Hävittäjähankinta – ”Suomen valtion historian suurin kauppa”

Suomen hävittäjähankinnasta on tulossa valtiontalouden painajainen tulevaisuudessa. Silti sitä ei ole juuri kyseenalaistettu, ja siitä käytävä julkinen keskustelu on ollut vähäistä.

 

Hallitus ja eduskunta on tekemässä päätöstä vuoden 2021 lopulla 64 monitoimintahävittäjän hankinnasta. Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) totesi joulukuussa 2019 Washingtonissa pitämässä puheessaan, että ”kyseessä on Suomen valtion historian suurin kauppa”. Se on ”globaalisti suurin käynnissä oleva hävittäjähanke”, toteaa Suomen Rauhanliiton toiminnanjohtaja Laura Lodenius.

HX-hävittäjähankinta edustaa budjetin ylivoimaisesti suurinta menoerää. Silti sitä ei mainittu eduskunnan vuoden 2021 budjetin lähetekeskustelussa yhdenkään puolueen ryhmäpuheenvuorossa. Myöskään hävittäjähankinnan ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ja puolustuspoliittisesta mielekkyydestä ei käyty minkäälaista keskustelua.

Hävittäjähankinta – valtiontalouden painajainen

Hävittäjähankinnasta on tulossa taloudellinen riippakivi Suomen valtiontaloudelle vuosikymmeniksi eteenpäin. Se tulee sitomaan veronmaksajien rahaa seuraavaksi puoleksi vuosisadaksi. Hankkeen elinkaaren aikaiset kustannukset tulevat nousemaan arviolta 30 miljardiin euroon. Tietokirjailija Pentti Sainion mukaan hävittäjähankinnasta on muodostumassa tulevaisuudessa ”valtiontalouden painajainen”.

Puolustusvoimien suunnittelupäällikönä Pääesikunnassa toiminut Pertti Tervonen konkretisoi hävittäjähankinnan rasitusta suomalaisille veronmaksajille seuraavasti: ”Viimeiset maksajat nyt tehtävälle päätökselle syntyvät noin vuonna 2040. Menneen maailman ilmavoimien maksajaksi pääsevät joka tapauksessa ns. suurten ikäluokkien lapset ja lapsenlapset liki eläkeikäänsä saakka.” Hän kysyy oikeutetusti: ”Onko monitoimihävittäjien hankinnassa avattu 40 vuoden piikki?”

Kestääkö Suomen valtion budjetti 40 vuoden ajan kaupasta syntynyttä taakkaa? Miten käy suomalaisen sosiaalivaltion koronapandemian ja kasvavien asevarustelumenojen kurimuksessa? Joulukuun 2020 puolivälissä eduskunta hyväksyi määrärahat uusille hävittäjille ja siunasi lisähankinnat huomaamattaan vuoden 2021 budjetissa vuoteen 2031 saakka. Sotilasmenoja kasvatetaan yli 50 prosenttia. Hallitus jyvitti samalla kertaa vuodelle 2023 jo alustavasti 370 miljoonan leikkaukset.

Kimmo Kiljusen toimittamassa kirjassa Raportti uusien hävittäjien hankinnasta Laura Lodenius konkretisoi hävittäjien hintaa vertaamalla sitä oppivelvollisuuden pidentämiseen ja toisen asteen koulutuksen tekemiseen kaikille maksuttomaksi ja toteamalla, että uudistuksen hinta on noin puolet yhden taisteluvalmiin hävittäjän hinnasta.

Hallitus, eduskunta ja siellä istuvat puolueet eivät näytä olevan kiinnostuneita rahasta, valtion velasta ja taloudesta hävittäjiä ja muita aseita hankittaessa.

Hävittäjähankinta – Hornet-kauppojen toisinto?

”Eduskunnasta tuli salailun takia pelkkä raha-automaatti Hornet-hävittäjien hankinnassa”, toteaa professori Heikki Hiilamo. Hornet-hankinnan yhteydessä ”rahoitussuunnitelma hyväksyttiin läpihuutojuttuna”, toteaa everstiluutnantti evp. Tuomo Hirvonen. Hänen mukaansa ”ei edes äärivasemmisto vaatinut parlamentaarista tarkastelua siitä, miten kalliit hävittäjät vastasivat silloisiin uhkakuviin ja turvallisuushaasteisiin”.

