Pääkirjoitus: Kekkonen, Stubb, Stalin ja Netanjahu

Pääkirjoitus: Kekkonen, Stubb, Stalin ja Netanjahu

Ensinnäkin pahoittelut siitä, että lehti ilmestyy vasta nyt elokuussa, vaikka olimme ilmoittaneet sen ilmestyvän jo heinäkuun alkupuolella. Syynä tähän on uusi lehtipostihinnoittelu, joka vaati yllättäen hitaita byrokraattisia toimia, joita ilman lehden postituskulut olisivat tuplaantuneet. Näillä näkymin Rauhanpuolustajan postituskulut hieman laskevat – tätä ihmettä odotellessa.

Heinäkuun lopulla Erkki Tuomioja nostatti iltapäivälehtien sivuille nousseen somekohun kommentoimalla presidentti Stubbin osallistumista yhdysvaltalaisen sotahaukkana tunnetun republikaanipoliitikko Lindsay Grahamin hautajaisiin. Hän kommentoi Stubbin osallistumista, ettei siinä mitään ihmettelemistä ole, “osallistuihan Urho Kekkonenkin Stalinin hautajaisiin ja lausui kauniita muistosanoja vainajasta. Graham ei ole Stalin, eikä Stubb ole Kekkonen. Yhteinen nimittäjä voi kuitenkin löytyä arvopohjaisesta realismista.” Normaalien kotimaisten someöyhöttäjien lisäksi jopa Viron entinen presidentti Toomas Ilves kritisoi Tuomiojan ulostuloa.

Eihän Grahamia voi mitenkään verrata Staliniin. Mutta Tuomiojan päivityksen pointti lienee ollut pikemminkin Stubbin edustaman arvopohjaisen realismin ja Paasikiven-Kekkosen-linjaan perustuneen ulkopolitiikan yhtäläisyyksien osoittaminen. Jälkimmäisen pelkkä mainitseminen herättää välittömän älämölön oikealle kallellaan olevien somesoturien keskuudessa. Toinen asia tietysti on, oliko Stalinin ja Grahamin hautajaisiin osallistuminen vastaavalla tavalla tärkeää Suomen kansallisen edun kannalta.

Grahamin muistotilaisuuteen osallistui myös Israelin presidentti Benjamin Netanjahu, jonka Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on etsintäkuuluttanut syytettynä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tilaisuudesta saadun kuvamateriaalin perusteella Stubb kätteli ja rupattteli Netanjahun kanssa. Voimme vain arvuutella minkälainen mediamyrsky seuraisi, jos Stubb edes tapaisi vastaavasti ICC:n pidätysmääräyksen saaneen sotarikoksista syytetyn presidentti Vladimir Putinin.

Yle osallistui omalta osaltaan Israelin suorittamaa kansanmurhaa Gazassa tukeneen Grahamin nostamisessa jalustalle esittämällä hautajaiset suorana Areenassa. Kysäisin tekoälyltä, kenen muiden hautajaisia Yle on seurannut suorana. Listalta löytyy ulkomaisista merkkihenkilöistä Paavi Franciscus (2025), kuningatar Elisabet II (2022), Nelson Mandela (2013), Israelin murhattu pääministeri Yitzhak Rabin (1995) ja John F. Kennedy (1963).

Nyt kun olet täällä...

...meillä on pieni toivomus. Rauhanpuolustajat julkaisee aineistonsa verkossa kaikkien luettavaksi ilmaiseksi. Toimintamme rahoitus perustuu jäsenmaksuihin ja jäsentemme maksamiin tukimaksuihin. Liity sinäkin tukijoukkoihimme! Jäsenmaksun suuruus on 25 €. Maksamalla saat myös Rauhanpuolustaja-lehden kotiisi 4–5 kertaa vuodessa, ja loppuvuodesta postitamme aina seuraavan vuoden Solidaarisuuskalenterin lehden mukana.

Jäseneksi liittyminen onnistuu helposti täällä.