Saara Ojanen piti Hiroshima-päivänä Vääksyssä puheen, johon hän muun muassa oli koonnut suomalaisen ja kansainvälisen median uutisointia Japaniin tehdyistä atomipommi-iskuista elokuussa 1945. Washingtonin toiveena oli, että atomienergia voi lopettaa sodat ikuisiksi ajoiksi.
Puhe Hiroshima-päivänä Vääksyssä 6.8.2014
Saara Ojanen
69 vuotta sitten koettiin ainutkertaisen hirvittävät kaksi päivää, jotka jäivät maailmanhistoriaan. Silloin käytettiin ensimmäisen kerran atomipommeja.
Myönteisenä tavoitteena oli saada toinen maailmansota päättymään. Sen kammottavana hintana oli Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkien ja asukkaiden tuhoaminen. Nämä kaksi kaupunkia tulivat silloin koko maailman tietoisuuteen, ja ne ovat siitä lähtien olleet symboleina tuholle, jollaista ei pidä tapahtua toista kertaa.
ÄITINI
Katselin Kouvolan kirjastossa mikrofilmiltä Kouvolan sanomia elokuulta 1945 ja ajattelin äitiäni. Hän odotti silloin siskoani, jonka syntymäpäivä oli syyskuun alussa. Suomessahan oltiin rankkojen sotavuosien jälkeen aloittelemassa uutta elämää, ja monissa perheissä odotettiin vauvaa.
Mietin, mitä äitini ja isäni mielessä mahtoi liikkua, kun he lukivat lehdestä uutisia atomipommien tuhoista Japanissa. Arvelen, että heillä oli suuri huoli siitä, millaiseen maailmaan vauva syntyisi. Mitä toisi tullessaan rauha, johon pakotettiin maailman uusimmalla tappovälineellä, atomipommilla?
VALMISTELUT
Kouvolan sanomat kertoi, että ”Kaikki näyttää olevan valmiina historian suurimman lentohyökkäyksen aloittamista varten.” Elokuun 9. päivän lehti uutisoi, että koska Japani ei ollut antautunut ehdoitta, USA:n presidentti Truman oli ilmoittanut 1,5 tuntia ennen atomipommin pudottamista, että Japani ”tulee kokemaan kaikkien aikojen hirvittävimmän tuhopommituksen”.
USA nimitti pommikoneitaan ”lentäviksi linnoituksiksi”. Ne olivat jo pudottaneet tuhansia tonneja pommeja Japanin pääsaarelle Honshulle. Nyt tarvittiin enää vain yksi lentokone kaupunkia kohti kuljettamaan ja pudottamaan atomipommit, jotka tuhoaisivat kaupungit tehokkaammin kuin sata tavallista pommikonetta.
Ennen kuin atomipommien tuhoista osattiin kertoa mitään sen tarkemmin, sanomalehdet kirjoittivat, että ”maailman historian suunta muuttui eilen illalla”. Kansainväliset lähteet arvelivat aivan oikein, että ”koko planeettamme on vaarassa, jos keksintöä käytetään väärin”. Tieteiskirjailijat ennustivat, että atomipommi voi tuhota sivistyksen yhtä täydellisesti kuin vuoksi ja luode söivät muinaisen Atlantiksen, ja Jules Vernen seikkailukertomukset kalpenevat sen rinnalla, mitä atomivoimalla saataisiin aikaan.
TUHOT
Atomipommilla tiedettiin olevan neljänlaiset tuhovaikutukset. Ensin tulee tulipallon sokaiseva välähdys, sitten valtavan kuumuuden aiheuttama tulimyrsky, sen jälkeen paineaalto, joka hajottaa kaiken tieltään. Lopuksi leviää radioaktiivinen säteily, joka tappaa vähitellen.
Aamulla 6.8. Hiroshiman päälle pudotettiin pommi, jolle oli annettu söpö nimi ”Little Boy”. Se tappoi välittömästi 75 000 ihmistä ja tuhosi lähes koko kaupungin. Pommin synnyttämä sienipilvi nousi 13 kilometrin korkeuteen ja sen kerrottiin näkyneen noin 600 kilometrin päähän.
Nagasakin pommi, jonka nimi oli humoristiselta kuulostava ”Fat Man”, pudotettiin kolme päivää myöhemmin. Oikeastaan kohteena piti olla toisen kaupungin, mutta sään muutoksen takia tilalle valittiin Nagasaki. Pommi tappoi heti lähes saman määrän ihmisiä kuin Hiroshimassa.
Pommituskoneiden lähettämien tiedotusten mukaan ”saavutettiin erinomaisia tuloksia”.
