Reilun kaupan purjelaiva Estelle on valjastettu murtamaan Gazan saartoa.
Ruotsalainen Ship to Gaza -järjestö pyrkii Gazaan Turusta hankitulla Estelle-purjelaivalla. Järjestön aktiivi Dror Fleier on yrittänyt alueelle jo kahdesti. Yhdeksän surmattua ystävää ja haavoittuminen ensimmäisellä matkalla eivät ole saaneet israelilaissyntyistä ruotsalaista perääntymään, sanoo Fleier Turun Sanomissa.
– En ajattele, mitä tässä voi tapahtua, Estellen uusi omistaja pohtii. – Minä vain menen ja mitä sitten tapahtuu, niin tapahtuu. Se on meidän velvollisuutemme. Emme vain olla tekemättä mitään.
Gazaan on lähdössä myös muutamia turkulaisia, Estellen entisiä purjehtijoita. Yksi heistä on Estellen kapteeninakin purjehtinut Wellu Koivisto, jota lähtö ei pelota.
- No, tietysti aina voi vähän pelottaa, mutta kyllä me ollaan oltu kummallisissa paikoissa aikaisemminkin ja jollain tavalla pelko on tietysti tervettä, hän kommentoi.
Rahtipurjelaiva s/v Estellen varustamo Eestaas Oy myy solidaarisuuden lippulaivana tunnetun, vapaaehtoistyöllä kunnostetun aluksen. Estelleä isännöinyt ja liikennöinyt yhdistys Uusi Tuuli ry on etsinyt Estellelle hyvää kotia jo pari vuotta, ja nyt uusi suunta on löytynyt.
– Me entiset aktivistit voimme tyytyväisinä jättää työhanskat ja muut huolet uudelle ostajalle, sanoo Eestaas Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Pölkki YLE Turussa.
– Laivan ostaa ruotsalainen Ship to Gaza Sweden -järjestö. Uusi omistaja kuvasi hyvin sen hengen, mistä toiminnasta on kyse. Ollaan ihmisoikeuksien ja synkkien asioitten äärellä, mutta tätä tehdään, jotta maailma muuttuisi, Pölkki kertoo.
Estelle on ollut Uusi Tuuli ry:n hoivissa jo vuodesta 1985. Kunnostuksen jälkeen purjehduskiertueita on järjestetty vuodesta 1994.
– Tässä on ollut hauskanpidon, maailmanparannuksen ja seikkailun yhdistelmä, kuvailee Pölkki 27 vuoden taivalta.
Laivan tähänastinen omistaja Eestaas Oy käyttää kaupasta jäävät varat edelleenkin maailmanparannustoimintaan. Uusi Tuuli -yhdistys jatkaa yli 20-vuotisen polkupyöräkirpputorinsa kehittämistä aktiivisempaan ja kantaaottavampaan muotoon.
Teksti ja kuva: Ilmo Suikkanen
Lue koko juttu Uudenkaupungin Rauhanpuolustajien sivulta. Pääset sinne tästä.