Hävittäjähankintojen ympärillä vallitsevaa hiljaisuutta on luotu niillä opeilla, jotka hankittiin Hornet-hankintojen yhteydessä. Niistä silloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn kirjoittaa muistelmissaan: ”Pelättiin, että se (Hornet-hankinta) ei etene mihinkään, jos laajat kansanedustajajoukot tai muut päästetään debatoimaan asiasta.” Rehn myöntää menettelyn olleen hyvin epädemokraattinen ja ”ruma temppu”. Mutta hänen mukaansa tavoite oikeutti kaikki keinot. Rehn toteaa: ”Niin jouduttiin tekemään, jotta saatiin tämä läpi.”

Keskustelun puute ja epädemokraattisuus määrittävät myös nykyistä HX-hävittäjähankintaa. Puolustusvoimien Pääesikunnan vuonna 2014 laatiman viestintäsuunnitelman keskeinen tavoite on, että ”kansalaiset eivät kyseenalaista lisäsatsauksia puolustukseen”. Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää on todennut: ”Jos viestinnän tarkoitus on olennaisesti vain poistaa kriittistä näkemystä ja arvostelun aihetta, niin silloin se on valkopesun tyyppistä, lobbaukseen rinnastettavaa mainostyyppistä viestintää, joka ei julkishallinnon tehtäviin sovi.”

Nykyisessä keskustelukulttuurissa hävittäjähankintojen kyseenalaistaminen on leimattu koko Suomen maanpuolustuksen kyseenalaistamiseksi. Everstiluutnantti evp. Heikki Tiilikainen ja professori emeritus Jouni Suistola toteavatkin: ”Jos rohkenee tuoda esille muuta kuin mitä Pääesikunta on tosiasiaksi määrännyt, saa helposti peräti epäisänmaallisen nakertajan leiman.”

Venäjä, Venäjä, Venäjä ja HX-hankinta

Englantilainen historioitsija Arnold Toynbee kirjoitti ensimmäisen maailmansodan jälkeen sotapropagandan olevan ”yhtä myrkyllistä kuin sinappikaasu (– –). Me toimimme vastuuttomasti sulkiessamme silmämme mahdollisilta pitkän aikavälin seurauksilta.”

Hävittäjähankintoja ja turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ympäröivää haudenhiljaisuutta on rakennettu myös iltapäivälehtien harjoittaman sotapropagandan ja jatkuvan Venäjä-aggression korostamisen avulla. Hyvänä esimerkkinä tästä on Iltalehden lööppi 28.4.2015: ”Suomi valmistautuu sota-aikaan”. Jutun väliotsikko julisti: ”Sota on jo lähellä”. Tulevaa Venäjän hyökkäystä julistivat kummatkin iltapäivälehdet 31.8.2016: ”Näin Suomen pitäisi varautua Venäjän uhkiin” ja ”Suomen itsenäisyys kiistetään? Venäjä voi uhata Suomea”. Helmikuussa 2017 Iltalehden lööppi julisti tulevaa sodan uhkaa: ”Puolustusministeri (Jussi Niinistö) jyrähtää: ’Sodan uhka on palannut’” (17.2.2017). Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kymmenistä iltapäivälehtien sotapropagandatyyppisistä otsikoista Ukrainan kriisin jälkeen. Ne ovat osaltaan luoneet henkisen ilmapiirin, jossa kriittinen keskustelu hävittäjähankkinnoista voidaan leimata epäisänmaalliseksi. Suomessa vallitsee eräänlainen sotapropagandan värittämä maanpuolustushegemonia.

Propagandan lisäksi lehdistön kirjoittelua on vaivannut turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa asioissa Suomen johtavan alan asiantuntijan, valtiotieteiden tohtori ja eversti evp. Pekka Visurin mukaan ”melkoinen uho ja tietämättömyys asevoimien käytön yleisistä periaatteista ja vastatoimien vaaroista”.

