Kohti vuotta 1929? – vapaakauppa, työttömyys ja ääriliikkeiden nousu

Ale!
kohti_vuotta_1929__vapaakauppa_tyottomyys_ja_aariliikkeiden_nousu_1329470657-1

Tekijä: Risto Isomäki

ISBN: 9515788064

ilm: 01/2000

5.50 

Risto Isomäki

Kohti vuotta 1929? – vapaakauppa, työttömyys ja ääriliikkeiden nousu

Product Description

Kohti vuotta 1929? kysyy onko maailma juoksemassa kohti uutta taloudellista romahdusta. Samalla kirja pohtii sitä, millä tavoin taloudellisen kriisin vakavimmat seuraukset voitaisiin tällä kertaa välttää.

1920-luvulla työvoimaa vähentävä teknologia ja kansainvälisen kaupan vapauttaminen kasvattivat työttömyyttä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Suuri osa väestöstä menetti ostovoimansa ja syrjäytyi. Taloustieteilijät uskoivat, että työpaikkansa säilyttäneet ihmiset olisivat pitäneet talouden pystyssä.

 Taloustieteilijät olivat väärässä.

1990-luvulla pysyvää rakenteellista työttömyyttä oli Euroopassa enemmän kuin 1920-luvulla. Työntekijöitä vähentävän teknologian kehitys on ollut ennätysmäisen nopeaa. Robotit, tietokoneet ja tietoverkot uhkaavat lopettaa kokonaisia ammattikuntia.

Valtiontaloudet ovat syöksykierteessä verotulojen vähenemisen, työttömyyden kasvun ja valtionvelkojen hoitokulujen takia.

299 s.

5.50 

tuotetunnus (SKU) 9515788064 Osasto: Avainsanat tuotteelle , , ,