Kaikkien aikojen asehankinta liitää luottamuksen varassa

Suomen historian suurin asehankinta eli niin sanottu HX-hanke on edennyt maaliviikoille. Taistelukoneiden valmistajien lopullisten tarjousten on määrä saapua vappuun mennessä ja kauppa lyödään lukkoon tämän vuoden kuluessa. Puolustusvoimien asiantuntemus on saanut HX:ssä ratkaisevan painoarvon, vaikka numeroiden valossa puolustusvoimien arviot vastaavien hankintojen kustannuksista ovat olleet lähinnä harhaanjohtavia. Suomen vahvuuksia on yhteiskunnan eri tasot läpäisevä luottamus. Juuri tähän luottamukseen nojaaminen mahdollistaa HX-hankkeen etemisen enemmän tai vähemmän kunnioittavan hiljaisuuden vallitessa. Luottamukseen liittyy kuitenkin aina väärinkäytön mahdollisuus.

HX-hanke ja NH90-hankinnan opetukset

HX-taistelukonehankinnan hintalappuun kirjoitettavat numerot eivät ole vielä selvillä, mutta kokonaiskustannukset liikkuvat kymmenien miljardien suuruusluokassa. Varsinaiseen konekauppaan tiedetään humpsahtavan kymmenen miljardia, mutta piru asuu tunnetusti yksityiskohdissa. Tässä tapauksessa niitä kutsutaan elinkaarikustannuksiksi.

Maailmalla riittää esimerkkejä siitä, että taistelukonekauppoihin määriteltyjä budjetteja venytetään ostamalla koneet riisuttuina. Kauppojen lukkoon lyömisen jälkeen todetaan, että välttämättömiä ominaisuuksia puuttuu, joten lisäinvestointeja tarvitaan tai aiemmin käytetyt miljardit on heitetty hukkaan. Uudet asejärjestelmät ja päivitykset liikkuvat koneiden hankinta- ja käyttökulujen välisellä harmaalla vyöhykkeellä. Lisäksi tämän suuruusluokan kaupoissa valuuttakurssiriskit voivat toteutuessaan muuttaa kokonaiskustannuksia olennaisesti.

Suomen nykyisen 1990-luvulla hankitun Hornet-kaluston kohdalla kaikki edellä mainittu on käynyt toteen. Toteutunut kauppahinta osoittautui kaksinkertaiseksi 90-luvun alussa esitettyyn nähden. Toteutuneista elinkaarikustannuksista tiedetään varmasti vain se, että ne ovat huomattavasti virallisia ennakkolaskelmia suurempia. Osa Hornet-hankintaa koskevasta tiedosta on edelleen salassa pidettävää, eli koko totuuden kirkastaminen jää tulevaisuuden historioitsijoiden selvitettäväksi. Merkittävistä ylityksistä on joka tapauksessa kysymys.

Myös Suomen edellinen isohko lentävien sotimislaitteiden eli NH90-kuljetushelikopterien hankinta vuonna 2001 antaa pohdittavaa. Kuljetushelikopterit esitettiin Suomen puolustuskyvylle välttämättöminä ja valitun NH90-kopterin teknistä ylivertaisuutta korostettiin.

Vuonna 2017 Helsingin Sanomat kertoi NH90-helikoptereita koskevassa jutussaan, että niiden lentotuntihinta oli noussut parissa vuodessa yli kaksinkertaiseksi. Lehden mukaan tämä johtui siitä, että ”iso osa uusien helikoptereiden ylläpidon vaatimista kustannuksista on tähän asti ollut piilossa eli osana koptereiden kauppahintaa. Esimerkiksi tukipalvelut, jotka aiemmin katettiin koptereiden ostohinnassa, muuttuivat vuosi sitten maksullisiksi.”

NH90-hankintaan vuonna 2001 käytettiin HX-hankkeeseen verrattuna pienehkö summa rahaa, eli ”vain” 350 miljoonaa euroa. Uuden kopterimallin kehitys osoittautui kuitenkin hankalaksi, toimitukset viivästyivät ja pahimmillaan valtaosa koptereista on seissyt huollossa, korjattavana tai varaosia odottamassa. Vuonna 2017 kymmenen kopteria odotti edelleen päivittämistä lopulliseksi versioksi.

Tunnelin päässä häämötti kuitenkin valoa: ”Käytettävyys on saatu nostettua noin 50 prosenttiin eli puolet koneista on lentokelpoisia. Käytettävyyttä ei yritetä kuitenkaan enää nostaa, koska rahat eivät riitä koneiden lennättämiseen.”

Myös helikoptereiden välttämättömyys Suomen puolustukselle on kyseenalaistettu. Afganistanin tai Pohjois-Afrikan olosuhteissa niiden käyttöarvo on selkeämpi, mutta on toinen kysymys, pitäisikö niin sanottuihin kriisinhallintaoperaatioihin varautumisen ohjata Suomen puolustamisen nimissä tehtyjä hankintapäätöksiä.