Venäjän uhan suhteen tarjoaa aivan erilaista kuvaa professori Hiski Haukkala teoksessaan Suuren pelin paluu. Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa. Iltapäivälehtien lööppejä lukevalle ei tarjota Haukkalan esittämää analyysiä ”Venäjä-Venäjä-Venäjä”-kysymyksestä. Haukkala kirjoittaa: ”Venäjän ydinintressi Pohjois-Euroopassa on puolustuksellinen (– –) Venäjä ei niinkään pyri aggressiivisesti valloittamaan alueita tai radikaalisti muuttamaan alueen tasapainoa, vaan pysäyttämään omien turvallisuuskäsitysten kannalta yhä suuremmaksi ongelmaksi ja jopa uhaksi muuttuneen läntisen sotilasliiton Naton nykyisillä sijoillaan.” Venäjän sotilaspoliittisen neuroottisuuden syynä on ennen kaikkea Naton itälaajennus: ”Naton laajentuminen on sotilaallinen uhka, sillä se katsoo Yhdysvaltojen levittävän sen varjolla sotilaallista infrastruktuuria Venäjän rajojen läheisyyteen.” Haukkalan mukaan Venäjä katsoo ”olleensa itse pitkäaikaisen, systemaattisen ja aggressiivisen, sen kehitystä säätelemään ja roolia rajoittamaan pyrkineen ja mahdollisesti jopa regiimivaihdokseen rajoittamaan tähdänneen läntisen hybridivaikuttamisen kohde.”

HX-hankinta ja Suomen turvallisuus- ja ulkopolitiikka

Hävittäjähankinta on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan merkittävä linjanmäärittäjä. Hornet-hankinta oli tietoinen poliittinen valinta sotilasyhteistyön lisäämiseksi Yhdysvaltojen kanssa. Hankinta merkitsi ”täyskäännöstä Suomen turvallisuuspoliittisessa ajattelussa” (Hirvonen). Visuri muistuttaa, että hävittäjien hankkiminen merkitsee pitkälle menevää sitoutumista myyjätahoon: ”Suurvallat pyrkivät kytkemään liittolaisiaan tai sellaiseksi houkuteltavia valtioita omiin koulutus-, johtamis- ja huoltojärjestelmiinsä, jolloin ne sitoutuisivat myös johtovaltion strategisiin tavoitteisiin.”

Jos Suomen hallitus päättää hankkia F-35-hävittäjiä, jotka ovat luonteeltaan ennen kaikkea suursodan hyökkäysaseita, se sitoo Suomen tehokkaasti Yhdysvaltojen geopoliittiseen strategiaan. ”Tärkeiden sotavarusteiden hankinnoilla syntynyt riippuvuus rajoittaa strategista toimintavapautta ja alistaa käytännössä Suomen Yhdysvaltojen etuvartioksi Venäjää vastaan, jos tilanne näiden suurvaltojen välillä vakavasti kriisiytyy”, kirjoittaa Visuri.

Yhdysvaltalainen puolustusalan virkamies Rachel Ellehuus korosti keväällä 2017 Suomen saavan hävittäjäkaupan päälle yhä tiiviimmän puolustusyhteistyön.

Yhdysvaltalaisten hävittäjien hankinta ja sen mukanaan tuoma sitoutuminen USA:n geopoliittiseen strategiaan ei tuo Suomelle turvallisuutta, vaan se tekee maamme keskeiseksi pelinappulaksi suurvaltojen vastakkainasettelussa. Visurin mukaan ”Suomi ei tärkeä tai mielekäs hyökkäyksen kohde, ellei sieltä tule uhkaa”. Tilanne muuttuu, jos Suomi antaisi maa-alueensa ja ilmatilansa käytettäväksi potentiaalisiin hyökkäystarkoituksiin. Hänen mukaansa ”siinä tapauksessa vaara joutua itse iskujen kohteeksi on todellinen”. Lisäksi F-35 merkitsee Suomen suvereniteetin olennaista vapaaehtoista rajoittamista, sillä F-35-häivehävittäjä ei luovutuksen jälkeen ole toimintakykyinen, ellei Yhdysvaltojen puolustushallinto sitä salli. Tuloksena on Suomen armeijan syvä ja pysyvä sotilaallinen riippuvuus Pentagonin tahdosta.

F-35 on suunniteltu erityisesti hyökkäystehtäviin. Pentagonia lähellä olevan Rand-tutkimuslaitoksen tuoreessa At the Vanguard -raportissa todetaan F-35-hävittäjien olevan tehokkaita ennen kaikkea venäläisen ilmapuolustusjärjestelmän tuhoamiseen. Pentti Sainio kysyy: ”Mihin Suomen puolustusvoimat tarvitsee hyökkäykseen ideaalista häivehävittäjää ja pitkän kantaman rynnäkköristeilyohjuksia?”

