Akateemikko Nuriye Gülmen ja opettaja Semih Özakça ovat kaksi kymmenistä tuhansista Turkin noitavainojen uhreista. He menettivät työnsä yhdessä yössä ilman minkäänlaista selitystä. Gülmen ja Özakça ovat osoittaneet mieltään jo 180 päivää Yüksel-kadulla Ankarassa saadakseen työpaikkansa takaisin. Viimeiset 68 päivää (14.5.2017) he ovat olleet nälkälakossa, ja heidän terveydentilansa on kriittinen.

Turkki on muuttumassa yhä totalitaarisemmaksi valtioksi. Valtapuolue AKP:n ja Turkin presidentti Erdoğanin valtakausi on vaikuttanut jo pitkään. Huhtikuun kansanäänestys oli tärkein askel kohti Erdoğanin tavoittelemaa yksinvaltiutta, sillä uudistukset lisäävät merkittävästi presidentin valtaa. Äänestyksen tulokset julistettiin Erdoğanin mieleiseksi, vaikka suurimmat kaupungit äänestivät uudistuksia vastaan.

AKP aloitti muutokset jo aiemmin: toisinajattelijoiden pidättäminen ja töistä erottaminen aloitettiin rauhan puolesta vedonneista akateemikoista. Turkin presidentti Erdoğan syytti akateemikkoja terroristien propagandan levittämisestä, kun he vaativat rauhanomaista ratkaisua maan sisäiseen väkivaltaan.

ERIMIELISET VAIENNETAAN

Heinäkuussa 2016 tapahtuneen sotilasvallankaappausyrityksen jälkeen Erdoğan kovensi otteitaan erottamalla kymmeniä tuhansia julkisen sektorin työntekijöitä. Aluksi kohteena olivat Fethullah Gülenin kannattajat. Yhdysvalloissa asuva Gülen on yksi AKP:n perustajista. Pian tämän jälkeen erotettujen joukkoon lisättiin kaikki maan toisinajattelijat. Erdoğan käyttää edelleen poikkeustilaa hyväkseen vaihtaakseen kaikki viranomaiset omiin kannattajiinsa. Poikkeustilan seurauksena tuhansia ihmisiä on pidätetty, hyllytetty tai erotettu töistään ilman ennakkovaroitusta tai mitään selitystä. Erotetuille työntekijöille ei ole annettu mahdollisuutta puolustaa itseään oikeudessa.

Hyllytykset ja töistä erottamiset näyttivät tepsivän hallinnon arvostelun hillitsemiseksi. Esimerkiksi hyllytyksistä virkoihinsa takaisin päässeet opettajat ovat työpaikkansa pitääkseen ja toimeentulonsa turvaamiseksi pitäneet matalampaa profiilia. Pelko työpaikan menettämisestä on edelleen suuri, sillä erottamisen yhteydessä opettajilta mitätöidään myös työskentelylisenssi. Tällä tavalla tukitaan näiden ihmisten työllistymismahdollisuus myös yksityisellä sektorilla. Valitettavasti opettajien liitto Eğitim-Sen ja julkisen sektorin työntekijöiden keskusliitto KESK eivät reagoineet riittävästi tapahtumiin, vaan tyytyivät vain pitämään muutaman lehdistötilaisuuden tilanteesta.

Toisaalta yhden naisen vastarinta on kasvattanut toivoa paremmasta. Akateemikko Nuriye Gülmen aloitti protestinsa heti hyllytyksensä jälkeen. Hän tuli joka päivä Ankaran keskustaan mukanaan kyltti, jossa hän vaatia työtään takaisin. Päivä toisensa jälkeen Gülmen pidätettiin ja raahattiin paikalta kovin ottein, mutta hän palasi seuraavana päivänä samalle aukiolle. Pian hänen rinnalleen tulivat opettajat Semih Özakça ja Acun Karadağ sekä julkisen sektorin työntekijä Veli Salıcak. Myöhemmin opettajat Esra Özakça, joka on Semih Özakçan vaimo, ja Mehmet Dersulu liittyivät mielenosoituksiin menetettyään myös työpaikkansa. Rauhanomaisena kansalaistottelemattomuutena jatkuneen mielenosoitusten aikana heidät on pidätetty yli 30 kertaa. Gülmen on ollut tienraivaajana vastarinnalle. Samantapaiset mielenosoitukset ovat levinneet myös muiden Turkin kaupunkien aukioille.

Turkin valtamedia vaikeni Gülmenin ja Özakçan vaatimuksista, vaikka ulkomainen media seurasi kiinnostuneesti heidän protestiaan. Yli kaksi kuukautta sitten Gülmen ja Özakça päättivät mennä nälkälakkoon. Özakça kertoo päätöksen kypsyneen pikkuhiljaa. Hän sanoo, ettei heillä ollut enää mitään muuta mahdollisuutta saada vaatimuksensa kuuluviin.

NÄLKÄLAKKO VAHINGOITTAA MIELENOSOITTAJIEN TERVEYTTÄ

Nyt he ovat olleet jo 68 päivää nälkälakossa. Nuriye Gülmen on laihtunut yhdeksän ja Semih Özakça seitsemäntoista kiloa. Lakko on jatkunut jo niin pitkään, että joka tapauksessa se on jättänyt pysyviä jälkiä heihin. Heidän kuntonsa heikkenee koko ajan, ja lääkärit kertovat havainneensa Wernicke-Korsakoff-sairauden alkuoireita. He ovat moneen otteeseen alleviivanneet sitä, etteivät halua kuolla, vaan haluavat työnsä takaisin. He eivät aio lopetta nälkälakkoa ennen kuin heidän vaatimuksensa on toteutunut. Eivätkä he suostu vapaaehtoisesti lääkäreiden apuun, jos/kun he menettävät tajuntansa.

Vasta terveystilansa heikennyttyä kriittisesti Gülmen ja Özakça saivat äänensä kuuluviin valtamediassa sekä parlamentissa. Oppositiopuolueet ottivat asian esiin vasta tällä viikolla. Gülmen ja Özakça uskovat kuitenkin, että kaikki valtion viranomaiset tiedostavat heidän vastarintansa, mutta ovat tahallaan vaiti.

“Olemme nälkäisiä, mutta emme kaipaa ruokaa vaan oikeutta”, Gülmen ja Özakça toteavat tiedotteessaan. Aika käy kuitenkin päivä päivältä vähiin. Toistaiseksi valtiovalta ei ole tehnyt mitään elettä vuoropuhelun aloittamiseksi. Sen sijaan solidaarisuus mielenosoittajia kohtaa kasvaa koko ajan, sillä yhä enemmän ihmisiä sekä eri kansalaisjärjestöjen edustajia vierailee aukiolla ja ilmaisee näin tukensa heidän vaatimuksilleen. Monissa Turkin ja muidenkin maiden kaupungeissa on järjestetty tukimielenosoituksia ja päivän mittaisia nälkälakkoja heidän tuekseen. Kansa on kiinnittänyt huomiota tähän asiaan, toivottovasti pian myös Turkin valtio.

Teksti Derya Tekin
Kuvat Mehmet Özer