Tämä kysymys on hyvä muistaa myös HX-hankkeessa.

Keskustelu hyvä, asiantuntijatieto paras

Tällä hetkellä HX-hanke etenee Suomen eduskunnassa koronan ja EU-tukipakettien varjoissa, mutta etenisi se sujuvasti ilman niitäkin. Arkadianmäellä vallitsee tuskin mistään asiasta yhtä suurta yksimielisyyttä kuin uusien sotakoneiden ostamisesta. Kukaan ei rustaa aiheesta välikysymystä tai uhkaa hallituksesta lähtemisellä. Taistelukoneiden elinkaarikustannuksille on myönnetty käytännössä avoin piikki, ja aihe liitelee korkealla ja koskemattomana menokehysten ja sopeutustarpeiden yläpuolella.

Kun koneiden hankinta on selviö eikä hinta ole ongelma, jäljelle jää kysymys hankintamaasta ja konetyypistä. HX-hankkeessa tämä kysymyksenasettelu on suoraviivaistettu ilmoituksella, jonka mukaan puolustusvoimien asiantuntijat valitsevat parhaan koneen puhtaasti sen taistelukyvyn eli teknisten ominaisuuksien perusteella.

Koneiden kehityspotentiaali kuuluu arvioitaviin – ja varmasti salassa pidettäviin – seikkoihin. Viimeisimpään teknologiaan nojaaminen ja siihen perustuva kehityspotentiaali on epäilemättä vaikuttanut aikoinaan myös NH90-helikopterin valintaan.

Joka tapauksessa HX-hankkeessa näyttää olevan jäljellä enää vain asiantuntijaraadin lausuntoa odottavia teknisiä kysymyksiä. Koneet toimittavan maan nimi selviää ikään kuin tämän prosessin sivutuotteena.

Väitöskirjatutkija Kari Paasonen kiinnittää tuoreessa artikkelissaan Hävittäjähankinnan kritiikin neljä näkökulmaa Politiikasta.fi-verkkolehdessä huomiota siihen, että taistelukonekauppaa koskevan puheoikeuden myöntäminen vain puolustusvoimien asiantuntijoille on poliittinen linjaus sekin: ”On huomattava, että Niinistöt, Kaikkonen ja Kanerva ovat itsekin poliitikkoja, toisin sanoen he ovat poliitikkoina esittäneet, että toisten poliitikkojen ei pitäisi ottaa päätöksen kantaa.”

Demokratian tunnusmerkkeihin kuuluvaa mielipiteiden ilmaisun mahdollisuutta ei ole kuitenkaan unohdettu. Kansalaiset voivat vapaasti keskustella sosiaalisessa mediassa konetyyppien paremmuudesta niiden julkisuuteen päästettyjen ja oletettujen ominaisuuksien perusteella.

Somekeskustelu onkin ollut vilkasta. Twitter-logiikalla voittaja on Yhdysvaltojen F-35, koska sitä sekä rakastetaan että inhotaan eniten. Asekaupan kannalta tällä yleisöäänestyksen tuloksella ei luonnollisesti ole merkitystä.

Puolustusvoimien asiantuntijat ovat HX-hankinnassa paljon vartijoina, mutta heidän selkänojansa on vahva: Suomessa luotetaan poliisiin ja armeijaan enemmän kuin muissa länsimaissa.

Vahvaa tukea myös kaivataan. Numeroiden valossa asiantuntijoiden virhearviot eivät rajoitu aiemmin mainittuun NH90-hankintaan tai Hornetien elinkaarikustannuksien pieleen arvaamiseen, vaan myös ennakkotiedot nykyisten taistelukoneiden mahdollisista lentotuntimääristä ovat osoittautuneet suuruusluokaltaan vääriksi.

Kovaan lentotukialuskäyttöön suunniteltujen Hornetien lentotuntimäärä ilmoitettiin hankintavaiheessa 6 000 tunniksi, mutta nyt meille on kerrottu niiden kestävän suomalaisten käytössä vain 4 500 tuntia.

Jos asiantuntija-arvioiden suurpiirteisyys on tällä tasolla, kuinkahan isoja yllätyksiä on luvassa kymmenien miljardien HX:ssä?

Elisabethin uhraus

Taistelukoneista kerättyä dataa työkseen seulovien tutkijoiden syyttäminen virheistä on todennäköisesti kohtuutonta ja väärin. Sopivasti valikoidulla, väritetyllä ja osin salaiseksi julistetulla tiedolla voidaan vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon. Tällaista vaikuttamista harrastetaan ensisijaisesti tutkijoiden kammioiden ulkopuolella.