Suomen kannalta vaarallisen vastauksen antoi entinen puolustusvoimain komentaja amiraali Juhani Kaskeala syksyllä 2020 puhuessaan suljetussa tilaisuudessa. Hänen mukaansa Suomen on saatava uusiin hävittäjiin uusia pitkän kantaman ohjuksia, ”jotta niillä yllettäisiin vaikuttaa Moskovan takana oleviin kohteisiin”. Tällainen hyökkäyksellisen perspektiivin julistaminen tekee maastamme merkittävän hyökkäyskohteen mahdollisen sodan syttyessä. Kaskealan lausunto on kuin kaiku 30-luvun Suur-Suomi-puheista ja täysin ristiriidassa Suomen keskeisen ulkopoliittisen tehtävän kanssa: ”Suomen haaste kiristyvän suurpolitiikan maailmassa on välttää tilanne, jossa alkaisimme näyttäytyä Venäjälle sen turvallisuutta uhkaavana alueena.” (Haukkala)

Monitoimihävittäjät, jotka on tarkoitettu ilmahyökkäyksiin rynnäkköohjuksilla ja pommeilla, eivät ole Suomen puolustukselle mielekkäitä myöskään aseteknologisesta näkökulmasta. Suomen puolustuspolitiikan ainoa lähtökohta voi olla estää sota ja hyökkäyksen kohteeksi joutuminen. Silloin hankittavan asejärjestelmän tulee olla ”luonteeltaan puolustuksellinen” (Visuri).

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan prioritetti tulee olla siinä, ettei Suomen koskaan tarvitsisi rakentaa turvallisuuttaan vain aseiden varaan. ”Taitava ulkopolitiikka ja diplomatia ovat pienen maan ensimmäinen ja korvaamaton puolustuslinja”, toteaa Haukkala.

Asevarainen turvallisuus ja tulevaisuuden uhat

Nykyinen ilmastokriisi ja ydinaseistus tekevät asevaraisesta turvallisuusajattelusta vaarallista ihmiskunnalle. Suomella ei ole varaa tuhlata kymmeniä miljardeja monen vuosikymmen aikana aseistukseen, kun maamme selviytyminen edellyttää voimavarojen käyttöä puhtaan ja vaihtoehtoisen energian ja tuotannon kehittämiseen. Nykyisen tuhovoiman kehittäminen ja ylläpitäminen ei ole enää millään mittareilla järkevää.

Elämme ihmiskunnan hulluuden aikaa. Pandemia, ilmastokriisi ja ydinaseet ovat todellinen uhka maapallon kaikille eläville olioille ja luonnolle. Taloudellinen ja yhteiskunnallinen kehitys on vaarassa romuttua. Britannian ilmastotutkimuksen entinen johtaja Kevin Anderson varoittaa, että neljän asteen lämpeneminen sulkee pois järjestäytyneen, tasa-arvoisen ja sivistyneen ihmiskunnan mahdollisuuden. Valitsemmeko militarismin vai yrityksen ratkaista ilmastokriisin tuomat ongelmat? Nämä vaihtoehdot sulkevat toisensa pois. Ratkaisuilla on kiire. Haukkala toteaa valinnan olevan meidän, ja ”tämän valinnan tekevät nyt elossa olevat sukupolvet”. Hänen mukaansa ihmiskunnan dilemma on: ”Vaikka kukaan ei kykene pelastamaan maailmaa yksin, kukaan ei sitä myöskään puolestamme tee.”

SaferGlobe-tutkimusverkoston jäsen Kari Paasonen toteaa tulevaisuudesta: ”Sotilaallinen hyökkäys Suomeen voi toteutua ehkä, mutta ilmastonmuutos toteutuu varmasti.”

HX-hävittäjähankinnan mielekkyydestä on alettava keskustella vakavasti.

Teksti: Jouko Jokisalo

Lähteet:
Hiski Haukkala: Suuren pelin paluu. Suomen tulevaisuus kriisien maailmassa. Otava 2020.
Kimmo Kiljunen (toim.): Raportti uusien hävittäjien hankinnasta. Into 2021.