Jarmo Pykälä on ollut Sadankomitean pääsihteeri nyt vuoden verran. Mistä hän on tullut ja mihin suuntaan hän haluaisi järjestönsä menevän?

”
Halusin puusepäksi tai maanviljelijäksi, mutta terveydelliset syyt estivät. Ammatinvalintatestin mukaan minusta olisi tullut hyvä askartelunohjaaja tai sotilas. Pääsinkin Maasotakouluun, mutta valitsin yrityshallinnon tradenomin opinnot.
Työskentelin opintojen ohella myymälävartijana ja kiinnostuin ihmisten käyttäytymisestä. Sosiologian opinnot olivat luonteva jatko. Olin teini-iästä lähtien ollut kiinnostunut terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvästä väkivallasta. Kun sattumalta löysin kirjakaupan alelaarista Johan Galtungin elämäkerran, niin hakeuduin Tromssan yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuksen opintoihin. Päädyin tekemään aseviennistä selvitystä Sadankomiteaan ja sen jälkeen tein projektihommia Rauhanliitolle ja vähän Rauhanpuolustajienkin kanssa. Samalla perustin SaferGlobe-ajatushautomon. Viimeiset seitsemän vuotta olin säätiömaailmassa talous- ja kehittämispäällikkönä erilaisten hankkeiden parissa.”

Mitä uudistustarpeita näet Sadankomiteassa? Entä rauhanliikkeessä yleensä?



”Aloitin Sadankomiteassa pääsihteerinä maaliskuun lopussa 2022. Järjestö oli minulle jo tuttu, kun olin ollut sen hallituksessa vuosina 2020–2021 ja tehnyt sille selvityksiä aseviennistä ja asevelvollisuudesta 2010-luvun vaihteessa.
Kansalaisyhteiskunnan suurimmat haasteet ovat toimintamalleja muuttava digitalisaatio, valtion rahoituksen pieneneminen ja kiristyvät hallinnolliset vaatimukset. Sadankomiteassa näiden parissa oli tehty jo paljon, joten siitä on helppo jatkaa. Mielestäni suurin haasteemme on miettiä, mikä on sadankomitealaisuuden ydin ja keskittää voimavaramme siihen. Se tarkoittaa rönsyjen karsimista, mutta samalla on myös kehitettävä rahoituksen ja asiantuntijoiden löytämistä ja pitämistä mukana toiminnassa.”

Suomalaisissa rauhanjärjestöissä on erilaisuutta ja samankaltaisuutta, painotuksia on erilaisia. Olisiko sinusta hyvä, että järjestöt selvästi profiloituisivat selvemmin omanlaisikseen? Vai olisiko rauhanliikkeelle hyväksi yhdistää voimat selkeämmin nyt, kun turvallisuuspolitiikkakin tulkitaan yleensä vain asevaraiseksi eikä rauhan ääni meinaa kuulua oikein missään?

”Ymmärrän, että järjestöillä on erilaiset painotukset ja historialliset taustat. Rauhanjärjestöjen tulisi rohkeammin erikoistua ja jakaa keskenään tehtäväkenttää. Meidän kaikkien resurssit ovat pienet, ja tekemällä eri asioita pystymme näkymään ja kuulumaan vahvemmin eri puolilla yhteiskuntaa. Se ei estä meitä tekemästä asioita yhdessä.


”

Ukrainan sota muutti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mutta kyllä se muuttaa myös rauhanliikkeen tapaa puhua rauhasta ja tehdä sitä. Ukrainan sota varmasti vain nopeutti jo meneillään ollutta muutosta. Eräs edeltäjistäni sanoi kymmenisen vuotta sitten, että rauhanliikkeellä on hyvä tulevaisuus, mutta hän ei ole varma, että se on rauhanliikkeessä. Olen hieman toiveikkaampi kuin hän, koska rauha laajasti ymmärrettynä kiinnostaa nuoria. Meillä on kuitenkin paljon työtä sen tekemiseksi, että rauhanliike pystyy puhuttelemaan heitä tai suurempia kansanjoukkoja.

”

Työpäivän jälkeen voi harrastaa…



Eikös sitä sanota, että työ järjestössä riittää harrastukseksi! Harrastan järjestöjä myös vapaa-ajalla sivutoimisen yrityksen kautta. Olen myös vanha partiolainen ja olemme retkeilleet noin 25 vuotta samalla porukalla lähimetsissä ja joskus kauempanakin.

Kyseli: Anu Harju
Kuvasi: Essi Rajamäki