhyys ja varallisuuden epätasainen jakautuminen näkyvät kaduilla päihteiden, prostituution ja asunnottomien suurena määränä. Keskituloiset ja varakkaammat asuttavat kaupungin eteläosia, ja pohjoiset asuinalueet tulevat uutisten välityksellä tutuiksi lähinnä köyhyydestä, työttömyydestä, huumekaupasta ja sen uhreista.
Köyhyyttä ja sosioekonomisia ongelmia ei kuitenkaan tarvitse lähteä etsimään kaupungin pohjoisosista saakka. Toisin kuin pääkaupunki Pariisissa, jossa varakkaat asuttavat kaupungin ydintä, Marseillen keskusta on osittain hyvin köyhää ja levotonta rikkaiden asuessa huviloissaan kaupungin reunamilla. Keskustassa sijaitsevat alueet Noailles ja Belsunce muistuttavat identtisesti Pohjois-Afrikan kaupunkeja toreineen, rönsyilevine kujineen ja tuoksuineen. Pääkadun viereen sijoittuva Noailles on tunnettu monipuolisesta ja omalaatuisesta toristaan. Iltaisin seitsemän jälkeen seutu on kuitenkin parempi kiertää kaukaa: silloin se on nuorisojengien hallussa. Keskustan ja Pohjois-Marseillen portiksi kutsuttua Félix Pyatia on pidetty yhtenä Euroopan köyhimmistä ja vaarallisimmista kaupunkialueista. Yli puolet väestöstä elää eurooppalaisen mittapuun mukaan köyhyysrajan alapuolella. Päivisin alueella voi kuitenkin liikkua melko turvallisesti.
Pohjois-Pariisin köyhiä osia kutsutaan lähiöiksi (les cités). Marseillessa lähiö-sanaa ei käytetä, vaan pohjoisia kaupunkialueita kutsutaan nimellä les quartiers nords. Siellä sijaitsevat La Castellane ja Parc Kallisté ovat tunnettuja segregaatiosta kärsiviä betoniviidakoita, joissa huumekauppa ja nuorisojengit kukoistavat.
Marseille on säilyttänyt kautta historian omaleimaisen poliittisen kulttuurinsa. Asukkaat määrittelevät itsensä usein ensin marseillelaisiksi ja vasta sen jälkeen ranskalaisiksi. Kaupungin poliittinen elämä muodostaa oman rytminsä. Kun lähiöt palavat ympäri Ranskaa, Marseille saattaa hyvinkin pysyä rauhallisena. Marseillessa mellakoidaan usein omia aikojaan. Kaupunki on aina toiminut eräänlaisena turvasatamana poliittisille pakolaisille, ja se on usein tehnyt poliittiset valintansa itsenäisesti. Vuonna 49 eaa. Marseille tuki Julius Caesarin sijaan Pompeiusta, eikä aurinkokuningas Louis XIV 1600-luvulla saati Napoleon 1800-luvulla onnistunut saamaan Marseillen tukea autoritaarisille valtahankkeilleen. Viime kevään presidentinvaaleissa vasemmistolainen Jean-Luc Mélenchon keräsi kaupungin keskustasta lähes 60 prosenttia äänistä.
Toisen maailmansodan jälkeen Marseille alkoi köyhtyä. Se hävisi jo kauan sitten kilpailun hegemoniasta suurille eurooppalaisille satamille kuten Rotterdamille, Hampurille ja Valencialle, eikä sen asema Välimerellä ole entisellään. Turkin kautta Indokiinasta tuotu oopiumi teki Marseillesta huumekaupan keskuksen 1960-luvulla, kun kuuluisan ”French Connectionin” kautta sen laboratorioissa tuotettu heroiini jatkoi matkaansa Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Virta saatiin tyrehdytettyä 1970-luvulla. Mutta Marseille kokee uutta renessanssiaan 2020-luvulla, kun kaupunkiin virtaa uusia asukkaita niin muualta Ranskasta kuin naapurimaista Italiasta ja Espanjasta. Yritykset parantaa huonomaineisten lähiöiden tilaa alkavat myös tuottaa tulosta, ja asukkaat vaikuttavat aktiivisesti omien alueidensa kaupunkipolitiikkaan.
Teksti ja kuva: Karim Maiche