Kuvio on tuttu edellisestä taistelukonekaupasta. Nykyisten Hornetien hankinnan aikaan puolustusministerinä toiminut Elisabeth Rehn totesi muistelmissaan: ”Tiedostin kyllä sen, että tällaista ei päätöksenteko saa demokratiassa olla. Suurimmalle osalle ministereitä tämä tuli aivan yllätyksenä. Ministereille ei ollut annettu mahdollisuutta hankkia lisätietoa, mikä oli erittäin ruma temppu. Niin jouduttiin tekemään, jotta saatiin tämä läpi.”

Elisabeth Rehn siis uhrautui toimimaan ministerinä kyseenalaisin tavoin suuremman päämäärän hyväksi. Tämä päämäärä oli Hornet-kaupan mukanaan tuoma USA:n ja Suomen sotilaallisten suhteiden vahvistuminen, josta Rehn on ministerikautensa jälkeen iloinnut.

Jälkikäteen tarkastellen 90-luvun taistelukonekaupassa korostui enemmän ulkopolitiikka kuin koneiden tekniikka tai hankintabudjetin pitävyys – vaikka jälkimmäisiä korostettiin julkisuudessa ja ulkopoliittinen ulottuvuus kiistettiin etukäteen kokonaan.

Ei ole mitään syytä uskoa, etteikö kuvio voisi toistua myös tällä kertaa.

Ulkopolitiikan korostuminen taistelukonehankinnassa ei välttämättä ole huono asia. Siitä pitäisi kuitenkin puhua avoimesti. Yhtä suotavaa olisi se, että asehankintojen talousvaikutuksiin suhtauduttaisiin edes jollakin muotoa vakavasti.

Nyt uusia taistelukoneita hankitaan yhden vihollisen muodostamaa sotilaallista uhkaa vastaan, mutta samalla koneiden ominaisuudet ja harjoittelutoiminta viittaavat siihen, että Suomea valmistaudutaan puolustamaan kaukaisilla aavikoilla ja tuntemattomissa vuoristoissa. Ja vaikka nykyinenkin vihollisoletettu on perin kiivas, kiukkuinen ja julma, hirmuinen, Elisabeth Rehnin fanittaman USA-yhteistyön päässä häämöttää mahdollisuus aivan uusienkin vastustajien saamiseen. Jos Naton toiminta ei laajenekaan Tyynen valtameren suunnalle, muilla tavoin nimetyissä liittokunnissa on varmasti paikkoja tarjolla.

Puolustusvoimien poliittiset perinteet ja upseeriveljeyden merkitys

Suomalaisen demokratian ja armeijan suhdetta pidetään yleisesti hyvin toimivana ja ongelmattomana. Jos maailmalta hakee vertailukohtia, tälle käsitykselle on helppo antaa tukensa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö jonkinlaisia jännitteitä olisi olemassa.

Puolustusvoimat on virallisesti epäpoliittinen laitos, mutta sillä on luonnollisesti oma toimintakulttuurinsa ja perinteensä, joka ei ole ideologioista ja poliittisista intohimoista vapaa. Ulkoa annettu epäpoliittisuuden vaatimus saattaa vaikeuttaa omien näkemysten poliittisen luonteen tunnistamista. Tämä on hyvä muistaa myös HX-hankkeen yhteydessä.

Konservatiivinen, suljettu, pohjimmiltaan suoraviivaiseen käskemiseen ja tottelemiseen perustuva organisaatio on hakenut ja synnyttänyt omia vaikutuskanaviaan demokraattisen järjestelmän suuntaan. Maanpuolustuskurssit ovat puolustusvoimien julkisuudenhallinnan riemuvoitto. Toisenlaista vaikuttamista edustaa siilipuolustukseen sulkeutuminen ulkoa tulevia vaikutteita ja vaatimuksia kohtaan. Tällaisia piirteitä sisältävän toimintakulttuurin ja modernin yhteiskunnan törmäyksistä kertovat Lemmenjoen kertausharjoituksiin tai seksuaalisen häirinnän peittelyyn liittyvät uutiset.

Tapaukset ovat herättäneet kysymyksen siitä, kuinka pitkälle ammattisotilaat ovat valmiita menemään upseeriveljiään suojellakseen – ja kuinka paljon perinteet vaikuttavat korkeimman upseeriston harkintakykyyn ylipäätään.

Samoja kysymyksiä voi tehdä myös ulkomailla koulutuksensa saaneen upseeriston lojaliteetista kouluttajiaan kohtaan.

Oman kulmansa tarkasteluun tuo aseteollisuuden ja ammattisotilaiden urakierto, jossa pyöröovi taistelukoneita lobbaavien yritysten suuntaan paukkuu kuin Gatling-konetykki. Suomen Kuvalehden jutun mukaan puolustusvoimat ei näe asiassa ongelmaa vaan paremminkin mahdollisuuden.

Teksti: Raimo Pesonen

Kuvassa on Boeing F/A-18C/D Hornet, joka on yhdysvaltalaisvalmisteinen kaksimoottorinen monitoimihävittäjä.
Kuva: Ville Tuokko