Auschwitz – hätähuuto ja varoitus ihmiskunnalle

”Huomenna musta maito sinua juomme yöt
sinua juomme päivät ja aamut sinua juomme illat
juomme ja juomme
talossa asuu mies kultakutrisi Margarete
tuhkakutrisi Sulamith hän käärmeellä leikkii
Hän huutaa soitetaan kuolema sievemmin se on
mestari
Saksasta tullut
hän huutaa vetäkää viuluja pimeämmin sitten nousette
savuna ilmaan
niin teillä on hauta pilvissä se ei ole ahdas maata.”
– Paul Celan, Kuolemanfuuga

 

Auschwitzin vapautumisen 75-vuotispäivää vietettiin tammikuun 2020 lopulla. Auschwitz-Birkenaun keskitys- ja tuhoamisleirillä muistotilaisuuden päävieraat olivat noin 200 leiriltä selviytynyttä.

”Haluamme, että seuraavat sukupolvet tietävät, mitä koimme, ja ettei sitä tapahtuisi koskaan enää.”

Tämä oli Auschwitzista selviytyneen 93-vuotiaan David Marksin ja Auschwitzin helvetin kokeneiden viesti tuleville sukupolville.

Natsit murhasivat Auschwitzissa noin miljoona juutalaista lähes koko Euroopasta. Sen lisäksi tuhoamisleirillä murhattiin noin 70 000 puolalaista, 25 000 romania, 25 000 muiden kansojen jäsentä sekä 15 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Kaikkiaan 1,3 miljoonasta Auschwitziin viedystä oli 223 000 alle 18-vuotiaita. Heistä Auschwitzista vapautui 416 alle 13-vuotiasta ja 234 iältään 13–17-vuotiasta.

Auschwitz tuhoamispolitiikan symbolina tunnustaa juutalaisten kansanmurhan erityisyyden eristämättä heitä muista uhriryhmistä. Se liittää kansallissosialistien rakentaman keskitysleirien maailman tuhoamiseen, pakkotyöhön, saksalaisten suuryritysten osallisuuteen natsien rasistiseen politiikkaan, ”elintilan valloittamiseen” ja valloitettujen alueiden saksalaistamispolitiikkaan.

Auschwitzin muistomerkin tekstin viesti ihmiskunnalle on: ”Olkoon tämä paikka ikuinen hätähuuto ja varoitus ihmiskunnalle.” Nykypolitiikan yksi keskeinen imperatiivi on aktiivinen toiminta ihmisoikeuksien puolesta ja rasismia sekä antisemitismiä vastaan.

AUSCHWITZ – MODERNIN AIKAKAUDEN HISTORIALLINEN KRIISI?

 Auschwitz varoittaa ihmiskuntaa rasismin tuhovoimasta. Siellä uhrattiin yli miljoona ihmistä fiktiivisen ”rodun alttarille”. Natsien tuhoamisleirien syntyä oli edeltänyt pitkä vihapuheen aikakausi. Paul de Lagarde kehotti jo 1880-luvulla, että juutalaiset tulee ”tuhota mahdollisimman nopeasti ja perusteellisesti”.

Auschwitz haastaa länsimaisen sivilisaation radikaalisti. Barbaria ei ole modernin teknis-teollisen sivilisaation antiteesi, vaan sen piilossa olevat kasvot. Auschwitz osoittaa, että nykyinen teknis-tieteellinen sivilisaatioprosessi voi olla myös tie helvetin esikartanoon.

Auschwitz kyseenalaistaa länsimaisen näkemyksen edistyksen tiestä antiikin Kreikan demokratiasta kristinuskon, Rooman lainsäädännön, renessanssin, valistuksen ja teollistumisen kautta länsimaiseen parlamentarismiin ja liberalismiin. Vaihtoehtoinen näkemys tiivistyy saksalaisen historioitsijan Christian Meierin tutkimuksen otsikkoon ”Ateenasta Auschwitziin”.

Tadeusz Borowski, Auschwitzin kokenut, kirjoittaa Kotimme Auschwitz -teoksessaan pakkotyöstä ja sen synnyttämistä ajatuksista: ”Luomme perustan – – uudelle, hirvittävälle sivilisaatiolle – – Antiikin aika oli yhtä suurta keskitysleiriä, jossa omistajan nimi oli poltinmerkitty orjan otsaan – – Antiikki oli vapaiden ihmisten valtava salaliitto orjia vastaan! – – Kauneutta, jonka taakse kätkeytyy toista ihmistä kohtaan tehty rikos, ei voi olla olemassa.” Tässä tie kulkee antiikin orjaomistajayhteiskuntien, ristiretkien, Euroopan ekspansion, siirtomaapolitiikan, transatlanttisen orjuuden ja rasismin kautta Auschwitziin.

