Kun merenpinta nousee ja aavikot leviävät, yhä useampien ihmisten on pakko muuttaa. Ilmastonmuutoksen vuoksi pakolaisiksi joutuvat ovat vaarassa jäädä ilman valtiota. Olisikin laadittava etukäteen oikeudelliset puitteet valtioille, joilla ei ole asuinkelpoista maata.

Merenpinnan nousu tekee joillakin rannikkoalueilla asumisen mahdottomaksi. Maa jää veden alle, tai se on niin pitkään veden kyllästämä, että rakennuksista tulee asumiskelvottomia ja sadot tuhoutuvat märkyyden tai suolapitoisuuden vuoksi. Matalilla saarivaltioilla kuten Kiribatissa, Tuvalussa ja Marshallinsaarilla tulvii, ja ne saattavat kadota kokonaan meren syliin. Ääri-ilmiöiden toisessa päässä Etiopiasta, Eritreasta, Somaliasta ja Sudanista on tulossa liian kuivia asumiseen. Kun ilmastonmuutos pakottaa ihmiset muuttamaan, se pyyhkii pois myös heidän kulttuurinsa, historiansa ja hiljaisen tietonsa. Se uhkaa heidän valtioidensa koko olemassaoloa.

Voidakseen olla olemassa valtion on täytettävä neljä kansainvälisen oikeuden vaatimusta: sen on oltava itsenäinen ja sillä on oltava pysyvä väestö, hallinto ja maa-alue. Nykyiset kansainväliset oikeudelliset ja poliittiset järjestelmät tuntevat valtion hajoamisen vain valloituksen, vallanperimyksen tai sulautumisen kautta. Sellaisen valtion varalle, jota uhkaa katoaminen ilmastonmuutoksen seurauksena, ei ole olemassa säännöksiä. Siksi on tärkeää tutkia, mitä tapahtuisi valtioille, jotka eivät täytä yhtä tai useampaa edellä mainituista neljästä vaatimuksesta.

Maakysymys on kiireellisin. Montevideon yleissopimus asettaa aluevaatimuksen valtiollisen aseman edellytykseksi. Yleissopimuksen 1. artiklassa todetaan vain, että alue on määriteltävä – ei sitä, että sen on oltava pysyvästi asuttava. Väestöä ei myöskään vaadita asumaan tällä tietyllä alueella. Aluevaatimus tulee siksi jättää huomioimatta ja arvioida merkityksellisempiä tekijöitä: valtion kykyä hoitaa väestönsä tarpeita ja asioita – väestön, jonka monet jäsenet ovat joutuneet pakosta lähtemään kodeistaan.

Voiko hallitus palvella hajallaan olevaa väestöä? Ilmastonmuutos pakottaa monet ihmiset muuttamaan hyvissä ajoin ennen kuin valtio katoaa joko poliittisista syistä, aavikoitumisen seurauksena tai aaltojen alle. Monet asukkaat voivat ehdottomasti haluta jäädä kotimaahansa, mutta monet muut joutuvat muuttamaan, jos heidän maastaan tulee asumiskelvoton.

Ne valtiot, joiden itsemääräämisoikeus ja selviytyminen ovat tällä hetkellä uhattuina, ovat aiheuttaneet vain pienen osan ilmastokriisin synnyttäneistä maailmanlaajuisista päästöistä. He eivät ole syyllisiä. Kansainvälisen yhteisön on tunnustettava tämä ja reagoitava sen mukaisesti.

On vaikeaa mitata, kuinka paljon yksittäiset valtiot ovat syyllisiä maailmanlaajuisiin päästöihin. Valtiot eivät todennäköisesti ottaisikaan kontolleen tällaista vastuuta. Oikeudellisesta näkökulmasta suurin osa ennen vuotta 1990 tuotetuista maailmanlaajuisista päästöistä ei rikkonut mitään lakia: päästöille ei vielä ollut olemassa laillisia rajoja. Mutta jos vuosi 1990 otetaan lähtökohdaksi, jolloin ilmastonmuutoksen vaikutukset ja vaarat olivat jo kohtuudella ennakoitavissa, niin sen jälkeen saastuttavat valtiot ovat epäonnistuneet estämään muille valtioille ja globaalille ympäristölle aiheutuvia haittoja, mikä on selkeä kansainvälisen oikeuden rikkomus. Niin sanottu no-harm rule on laajalti tunnustettu kansainvälisen tapaoikeuden periaate: valtio on velvollinen ehkäisemään, vähentämään ja hallitsemaan muille valtioille aiheutuvaa ympäristöhaittojen riskiä. Tulevaisuudessa kansainvälisellä yhteisöllä on kiistaton velvollisuus toimia.

Mitä tapahtuu, jos valtio muuttuu asumiskelvottomaksi ja sen väestö on joutunut pakenemaan? Hallitus ei ehkä pysty hallitsemaan tulvivaa tai aavikoitunutta aluetta eikä auttamaan muuttamaan joutuneita ihmisiä. Siirretyt ihmiset eivät todennäköisesti laillisen määritelmän mukaan ole pakolaisia: he eivät pakene väkivaltaa tai vainoa. Heitä ei myöskään voida pitää kansalaisuudettomina, jos heidän kotivaltionsa on edelleen juridisesti olemassa, vaikka sillä ei olisikaan toimivaa hallitusta tai asuinkelpoista maata. Siksi on tärkeää, että hallitukset jatkavat muuttamaan joutuneen kansansa asioiden hoitamista, jotta ei synny uutta, ”todellisuudessa valtiottomien” ihmisten ryhmää.

Muuttoliikekriisi voidaan välttää, jos puitteet ovat ajoissa valmiit. Ilmastokriisin vuoksi siirtymään joutuneet väestöt joutuvat majoittumaan osin pysyvästi ”isäntävaltioihin”. Oman ja isäntämaan hallitusten on sovittava siirtymään joutuneen väestön oikeuksista. Valtioiden todellista lakkauttamista on vältettävä, jotta estetään uusien valtiottomien väestöryhmien syntyminen ilmastokriisin vuoksi.

Varakkaiden maiden kaupungit valmistautuvat merenpinnan nousuun. Esimerkiksi New York suunnittelee rakentavansa esteitä nousevalle vedelle Manhattanilla. Köyhemmillä mailla ei ole varaa vastaaviin toimiin. On yhteinen velvollisuutemme varautua tulevaisuuteen ja varmistaa, ettei ilmastokriisin seurauksena haavoittuvaan asemaan ja kotimaistaan muuttamaan joutuneista ihmisistä tule myös valtiottomia.

Luku Islands: When Home Disappears Beneath The Waves teoksesta Atlas of the Stateless: Facts and figures about exclusion and displacement. Rosa- Luxemburg-Stiftung. Berlin, 2020.

Suomennos: Anu Harju