Ulkopoliittisen instituutin (UPI) NATO’s Extended Frontine -julkaisu (FIIA Briefing paper 12/2025) peräänkuuluttaa liittouman pelotteen vahvistamispyrkimysten keskittämistä arktisen, Itämeren ja Mustanmeren alueista koostuvalle ”etulinjalle”. Samalla se pyrkii esittämään suuntaviivat Suomen turvallisuuspolitiikalle osana tätä laajempaa kokonaisuutta.

Käytännössä tämä tarkoittaisi taisteluvalmiuden tehostamista muun muassa monenkeskisten joukkojen vahvistamisen ja säännöllisten laajamittaisten sotaharjoitusten kautta. Yhtenä mahdollisuutena väläytetään myös taktisten ydinaseiden tuomista näille alueille. Näin voitaisiin kirjoittajien mukaan kääntää Naton pitkään etulinjaan liittyvät heikkoudet vahvuudeksi.

”Puolustuksellisen” eskalaation käsite

Vallitsevaa eurooppalaista diskurssia mukaillen UPI-julkaisu esittää turvallisuuden perustuvan yksinomaan aseellisten kykyjen vahvistamiseen. Etulinjan vahvistamisen keskiössä on ajatus ”puolustuksellisesta eskalaatiosta”, jossa Venäjän provokaatiot tai aggressio yhdellä etulinjan alueella johtaisivat Naton vastaukseen toisaalla.

Venäjän oletettu valmius hyökätä Natoa vastaan tietyillä etulinjan alueilla otetaan siis annettuna, kun taas konfliktin laajentaminen koko etulinjan mittaiseen sodankäyntiin esitetään takeena liittouman pelotteen uskottavuudelle.

Toisin sanoen Venäjän ajatellaan pidättäytyvän rajoitetusta aggressiosta Natoa vastaan ainoastaan laajamittaisen sodan uhan edessä. Tämä puolestaan johtuu siitä, että oletetuista paikallisista heikkouksista huolimatta liittouman yhteenlaskettu sotilaallinen kapasiteetti on ylivertainen Venäjään nähden.

Epäselvyys ydinaseiden roolista eskalaation hallinnassa

Julkaisun edustama eskalaation hallinnan logiikka muistuttaa rajoitetun ydinsodan oppia – mutta sillä erotuksella, että ydinaseiden roolista mahdollisessa Naton ja Venäjän välisessä konfliktissa ei siinä sanota mitään.

Kuitenkin vallitsevat uhkakuvat Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Natoa vastaan perustuvat nimenomaan ydinaseiden käyttöön. Niiden mukaan Venäjä ottaisi paikallista sotilaallista ylivoimaansa hyväksi käyttäen nopeasti haltuunsa Nato-maille kuuluvia alueita ennen liittouman mobilisaatiota. Tämän jälkeen se uhkaisi Natoa ydinaseilla estääkseen vastahyökkäyksen ja kompensoisi näin suhteellista sotilaallista heikkouttaan. Tämä fait accompli -skenaario liitetään tyypillisesti Baltian maihin.

UPIn julkaisu näyttää viittaavan juuri tähän skenaarioon todeten Itämeren alueen olevan Naton etulinjan heikoin lenkki. Se mainitsee myös yhtenä pelotteen vahvistamisen keinona Naton taktisten ydinaseiden tuomisen etulinjan alueille. Tämä voisi tarkoittaa joko nykyisten ydinaseiden jakamisjärjestelyiden laajentamista tai ydinaseiden liikuttelumahdollisuuksien lisäämistä sodan aikana.

Julkaisu ei kuitenkaan selitä tarkemmin, miten Naton taktiset ydinaseet etulinjalla takaisivat eskalaation hallinnan onnistumisen. Käytännössä tämä näyttäisi kuitenkin viittaavan ydinsodan laajentamiseen.

Uhkakuvien todellisuustarkistus

Tosiasiassa Venäjän hyökkäys Natoa vastaan on hyvin epätodennäköinen. Vaikka maa ehkä periaatteessa pystyisikin valtaamaan rajan lähellä olevia alueita, tällaisen operaation hyödyt vaikuttavat mitättömiltä sen hintaan nähden. Sen lisäksi, että Venäjän pitäisi turvautua potentiaalisesti itsetuhoiseen rajoitetun ydinsodan strategiaan, se vaarantaisi myös Kaliningradin turvallisuuden sekä elintärkeät kauppareittinsä Itämerellä.

Samaan aikaan kun UPIn julkaisu nykyisen turvallisuuskeskustelun valtavirran mukana keskittyy tähän epärealistiseen uhkaan, se jättää huomiotta jännitteiden kasvuun, rajoittamattomaan asevarusteluun ja taktisiin ydinaseisiin liittyvät vaarat.

Naton aseistuksen ja joukkojen vahvistaminen voimistaa jo nykyisellään Venäjän tulkintaa siihen kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta, mikä kiihdyttää asevarustelua myös Venäjän puolella. Samalla tahattoman sotilaallisen eskalaation riski kasvaa etenkin mahdollisten väärinymmärrysten ja onnettomuuksien yhteydessä. Itämeren alueella tämä on jo selvästi nähtävissä Naton ja Venäjän sotavoimien kohtaamisissa.

Riskien vähentäminen osaksi Suomen turvallisuusstrategiaa

Mahdollinen konflikti Naton ja Venäjän välillä voi eskaloitua ydinsodaksi tilanteessa, jossa Venäjä näkee ydinaseiden käytön ainoana keinona tappion välttämiseksi. Toisin kuin kylmän sodan aikana, Natolla ei sen sijaan vahvempana osapuolena ole vastaavaa tarvetta kompensoida tavanomaisia sotilaallisia kykyjään ydinaseilla.

Onkin epäselvää, mihin ehdotus taktisten ydinaseiden tuomisesta Suomeen tai muille Venäjän rajaa lähellä oleville alueille loogisesti perustuu. Logiikan sijaan sitä selittänee Nato-jäsenyyden myötä vakiintunut kritiikitön ajattelu, jossa ydinaseiden pelotearvo otetaan annettuna ja jossa taktiset ydinaseet nähdään sodankäynnin välineenä. Samaan aikaan ydinaseisiin liittyvät eksistentiaaliset uhat ja niitä vähentämään pyrkivät kansainväliset normit näyttävät kokonaan unohtuneen.

Naton sotilaallisen ylivoiman pönkittämisen sijaan Suomen ja muiden Euroopan maiden tulisi pyrkiä lieventämään jännitteitä tahattoman eskalaation riskin vähentämiseksi ja asevarustelukierteen hillitsemiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa ylilyöntien välttämistä niin asevarustelun kuin retoriikankin osalta, sekä sotilaallisten kommunikaatioyhteyksien avaamista Venäjän kanssa väärinymmärrysten välttämiseksi. UPI-raportin esittämä eskalaation hallintaan perustuva ja laajamittaisen sodan riskiä kasvattava etulinja-ajattelu edustaa esimerkkiä tällaisista ylilyönneistä.

UPI:n julkaisu, joka keskittyy hypoteettisiin etulinjan sotaskenaarioihin, jättää myös huomiotta sen välittömän uhan, jonka Yhdysvaltain presidentti Trumpin räikeä välinpitämättömyys kansainvälisistä oikeussäännöistä muodostaa – ja mistä Grönlannin tapaus on tuorein esimerkki.

• Kirjoittanut Teemu Matinpuro