AUSCHWITZ JA RASISMIN FEENIKS-LINTU

 ”Kaikki EU:n jäsenvaltiot ovat yksimielisiä siitä, että rasismilla, antisemitismillä ja vihalla ei ole minkäänlaista sijaa Euroopassa. Teemme kaikkemme niiden torjumiseksi.” Näin Euroopan komission ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajat ja Euroopan parlamentin puhemies julistivat Auschwitzin muistojuhlien yhteydessä.

”Kohtu, josta hän ryömi, on vielä hedelmällinen”, varoitti Bertolt Brecht Arturo Uin valtaannousu -näytelmässään. Euroopassa politiikan areenalle nousseet radikaalin oikeiston puolueet julistavat rasismia, muslimivastaisuutta ja hieman peitellymmin antisemitismiä.

Tästä kohdusta on nousemassa vaarallinen kehitys. Italialaisen La Lega -puolueen puheenjohtaja Matteo Salvini uneksii ”joukkopuhdistuksesta”, joka suoritetaan ”katu kadulta, piazza piazzalta, naapuri naapurilta”. Hänen mukaansa tuleva puhdistus vaatii kovuutta, ”sillä kaupunkiemme kokonaisia alueita – – on kontrollin ulkopuolella”. Salvini vaatii ”etnisesti kontrolloitua – – puhdistusta”. Saksassa äärioikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) keskeisen ideologin Björn Höcken mukaan tavoitteena on ”maahanmuuttoyhteiskunnan epähumaanin projektin pysäyttäminen”. Sen toteuttamiseksi ovat edessä ”kovat ajat, sillä mitä kauemmin potilas kieltäytyy pakollisesta leikkauksesta, sitä kovempia tulevat olemaan väistämättömästi vaaditut leikkaukset”. Nämä toimet vaativat ”kovuutta” ja ”raakuutta”. Höcken mielestä tulee ”tarttua toimeen perusteellisesti”, sillä ”kun kerran on tullut muutoksen aika, silloin emme me saksalaiset tee mitään puolittaista”.

SUURI VÄESTÖVAIHTO JA ETNINEN PUHDISTUS – AUSCHWITZ II?

 Suomessa valtakunnansyyttäjä on pyytänyt eduskunnalta lupaa asettaa perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää syytteeseen. Häntä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Eduskunnassa Mäenpää sanoi: ”Täällä hallitusohjelmassa on yksi hyvä kirjaus. Täällä lukee: ’Tehostetaan vieraslajien torjuntaa sekä lainsäädännöllä että torjuntatoimenpiteiden rahoitusta lisäämällä.´ Tämä valitettavasti lukee väärässä kohdassa.” Toteamuksen taustalla on ranskalaisen Renaud Camus’n kehittämä termi le grand remplacement (suuri väestönvaihto), jota hän on havainnollistanut eläin- ja kasvimaantieteestä lainatulla vieraslajianalogialla.

Äärioikeiston nettilehti Sarastuksessa Mika Keränen esittää asiayhteyden seuraavasti: ”Paikalliseen ekosysteemiin kuulumattomien ja kotoperäisille lajeille mahdollisesti haitallisten vieraiden kasvi- ja eläinlajien pesiytyminen tietyn luonnonmaantieteellisen alueen flooran ja faunan sekaan ymmärretään yleensä ongelmaksi. Monien maahanmuuttokriittisten mielestä vieraiden kulttuurien pesiytymiseen omalle reviirille tulisi suhtautua samoin.” Tässä on kaikuja natsi-Saksan ajasta. Siellä vaadittiin välittömästi vuoden 1933 jälkeen saksalaisesta luonnosta poiskitkettäväksi sille vieraat kasvi- ja eläinlajit samalla tavalla kuin Saksan kansa puhdistetaan sille vieraasta juutalaisuudesta.

