Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja Kirsti Era pohtii alla muun muassa rauhanliikkeen toimia ja toimintaedellytyksiä ja some-kommunikoinnin vaikeutta: ”Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun [sota]harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ’Miksei rauhanliike tee mitään?!’”
Rauhanjärjestöjä on viime aikoina syytetty siitä, että ne eivät protestoi Venäjän sotaharjoituksia vastaan, vaan ainoastaan Nato-maiden, Ruotsin ja Suomen yhteisharjoituksia. Yle liittyi kuoroon otsikoimalla, että ”tämä on harvinaista”, siis sotaharjoitusten vastustaminen.
Syyttelijät eivät huomaa, että protestien kohteena on muiden maiden sotavoimien harjoittelu Suomessa, maasta riippumatta. Se, että maahan päästetään toistuvasti vieraita joukkoja, joita eivät komenna suomalaiset. Voisi kysyä ilkeästi, lähtevätkö ne vapaaehtoisesti, vai pitääkö ne ajaa, kuten 1944–45? Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto ehdotti yhteisharjoituksia 1978, mutta silloisella valtiojohdolla oli rohkeutta ja viisautta kieltäytyä.
Tietenkin rauhanliikkeen ja etenkin ympäristöliikkeen sietäisi vastustaa kaikkia sotaharjoituksia kaikkialla, merkitseväthän ne sodan valmistelun lisäksi ympäristön pilaamista, CO₂-päästöjä, energia- ym. resurssien hukkakäyttöä. Voimavarat vain eivät riitä, eivätkä kaikki rauhanpuolustajat edes ole yhtä kriittisiä armeijaa kohtaan.
Protestejamme pilkataan ja haukutaan, mutta kun harjoittelu johtaa loogiseen tulokseensa sotaan, huudetaan: ”Miksei rauhanliike tee mitään?!” Ei rauhanliike ole palokunta vaan nuohooja, me ponnistelemme estääksemme sotia. Ja toki kannustamme rauhanneuvotteluihin asettumatta osapuolten asianajajiksi tai demonisoijiksi.
Se, että propagandasota puhkesi 6.6. juuri Twitterissä, on loogista: eihän 140 merkissä pysty sanomaan mitään monimutkaista, siis keskustelemaan. Sopiva media sille, jonka mielestä konfliktien taustojen ja kytkösten analysointi on ”whataboutismia” tai mutkuttelua ja osapuolten motiivien hahmottaminen merkitsee niiden hyväksymistä.
Lähtölaukauksen Twitter-sodalle taisi antaa ”rauhantyön vankkumaton tukija” HS. Nato-johtoisen Baltops-maihinnousuharjoituksen aikana se pelotteli Venäjän sotalaivoilla, jotka ajetaan kuukauden kuluttua Suomenlahtea Pietariin. Kookkaat kuvamanipulaatiot antoivat käsityksen, että valtava sukellusvene tulee Helsinkiin, ja moni tviittaaja taisi niellä syötin. Niin ACE17 kuin Baltops 2017 -sotaharjoitukset taas on uutisoitu positiivisesti, rauhan turvaamisena.
Sotilaallisesti ei EU:ta uhkaa kukaan eikä mikään. Silti isoja aseostoja teetetään jäsenmailla ja koko EU:lla, jotta asebisnes pyörii. EU:n yhteistä puolustusta kehitellään aseostot edellä. Meille siinä on muitakin ansoja: ensinnäkin itäeurooppalaisten jäsenmaiden sokea Venäjän-vastaisuus – vaikka se on ymmärrettävää niiden historian valossa, niin viisasta se ei ole, ja Saksan-vastaisuuteen olisi jokseenkin samat perusteet. Toiseksi EU:n päätökset tehdään Atlantin rannikolla, kaukana meidän realiteeteistamme. Ukrainan EU-kumppanuussopimus läpivienteineen syksyllä 2013 ja sen seuraukset ovat pelottava näyte EU:n kansainvälispoliittisesta ”osaamisesta”. [Suosittelen jyrkästi Richard Sakwan kirjaa Taistelu Ukrainasta ja esittelen sitä lähiaikoina.]
EU:n todellinen ongelma on ilmastonmuutos ja mm. sen kiihdyttämä pakolaisuus, ja niitä asetuotanto ja sotiminen vain kasvattavat. Ja lisäävät terrori-iskuja.
Twitter-tilittömänä jäin vaille Lockheed-Martinin hävittäjäkonemainosta, toisin kuin toinen Rauhanpuolustajien varapj. Jouni Sirén. Se valaisee hyvin liittoutumis-kybersota-infosota-paniikkia: 10–30 miljardia turhiin/vahingollisiin hyökkäyslaitteisiin on mieletön summa, jonka läpivienti eduskunnassa vaatii toistuvia, kovia propagandakeskityksiä. Toivon, että joku turpokeskustelijoista huomaisi tämän ja miettisi, mistä kaikesta vielä joudumme luopumaan hävittäjähankinnan takia.
Immanuel Kant sanoi: ”– – suurimmat kärsimykset, jotka rasittavat sivistyneitä kansoja, koituvat sodasta, mutta eivät niinkään parhaillaan käytävästä tai jo kestetystä sodasta kuin yhäti jatkuvasta, vieläpä lakkaamatta yltyneestä varustelusta edessä olevan varalta. Tähän tuhlataan valtion kaikki ne voimat, – –, jotka voitaisiin käyttää vielä korkeamman kulttuurin hyväksi.”
Kirsti Eran teksti on alun perin julkaistu hänen blogissaan.