Tokion radio kertoi saman asian toisenlaisin sanoin: ”Pommien tuhot olivat niin valtavat, ettei sitä voi sanoin kuvailla” ja että ”käytännöllisesti katsoen kaikki elävä paloi kuoliaaksi”.
Kuolleiden kokonaismäärä oli yhteensä noin 200 000 eli puolet näiden kaupunkien väestöstä. Pommien vaikutukset jatkuivat kuitenkin vielä vuosikausia sodan päättymisen jälkeen, kun ihmiset kuolivat säteilyn aiheuttamiin syöpiin ja muihin sairauksiin ja kun äidit synnyttivät vammaisia vauvoja.
RAUHA
Nagasakin atomipommin jälkeen Japani antautui ehdoitta ”Hänen Majesteettinsa keisari Hirohiton korkeasta toivomuksesta”, niin kuin lehdet kirjoittivat.
”Suuri rauhanriemu vallitsee kautta maailman kuuden vuoden verenvuodatuksen jälkeen”, kirjoitti Kouvolan sanomat 18.8.1945. ”Sama riemu vallitsi niin Lontoossa kuin New Yorkissa, Burman viidakoissa ja Tyynellämerellä sekä koko vapaassa maailmassa.”
”Vain Japanin kansa ei pystynyt tekemään mtään muuta kuin itkemään ja nöyrästi pyytämään keisarilta anteeksiantoa”, lehti jatkoi.
Neljä vuotta myöhemmin, vuonna 1949, Japani julisti Hiroshiman rauhan kaupungiksi.
Washingtonin sotaministeriössä arveltiin, että ”10 vuoden kuluessa lienee päästy niin pitkälle, että atomienergiaa voidaan käyttää rauhanomaisiin tarkoituksiin.” Toiveena oli, että ”keksintö voi lopettaa sodat ikuisiksi ajoiksi”.
FUKUSHIMA JA TSHERNOBYL
Tiedämme, ettei atomivoima ole täysin vaaraton rauhanomaisessakaan käytössä.
Japani koki muutama vuosi sitten tuhoisan onnettomuuden Fukushiman atomivoimalaitoksella maanjäristyksen ja sen aiheuttaman tsunamin yhteisvaikutuksena.
Tshernobylin atomivoimalaitoksella Venäjällä tapahtunut räjähdys kohta 30 vuotta sitten, huhtikuussa vuonna 1986, vaikutti Suomeen saakka ydinsaastelaskeuman muodossa. Minä olin muutama päivä aikaisemmin lentänyt Venäjän yli turvaan Kaakkois-Aasiaan, Kambodzhaan. Kuuntelimme siellä uutisia lyhytaaltoradioillamme. Lauantain uutisissa kerrottiin, että tuulet ovat kuljettaneet ydinsaastetta Skandinaviaan ja suuret määrät sitä on laskeutunut Suomeen. Työtoverini vaimo oli Suomessa synnyttämässä lasta. Hirmuinen huoli täytti työtoverini mielen. Miten vauva ja vaimo voivat? Onko Suomessa enää lainkaan elämää? Meillä ei ollut mitään keinoa ottaa yhteyttä Suomeen: ei puhelimia, ei nettiyhteyksiä. Ainoa puhelin, josta sai tilattua ulkomaanpuheluja, oli pääkaupungin Phnom Penhin postitoimistossa. Se oli tietenkin kiinni viikonlopun. Maanantaiaamuna työtoverini oli ensimmäisenä postin oven takana odottamassa sen aukeamista. Hermoja raastavan odotuksen jälkeen Hanoin ja Moskovan kautta kulkenut käsivälitteinen puhelu saapui viimein Mikkeliin, ja työtoverini sai suureksi helpotuksekseen kuulla vaimoltaan, että Suomessa elämä jatkuu ja vauvakin voi hyvin.
Moni hiroshimalainen isä oli poissa kotoaan sodan takia vuoden 1945 elokuun 6. päivän aikoihin. He eivät saaneet enää kuulla vaimonsa ääntä. Kodit olivat palaneet hiileksi ja perheenjäsenet samoin.
KYNTTILÄT
Sytytämme kynttilät niiden hiroshimalaisten ja nagasakilaisten muistoksi, jotka atomipommit surmasivat 69 vuotta sitten. Emme juhlista ihmisaivojen nerokkuutta, joka keksii uusia tehokkaita tappovälineitä, vaan rukoilemme, ettei tällaista enää tapahtuisi. Ja unelmoimme maailmasta, jossa kaikki ihmiset työskentelisivät rauhan hyväksi.