Poiskitkemisen taustalla on ajatus homogeenisen kansan utopiasta ja ”toisen” tai vieraan poissulkemista. Ne esitetään kansan identiteetille ja koko kansan eloonjäämiselle välttämättömänä. Vieras tulee homogeenisesti esitetyn ”kansan” etujen nimessä neutralisoida ja jopa tuhota – aina etniseen puhdistukseen asti. Tällaista Auschwitz II:n tulevaisuuden mahdollisuutta esittelivät Ilkka Aura ja Hannes Possander (ilmeisesti nimimerkkejä) Sarastus-julkaisussa kirjoittaessaan etnisen puhdistuksen toteuttamisesta: ”Internoitu väestö keskitetään korkean turvallisuuden leireille odottamaan joko massakarkotusta, mikäli on olemassa valtio, joka suostuu ottamaan karkotetut vastaan, tai ääritapauksessa tuhoamistarkoitusta varten perustettuihin laitoksiin. Käytännössä tuhoaminen tapahtuu kemiallisesti ja muodostuva biojäte hävitetään asianmukaisesti prosessoimalla joko krematorioissa tai biologisesti mädättämö-kompostointilaitoksissa. Sivutuotteena muodostuu tällöin joko energiaa tai biokaasua; kiinteät aineet prosessoidaan esim. maanparannusaineeksi tai maatalouden alkutuotannon lannoitetarpeisiin.”

AUSCHWITZ, HUMANITAARINEN INTERVENTIO JA SODAN OIKEUTUS

 Auschwitzin kätilönä toimivat sota ja sotateollisuuden tarpeet. Keväällä 1940 Euroopan suurin kemianalan yritys IG-Farben teki päätöksen rakentaa uuden modernin tehtaan Auschwitziin. IG-Farbenin ja SS:n välille syntyi tiivis yhteistyösuhde. Keväällä 1941 Auschwitzissa alkanut vankien vuokraus konsernille oli esikuvana järjestelmälliselle orjatyövoiman käytölle sotateollisuudessa. Hyökkäys Neuvostoliittoon loi olosuhteet, joista syntyi syksyllä 1941 tuhoamisleiri Auschwitz-Birkenau.

Toisen maailmansodan johtopäätös oli ja on: ”Ei koskaan sotaa, ei koskaan Auschwitzia.” Saksan edesmenneen liittokansleri Helmut Kohlin< aikana vallitsi näkemys, että Auschwitzin vuoksi Saksan on pysyttävä taka-alalla kansainvälisissä konflikteissa. Kosovon sodan yhteydessä Auschwitzista tuli ideologinen oikeutus sodalle. Saksan silloinen ulkoministeri Joschka Fischer perusteli Saksan osallistumisen sotaan toisen Auschwitzin estämisen välttämättömyydellä. Hän vaati vihreiden puoluekokouksessa toukokuussa 1999 Saksaa osallistumaan Naton ”humanitaariseen interventioon”. Saksalainen kenraali Heinz Loqua kritisoi Fischerin argumentaatiota: ”[V]errata Auschwitzia ja Kosovon tilannetta on mieletön. On hävettävä saksalaisena, että saksalainen ministeri vähättelee Auschwitzia tavalla, joka veisi normaalin kansalaisen oikeuteen.” Allgemeine Jüdische Wochenzeitung (15.4.1999) kritisoi Fischerin Auschwitz-vertausta: ”Auschwitz ei ollut tavallinen sotarikos. Auschwitz oli Euroopan juutalaisten teollisesti toteutettu tuhoaminen…”

Saksan parlamentin presidentti Wolfgang Schäuble (CDU) vaati Auschwitzin muistojuhlaan liittyen Saksan armeijan merkittävämpää sotilaallista toimintaa maan rajojen ulkopuolella. Hänen mukaansa Saksa ei voi pysyvästi olla sotilaallisesti sivustakatsojana. Schäublen mukaan ”Auschwitzin opetus” ei voi olla argumentti pysyvälle sotilaalliselle sitouttamattomuudelle. Saksan eliitin piirissä haluttaan katkoa viimeisetkin kahleet niiltä rajoituksilta, jotka Saksan syyllisyys sotaan ja fasismin rikoksiin ovat asettaneet sen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. USA on nähnyt myös sen rajoittavan Saksan sotilaallista sitoutumista.

Yhdysvaltojen korkea-arvoinen virkamies vaati Saksaa osallistumaan voimallisemmin Afganistan-operaatioon ja totesi tylysti: ”Saksalaisten on opittava tappamaan” (Spiegel 20.11.2006). Toisen maailmansodan varoitukset – ”Ei koskaan sotaa, ei koskaan Auschwitzia” – ovat Euroopassa ja maailmassa vaarallisella tavalla murentumassa. On aika kääntää kehitystä, ettei Herbert Marcusen varoitus toteudu: ”Ehkä koemme vielä sen toteutumisen, mikä vuonna 1933 aloitettiin.”

Teksti: Jouko Jokisalo